
Elämä maailman huipulle nousseeseen, mutta sieltä oriille aikanaan USA:ssa tehdyn hermovaimennusoperaation vuoksi pudotetun ravuriori Propulsionin ympärillä on ollut melkoista vuoristorataa. Siitosoriina se on aloittanut lupaavasti tuottaen muun muassa Ruotsin syksyn Kriteriumin ykkösen Xanthis Harveyn.
Propulsion on kuitenkin kielletty siitoksessakin Ruotsissa. Kilpauran meriittinsä, muun muassa Elitloppetin voiton, se menetti kielletyn operaation paljastuessa 2020. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa Propulsionin käyttö siitokseen on sallittua, ja se saapuu tänne USA:sta ensi kaudeksi astumaan.
Propulsionin on sovittu menevän Eeva-Liisa Penttilän vetämälle KS-Tallille Hauholle astumaan ensi kaudeksi. Oritta edustaa Suomessa Tapani Raunio.
”Hinta on vielä auki, mutta muuten kaikki sovittu”, Raunio kertoo.
”Ori tulee ensin jenkeistä kotiin Ruotsiin Furubyn kartanoon Enköpingiin, missä sen spermaa pakastetaan ja siirtyy sen jälkeen Suomeen, missä käydään orinäyttelyssä.”
Propulsion on aiheuttanut siis koko uransa melkoista spekulaatiota, mutta se näyttää nyt onnistujalta siitosoriina. Ruotsissa rekisteröitiin 66 varsaa oriin ensimmäisessä 2019 syntyneessä ikäluokassa, ja joukosta löytyi siis Daniel Redénin itsensä valmentama Kriteriumin ykkönen ja monta muuta lupaavaa. Oriin jälkeläiset ovat ehtineet kilpailla myös USA:ssa ja Italiassa.
”En ymmärrä, miksi tämän siitosasian piti mennä näin”, Daniel Redén kommentoi.
”Minulle Proppen on aina suuri ja sitä se näyttää myös olevan siitosoriina. Maailman huippuja on jo luultavasti syntynyt ja tulee syntymään, mutta jos ei halua sellaisia, niin mikäs siinä sitten? Haluan sen olevan lähellä minua, ja Suomen kauden jälkeen se tulee taas kotiin meille.”