
Viime kauden päätteeksi kolmivuotiaiden tammojen Varsakunkun voittanut Retostella palasi radoille ennen vappua Seinäjoella. Tuloksena oli kuudes sija, sillä takakaarteen hieno nousu katkesi laukkaan. Lauantaina tamma starttaa Killerillä.
Laukat ovat olleet starteissa pinnassa, mutta valmentaja Niko Jokela ei ole niistä huolissaan. Seinäjoen laukalle löytyi selkeä syy.
”Kesken kirin kaveri laukkasi viereisellä radalla. Siitä ei koitunut itsessään häiriötä, mutta valjakoilla osui vähän pyörät yhteen. Muuta syytä laukalle ei ole. Oltiin neljännellä radalla, ja vauhti oli kova. Olisi pitänyt malttaa kirissä, mutta tamma tuntui niin hyvältä. En osannut edes varoa laukkaa, kun se on kotona ollut niin ravivarma”, Jokela kertaa lähdön tapahtumia.
Jokela on Seinäjoen starttiin kokonaisuudessaan todella tyytyväinen. Ajan oloon valmentaja uskoo laukkojen jäävän vähemmälle.
”Pistän laukat ihan kokemattomuuden ja hätäisyyden piikkiin. Kun mennään hetki eteenpäin, niin uskon, että siitä tulee umpiravuri.”
Retostellan talvi sujui terveenä ja säännöllisen treenin merkeissä. Huonot treenikelit olivat monen muun paikan lailla riesana myös Seinäjoella.
”Ehkä talvi olisi hoidettu hieman eri tavalla, jos lunta olisi ollut kunnolla. Mutta kaikki meni kuitenkin tamman kanssa hyvin, ja koko ajan päästiin liikkumaan.”

Parvelan Retun tyttären kehityksen suhteen Jokela on maltillinen. Tämä johtuu siitä, että Retostella oli jo kolmivuotiskautensa starteissa todella valmis pakkaus.
”Sillä ei edes tähdätty millään tavalla viime kauteen. Moni varmasti kehittyy tässä vaiheessa enemmän kuin Retostella. Mutta kyllä mä toivoisin, että tämäkin on mennyt eteenpäin. Ainakin se on henkisesti kehittynyt, ja kotioloissa tasaantunut. Ei se mikään pullari ole, mutta vähän sählä.”
Kauden suunnitelmat elävät vielä. Seinäjokelaisvalmentaja haluaa katsoa, miten kovaksi ikäluokan taso nousee.
”Jos näyttää, että on liian kovia poikia vastassa, niin sitten ehkä ajellaan muita lähtöjä, tai mennään vaan nätisti mukana. Kuninkuusraveissa ajettava Pikkuprinsessa on varmaankin kauden päätähtäin. Väkisin ei ajeta kaikkia lähtöjä. Omistajat on antaneet vapaat kädet kilpailutukselle. Uskon ja toivon, että Retostella olisi aikuisenakin hyvä hevonen.”
Jokelan toinen hevonen Killerillä on Careless Guy. Jokela ei ole ollut tyytyväinen ruunan otteisiin, ja antaa ymmärtää hevosen uran olevan laskusuunnassa.
”Ruuna tuli tauolta maanantaina. Siltä on ollut paras potku pois, ja se tekee sellaisia virkamiessuorituksia. Katsotaan, mitä se tekee Killerillä. Jos otteet eivät parane, niin sitten on hyvä harrastaa kesäravitasolla. Tämä on mukava ja toimiva hevonen, jota ei haittaa radat tai kurvit.”
Jokelan päivittäinen urakka kevenee kesällä, kun kaksivuotiaita varsoja lähtee laitumelle.
”Takana on rankka talvi, kun koko ajan on ollut tallissa muutama ylimääräinen hevonen. Kesällä onkin kiva ottaa vähän kevyemmin ja kiertää raveja. Mutta ei kannata valittaa. Tätä sitä tykätään tehdä”, Jokela huikkaa päätteeksi.