
Vuoden viimeiset lauantai-ravit ravattiin Kuopiossa. Iltapäivän T75-pelin mielenkiintoisimpia lähtöjä ennakkoon oli kylmäveristen ja lämminveristen avoimet lähdöt.
Kylmäveristen lähdössä Seppo Suurosen Vauhtis palasi lähes yhdeksän kuukauden tauolta. Vaikka valmentaja varoittelikin etukäteen yhdeksänvuotiaan oriin hakevan huippukuntoaan, esiintyi Vauhtis edukseen.
Henri Bollströmin ohjastama Vauhtis otti johtopaikan haltuunsa kierros ennen maalia Eelis Murtolan ohjastamalta Hissun Turbolta. Loppusuoran alussa Vauhtis näytti erkanevan voittoon, mutta Antti Ala-Rantalan ohjastama Havglimt kuroi etumatkan umpeen ja ohitti johtohevosen juuri ennen maalia. Kärkikaksikko sai saman kilometriajan 25,6 täyden matkan tasoitusajosta. Santtu Raitalan ohjastama Profiili nappasi kolmostilan.
Pitkältä sairastauolta lokakuussa palanneelle Havglimtille voitto oli kauden toinen. Antti Ala-Rantala painotti voittajahaastattelussa ottaneensa lähdön tarkoituksella rauhallisesti.
”Voltin nelosrata on Havglimtille vähän vaikea paikka lähteä. Ajattelin, ettei ainakaan homma kariudu heti lähtölaukkaan. Hyvin ruuna kiri maaliin asti”, kiitteli Antti Ala-Rantala Havglimtiä.
Lämminveristen kovimmassa lähdössä Miika Tenhusen valmentama Need’em hallitsi lähtöä alusta loppuun johtopaikalta. Iikka Nurmosen ohjastama ruuna avasi ensimmäiset 500 metriä 10,0-vauhtia. Päätöspuolikkaan kauden seitsemänteen voittonsa ottanut Need’em kiri 11,0 vauhtia. Jarmo Saarelan Mr Knowitall seurasi johtohevosta toiseksi ennen Star Photo S:ää.
Need’em palasi Kuopioon parin kuukauden tauolta. Voittajahaastattelussa Miika Tenhunen paljasti ruunan jääneen jo viime startin jälkeen talvitauolle.

”Meillä oli jo kunnon talvi, mutta sitten lumet sulivat pois. Samalla hevonen tuntui todella pirteälle kotona. Ajateltiin sitten jatkaa kautta. Hyvin mahdollisesti ajetaan yksi startti lisääkin, kun tänään meni näin hyvin”, totesi Miika Tenhunen.
Useita yllätyksiä sisältäneellä T75-rivillä lunasti lopulta yli 15 000 euroa. Hienon lunastussumman sinetöi Oona Halmeen ohjastama Bigwig Swamp. Nuori ohjastaja otti kauden kahdeksannen voittonsa johdettuaan T75-pelin päätöskohdetta alusta loppuun isänsä Teemu Okkolinin valmentamalla Bigwig Swampilla.