• Finlandia-ajo aloittaa raskassarjalaisella − Hail Mary tulee Vermoon

    Finlandia-ajoon on reilut 50 päivää. Tänään Vermo tiedotti ensimmäisestä kutsutusta hevosesta, joka on Daniel Redénin tallin Hail Mary.
    Hail Mary on ensimmäinen Finlandia-ajoon kutsuttu hevonen 2024. Viime kesän Mikkelin kuvassa oritta lämmittää sen valmentaja Daniel Redén, joka on usein nähty vieras Suomessa. Hän on mukana muun muassa ensi lauantain Arctic Challengessa Rovaniemellä.
    Hail Mary on ensimmäinen Finlandia-ajoon kutsuttu hevonen 2024. Viime kesän Mikkelin kuvassa oritta lämmittää sen valmentaja Daniel Redén, joka on usein nähty vieras Suomessa. Hän on mukana muun muassa ensi lauantain Arctic Challengessa Rovaniemellä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    12.3.202412:00
    Antti Savolainen

    Kahdeksanvuotias Hail Mary (Googoo Gaagaa) on juossut 46 kertaa kilpaa totosijoin 26−8−0. Sen voittosumma on 15,5 miljoonaa kruunua.

    Hail Mary kuuluu Euroopan raviurheilun raskassarjalaisiin. Oriin ennätys 08,6 syntyi Mikkelissä viime kesänä. Siellä Örjan Kihlströmin ohjastama Hail Mary juuttui yllättäen johtavan Mellby Jinxin ulkopuolelle ja ensimmäinen tuhat paineltiin 07,5-tahtia. Hail Mary kesti toisena maaliin, kun voiton vei Hierro Boko ajalla 08,3.

    Loppusyksy oli Ruotsissa Hail Maryn voittokulkua, jonka satona olivat muun muassa Hugo Åbergs Memorial ja Sundsvall Open Trot. Ensin mainitussa Jägersrossa ori sai 09,5-tuloksella revanssin Hierro Bokosta, joka kiri kolmanneksi.

    Päättyneen talven Hail Mary vietti tavoittelemassa menestystä Prix d’Ameriquessa, mutta sitä ei saatu. Prix de Belqiguen valmistava startti tuotti liki toivotun pussiin jäämisen kuudentena, mutta pääkisassa Ameriquessa meno oli keulapaikalla ja sinne pyrkiessä liian rajua, ja hevonen väsyi lopussa.

    ”Otetaan revanssi viime kesän Mikkelin juoksusta.” Mehdi Yazdanpanah

    ”Hail Mary on palautunut erinomaisesti Pariisin seikkailuista”, kertoo Mehdi Yazdanpanah, huippuoriin osaomistaja ja manageri kertoo Vermon tiedotteessa.

    ”Valmentaja Daniel Redén ei voisi olla tyytyväisempi. Aletaan seuraavaksi tähdätä Elitloppetia kohti, ja Finlandia-ajo sijaitsee ihanteellisesti kolme viikkoa ennen Solvallaa. Vermoon tullaan joka tapauksessa voittamaan, ei vain hiitille. Tosi kiva tulla taas Suomeen, otetaan revanssi viime kesän Mikkelin juoksusta.”

    Hail Mary voitti 2020 ikäluokkansa Derbyn selvällä erolla Don Fanucci Zetiin, silloin Robert Berghin valmennuksesta. Reilut kaksi vuotta sitten ori vahtoi Don Fanuccin taustavoimien, valmentaja Daniel Redénin ja ohjastaja Örjan Kihlströmin, käsiin. Sieltä tuloksena on ollut Elitloppetin kakkonen 2022, sekä monta muuta suurkisavoittoa.

    Hail Mary sijoittui kahdeksanneksi Elitloppetin finaalissa viime keväänä. Ohjissa oli Åke Svanstedt.
    Hail Mary sijoittui kahdeksanneksi Elitloppetin finaalissa viime keväänä. Ohjissa oli Åke Svanstedt. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Hail Mary on erittäin kiinnostava hevonen niin Vermossa kuin mahdollisesti Elitloppetissakin. Prix de Belgiquessa ja Ameriquessa oritta ohjasti Vincennesin kärkinimi Eric Raffín, mutta muuten kuski on ollut Redénin tallista Örjan Kihlström.

    ”Nyt on vielä auki, kuka Hail Maryä ohjastaa Vermossa. Ori on joka tapauksessa iloinen ja treenaa hyvin kevättä ja kesää varten. Daniel tuo varmasti Vermoon muihinkin lähtöihin iskukykyisen joukkueen”, Mehdi Yazdanpanah arvioi tiedotteessa.

    Viime viikonloppuna polkaistiin käyntiin kevään eurooppalainen suurkilpailukausi Ranskan Rivieralla Cagnes Sur Merissä. Alessandro Gocciadoron tallin Suomessakin Finlandiassa 2021 ja Mikkelissä 2020 nähty Vernissage Grif paineli Criterium de Vitessessä Euroopan kaikkien aikojen kovimman tuloksen 08,1. Kilpailu juostiin 1200 metrin mittaisella radalla.

    Vernissage Grif ei ole houkutteluista huolimatta tulossa Vermoon, sillä neljä päivää aikaisemmin vappupäivänä ajetaan Napolissa Italian suurin kisa Lotteria. Vernissagen omistaja Gennaro Riccio on Napolista, joten Lotteriassa kilpaileminen on itsestäänselvää. Ori on vienyt jo kisan 2022−2023. Elitloppet ei liioin ole todennäköinen, sillä se olisi toinen fyysisesti vaativa kahden hiitin kisa toukokuulle. Napolissakin ajetaan karsinnat ja finaali.

    Lisää aiheesta
    • Sí! Alessandro Gocciadoro pääsi tuulettamaan kovinta Euroopassa koskaan juosta kilometriaikaa 08,1 sunnuntaina Cagnes Sur Merissä valmentamansa Vernissage Grifin rattailla. Gocciadoro ohjasti voiton omistajan Gennaro Riccion ajoväreissä.

      Ravit | Alessandro Gocciadoro yllätti Criterium Vitessessä: Vernissage Grif palasi EE-ajalla huipulle

      Tilaajalle

    Finlandia-ajon sijainti kolme viikkoa ennen Euroopan suurinta sprintterikisaa viiden miljoonan kruunun ykköspalkinnon Elitloppetia on aikaväliltään ihanteellinen monelle huippuhevoselle.

    Toisaalta Vermon huippukisalla on kilpailua muiden kansainvälisten lähtöjen kanssa samoihin aikoihin, kun vapun Lotteria vetää noin 280 000 euron palkinnollaan huippuhevosia puoleensa. Lisäksi lauantaina päivää ennen Finlandiaa Åbyssä ravataan Paralympia-finaali 1,5 miljoonan kruunun ykköspalkinnolla täydellä matkalla. Vermon ykkköspalkinto on 110 000 euroa eli kruunuissa tällä hetkellä noin 1,2−1,3 miljoonaa ja kilpailtava matka 1620 metriä.

    Lisää aiheesta
    • Näin hauskaa Hail Maryn omistajaporukalla oli Örjan Kihlströmin kanssa Sundsvall Open Trotin 2023 yhteydessä, kuvassa keskellä Mehdi Yazdanpanah. Prix d’Ameriquessa ohjastajakuviot ovat kuitenkin muuttuneet.

      Ravit | Hail Mary on Prix d'Ameriquen musta hevonen varustemuutoksineen: omistajat järjestivät jännitettävää myös siitostammojen omistajille

      Tilaajalle
    • Hail Maryn osaomistajilla ja ohjastajalla Örjan Kihlströmillä oli näin hauskaa viime lauantaina Bergsåkerin raveissa. Keskellä lippis päässä Mehdi Yazdanpanah.

      Ravit | ”On niin valtavan tärkeää raviurheilun kannalta, että parhaat hevoset juoksevat kilpaa ja kohtaavat toisiaan” ‒ superori Hail Maryn omistaja liputtaa elämysten ja Suomeen paluun puolesta

      Tilaajalle
    • Hail Mary voitti heinäkuussa Hugo Åbergs Memorialin. Bergsåkerissa hevonen jatkoi suurvoittojen tiellä.

      Ravit | Ruotsin Toto75-karonkka: Hail Mary ravasi Sundsvall Open Trotin sankariksi

    • Hail Mary kesti hienosti johtohevosen rinnalta varmaan voittoon Hugo Åbergs Memorial -lähdössä. Hierro Boko kirii hyvin kolmanneksi.

      Ravit | Hail Mary Hugo Åbergs Memorialin vahvin – Hierro Boko hienosti kolmas

      Tilaajalle
    • Anders Malmrot, oikealla, tulee toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna taas Vermoon jakamaan entistäkin enemmän kutsuja Elitloppet-viikonlopulle. Kuvassa paikan saivat toissa vuonna Euforia ja Ilona Rekilä. Kuvassa mukana myös Tuukka Varis ja Heikki Häyhä.

      Ravit | Vermon Finlandia-raveista menolippu Elitloppetin ohella Harper Hanoverin lähtöön ja ponien kisoihin

    Artikkelin aiheet
    ravikilpailut
    Finlandia-ajo
    Hail Mary
    Vermo
    Daniel Redén
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle