Pelin ylimpään voittoluokkaan on lisätty viime keskiviikkona viisi oikein -tuloksille jakamatta jääneet reilut 20 000 euroa.
Time For Me To Fly kerää luultavasti eniten peliä rivin päättävässä volttilähdössä, mutta lapulle otetaan vain takamatkalta kiihdyttävä Knight Rider Hoss.
Pari vuotta sitten Kymenlaakso-ajon ja Kasvattajakruunun voittanut ruuna avasi viisivuotiskautensa viime viikolla Teivossa. Se virui pitkään vetämättömässä selässä, mutta tuli loppumetrit oikein terävästi.
Startti oli hevoselle kaikin puolin hyvä ja luultavasti sitä eteenpäin vievä pitkän tauon jälkeen.
Näytti siltä, että Teivossa ruuna tuli vedettävät laput ylhäällä maaliin, eli kiriä terävöittävä oljenkorsikin jäi käyttämättä. Eikä takaa olisi ollut laput vetämälläkään mahdollisuutta juuri parempaan.
Forssassa tehtävä näyttää Knight Rider Hossille eli suomennettuna Ritari Ässälle ihan sopivalta. Paalun Time For Me To Fly ei ole ollut aivan niin hyvä kuin oli talvella parhaimmillaan. Lorie De La Prade voitti Teivossa, mutta puski maalisuoralla ulospäin.
Rivin avaa suomenhevostammojen voltti. Ypäjä Säihkyvä kiri viimeksi voittoon ohi edellä kirineen Winnovan, joka on nytkin mukana. Yllätysmerkiksi otetaan näiden edeltä vauhdikkaaseen kiriin lähtenyt, mutta samassa laukalle pompannut Ariannas.
Toisessa kohteessa perusmatkalta lähtevät ovat vahvoilla. Super Ale ja Twinstone Casino kohtasivat viimeksi. Ensin mainittu sai peesijuoksun kärjen takana ja ohitti johtaneen Twinstone Casinon lopussa.
Kolmannen kohteen ideamerkki on viimeksi johtavan rinnalta hyvin sinnitellyt Princess Stahl. Se jatkaa alustavan infon mukaan ilman kenkiä ja ohjastajakin vaihtuu. Tasaisessa lähdössä koko matkan johto ei ole mahdottomuus.
Neljännessä kohteessa huomioitavaa on, että ainakin alustavissa ohjelmatiedoista Karlaksen välistartti puuttuu sen tulosrivistä.
Karlas kilpaili lauantaina Ruotsin Uumajassa V85-lähdössä. Paalulta lähtenyt Karlas johti kisaa todella pitkään ja oli mainio kakkonen uudella volttiennätyksellään 24,0.
Karlas erottuu tässä Rokkijätkän ja Pastorin kanssa selvästi muista.
Viidennen kohteen suosikkipari oli viimeksi epäonninen. Ken's Carlos juoksee taas optimibalanssilla ja on hyvällä paikalla. Miking palasi tauolta hyvässä kunnossa. Se sai vaan liian myöhään kiritilaa.
Rivin kuudennessa kohteessa tammat ottavat yhteen. Suosikkipari Smoked Orange – Magic Love kohtasi huhtikuun alussa Mikkelissä. Tuolloin Magic Love oli etevämpi, mutta nyt osat saattavat vaihtua. Smoked Orange pääsee sisempää liikkeelle ja taitaa olla kisan keulahevonen.
Lähtö 1: 3, 4, 2, 16, 9 (11, 13)
Lähtö 2: 2, 1, 3 (6,13)
Lähtö 3: 1, 9, 8 (6, 5)
Lähtö 4: 1, 8, 9 (5, 4)
Lähtö 5: 1, 2 (6, 5)
Lähtö 6: 3, 4, 7, 1, 11 (12,8)
Lähtö 7: 10 Knight Rider Hoss (3, 4)
1350 riviä = 67,50 euroa