• Boden saa lisää ravipäiviä myös ensi kaudelle

    Bodenin radan johtaja David Zimmer toivoo Ruotsin pohjoisimman raviradan saavan tulevaisuudessa nykyistäkin enemmän kilpailupäiviä.
    Tilaajalle
    David Zimmerin alaisuudessa Bodenin ravipäivien määrän on kasvanut lähes puolella aiemmasta.
    David Zimmerin alaisuudessa Bodenin ravipäivien määrän on kasvanut lähes puolella aiemmasta. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    4.10.202514:00
    Kaj Närhinen

    Ruotsin lauantain T75-kierros ravataan tällä kertaa maan pohjoisimmalla raviradalla Bodenissa.

    Tänä vuonna 36 kilpailupäivää ajavan raviradan kehitys on ollut viime vuosina myönteisellä uralla. Ensi vuonna Bodenissa ajetaan kolme ravipäivää enemmän kuin tällä kaudella, ja raviradan johtaja David Zimmer toivoo radan saavan tulevaisuudessa ensi entistäkin enemmän ravipäiviä.

    ”Kehitys on oikeansuuntainen. Vajaa kymmenkunta vuotta sitten ajoimme 28 ravipäivää vuodessa. Hieman yli 40 päivää olisi meille oikein sopiva määrä. Silloin voisimme ajaa tasaisesti kilpaa kolmesta neljään kertaan joka kuukausi”, David Zimmer arvioi.

    Ruotsissa ravipäivien määrään vaikuttaa useampi tekijä. Tärkeitä lukuja ovat radan vaikutuspiirissä olevien hevosten ja valmentajien määrä. Vähintään yhtä tärkeä tekijä on lähtöjen täyttöaste.

    Suomalaisvaljakoilla on ollut suuri merkitys Bodenin kilpailupäivien lisääntymisessä.

    ”Ilman suomalaisia vieraita meillä ei olisi missään nimessä näin monta kilpailupäivää kuin nyt on. Kilpailupäivien lisääntynyt määrä on tottakai helpottanut kotiradan hevostenkin kilpailuttamista. Olemme todella tyytyväisiä suomalaisten käydessä meillä tiuhaan kilpailemassa.”

    Lauantain T75-kierros on toinen Bodenin kahdesta T75-päivästä. Kesäkuun alkupuolella ajettava Norrbottens Stora Pris on Bodenin kauden päätapahtuma. David Zimmer toivoisi Bodenin saavan tulevaisuudessa ainakin yhden T75-kierroksen lisää ajettavaksi.

    ”Olemme investoineet viime vuosina muun muassa uuteen ratavalaistukseen sekä remontoineet eri osia katsomorakennuksista. Meillä on puitteet kunnossa ajaa ympäri vuoden sekä suurempia että pienempiä ravitapahtumia. Toivottavasti myönteinen kehityksemme palkitaan tulevina vuosina entistäkin paremmilla kilpailupäivillä.”

    Bodenin johtajana vuodesta 2017 toiminutta Zimmeriä ilahduttaa kotiradan hevosten iso osuus T75-lähdöissä. Bodenin valmentajien hevosia on mukana seitsemässä T75-lähdössä peräti 37. Pohjois-Ruotsin T75-kierroksen ajankohta Åbyn ja Solvallan T75-kierrosten välissä selittää omalta osaltaan kotiradan hevosten määrää.

    ”Solvallassa ajetaan vielä ensi lauantaina T75-finaalitkin Kriterium-päivän yhteydessä. Nyt mukana ei ole etelästä kovin montaa kovaa hevosta. Samalla kotiradan valmentajat saavat paremman mahdollisuuden menestyä. Pelillisestikin lähdöt ovat minusta tasaisemmat kuin joillakin aiemmilla T75-kierroksillamme.”

    Mika Forss ja Petri Salmela ovat menestyneet tälläkin kaudella Bodenin raveissa mainiosti.
    Mika Forss ja Petri Salmela ovat menestyneet tälläkin kaudella Bodenin raveissa mainiosti. Kuva: Ville Toivonen

    Valmentajien kotiradalla on Ruotsissa muutakin merkitystä kuin ravipäivien jakautumiseen liittyvät parametrit. Raviurheilun keskusjärjestö Svensk Travsport pitää tarkkoja tilastoja ratojen välisistä voimasuhteista voittojen ja starttien suhteen.

    David Zimmerin puheessa toistuukin usein Bodenin valmentajien kova taso. Petri Salmela on ollut pitkään Bodenin raviradan menestynein valmentaja. Suomalaisvalmentaja on kuitenkin saanut tiukan haasteen Hanna Olofssonilta ja Sandra Erikssonilta. Radan ammattivalmentajien uusin tulokas on Suomesta Bodeniin toimintansa siirtänyt Janita Luttunen. David Zimmer on tyytyväinen Bodenin vetovoimaan.

    ”Todella hienoa saada Janitakin meidän valmentajaksemme. Meidän on tarkoitus rakentaa lisää karsinapaikkoja rata-alueelle. Tallimme ovat viimeistä karsinaa myöten käytössä. Kysyntää olisi uusien valmentajien suunnalta Bodeniin siirtymiseen.”

    Lisää aiheesta
    • Elitkampen on yksi harvoista kylmäverilähdöistä Ruotsissa johon suomenhevoset saavat osallistua. Kuvassa Evartti voittaa vuoden 2023 Elitkampenin ennen Tangen Borkia ja Parvelan Retua.

      Ravit | Hippos pyrkii avaamaan keskustelua suomenhevosten kilpailumahdollisuuksista – ruotsalaiset valmiiksi epäilevällä kannalla

      Tilaajalle
    • Janita Luttusen valmennettavat ovat menestyneet hyvin kuluvalla kaudella.

      Ravit | Janita Luttunen napannut hyvän jalansijan Ruotsin valmentajamarkkinoilla

      Tilaajalle
    • Jorma Kontion ohjastama Pure Stella hallitsi omaa Oaksin karsintaa helposti johtopaikalta.

      Ravit | Ruotsalaisen valmentama suomalainen ja suomalaisten valmentamia ruotsalaisia Kriteriumien finaaleihin

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle