

Niko Jokelan valmennustallin kolmevuotiaat suomenhevoset ovat esiintyneet edukseen tällä kaudella. Lauantaina Riksun Xavier (Parvelan Retu) on mukana Lahden Jokimaalla ajettavassa Junnustartti-finaalissa.
Viimeksi Seinäjoella Riksun Xavier koki uransa ensimmäisen tappion nytkin mukana olevalle Juha-Pekka Ahosen ohjastamalle Rebyytille (Parvelan Retu). Valmentaja ei harmittele suojattinsa ensimmäistä tappiota.
”Rebyytti on tosi lahjakas hevonen Riksun Xavierin tapaan. Sille häviäminen ei ollut häpeä. Hyvillä mielin lähdemme kohti Lahtea lauantaina. Onhan siinä Rebyytinkin lisäksi useampi hyvä varsa mukana, mielenkiintoinen lähtö tiedossa”, aloittaa Niko Jokela.
Valmentaja palaa itse valmennettavansa rattaille. Jokelan mukaan eturivin uloin lähtörata on jopa Riksun Xavierille eduksi.
”Lähdössä on mukana vain kahdeksan valjakkoa. Olen kerran ajanut oriilla autostartin, ja siinä se kävi vähän kuumana. On vaan eduksi, että ulkopuolelta ei lähde hevosta. Ei muuteta varusteita tai balanssia. Hyvinhän se on mennyt tähän asti.”

Seinäjoella hevosia valmentavalla Jokelalla on 13 hevosen tallissaan neljä kolmevuotiasta suomenhevosta. Niistä Riksun Xavierin lisäksi Retostella (Parvelan Retu) ja Onnensepän Onerva (Fiiling) ovat jo esiintyneet tällä kaudella kilparadoilla. Tammakaksikko starttaa seuraavan kerran ensi maanantaina Mikkelin Varsakunkku-karsinnassa.
”Onnensepän Onerva on meidän oma hevonen. Se on mennyt mukavasti, mutta Retostella on minusta jopa lupaavamman oloinen. Se ei vaan ihan onnistunut kuninkuusraviperjantain startissa. Kaikilla kolmella kolmevuotiaalla on tarkoitus ajaa myös Varsakunkun finaali tänä vuonna.”
Vaikka tallin kolmevuotiaat ovat menestyneet tällä kaudella hienosti, painottaa Jokela ettei kolmevuotislähtöihin ole missään nimessä panostettu.
”Tammat ovat olleet meillä jo alusta lähtien. Riksun Xavier tuli sitten vähän myöhemmin talliin. Kaikkia kolmevuotiaita on liikutettu säännöllisesti. Ne ovat olleet sen oloisia, että kannattaa kokeilla starttaamista.”

Vuoden ikäisiä suomenhevosia Jokelalla on tallissaan kolme kappaletta. Valmentaja toivoo kolmikon olevan kahden vuoden kuluttua mukana kolmevuotislähdöissä. Jokela on tyytyväinen kolmevuotiaiden suomenhevosten parantuneisiin kilpailumahdollisuuksiin.
”Ei kolmivuotislähdöissä mukana olosta ole mielestäni haittaa varsoille. Toki nuorten hevosten kanssa pitää edetä hevosten ehdoilla ja maltilla. Mutta sen verran hyvin on palkintorahoja tarjolla varsoille, että pitäähän tilaisuus käyttää hyväkseen. Mikäli vain varsat ovat sen oloisia.”