
Gianluca (Djali Boko) on juossut urallaan 13 kertaa totosijoin 3-2-3. Parhaat saavutukset ovat tulleet uran kahdesta tuoreimmasta startista. Viime lauantaina Ålborg Stora Pris -raveissa ruuna johti päivän kovatasoista stayerkisaa joka metrin. Ruotsin 75-menestystä kerännyt Flemming Jensenin valmentama Even Steven (Varenne) kiri tuntumaan, mutta ei ohi 12-lopetuksessa. Voitto oli 37 500 Tanskan kruunun eli runsaan 5 000 euron arvoinen.
Edellisessä startissaan Tanskan Derbyn finaalissa Gianluca kiri loppusuoraa myös vahvasti. Se starttasi 606 000 Tanskan kruunun ykköspalkinnon Derbyyn numerolla 12 ja nousi parijonon hänniltä valmentajansa Bent Svendsenin ohjastamana neljänneksi. Nelossijastaan Gianluca kuittasi omistajilleen ja kasvattajilleen Stanley ja Mariann Simonsenille 108 750 Tanskan valuuttaa eli yli 14 ja puoli tuhatta euroissa sekä kasvattajarahat päälle.
Kolmevuotiaana Gianluca juoksi vain kahdesti voittaen avausstarttinsa kotiradallaan Skivessä joulukuussa. Nelivuotiskausi on tuonut menestystä ikäluokkakisoja myöten ja käyrä on ollut vahvasti nouseva. Voittosumma on nyt 190 800 kruunua eli reilut 25 000 euroa. Ennätyksensä 14,0 täydellä matkalla ruuna meni Derbykatsauksessa Ålborgissa heinäkuun lopussa. Nyt Gianluca on siirtynyt Einari Vidgrén OY:n omistukseen.
”Seurasimme Gianlucaa jo jonkin aikaa”, Juha Vidgrén kertoo.
”Saimme lopulta kaupat sovituksi omistaja-kasvattajan kanssa, jolle hevonen oli tietysti tärkeä. Se jatkaa Bent Svendsenin valmennuksessa lokakuun loppuun asti. Ålborgissa on vielä hyvä ison palkinnon (200 000 Tanskan kruunua) lähtö 30. lokakuuta. Siihen ruuna tähtää ainoana lokakuun starttina, jos kaikki menee suunnitellusti.”
Mitä tapahtuu loppuvuonna?
”Ålborgin jälkeen Gianluca siirtyy Matti Nisoselle ja Annika Redefalkille Julmyraan, minne he ovat siirtymässä kuun puolivälissä taas talveksi, kuten viime vuonnakin. Toivotaan tietenkin että saataisiin ruunasta hyvä kilpahevonen mahdollisesti Ruotsin 75-tasolle. Gianluca on aika tuore tapaus kilpahevosena ja oikein lupaava. Tällaisia on vähän tarjolla ja kiva kun nyt tärppäsi. Tietenkin Gianluca saa itse näyttää millainen hevonen se on.”