• Hevosurheilu: Lehden päätoimittaja lähtee

    Hevosurheilun päätoimittaja Tero-Mikko Talaslahti on irtisanoutunut.
    Tero-Mikko Talaslahden aika Hevosurheilun päätoimittajana kesti reilun vuoden.
    Tero-Mikko Talaslahden aika Hevosurheilun päätoimittajana kesti reilun vuoden. Kuva: Carolina Husu
    MT Hevoset|Ravit
    20.1.202315:28
    Antti Savolainen

    Hevosurheilun päätoimittajana joulukuussa 2021 aloittanut Tero-Mikko Talaslahti on irtisanoutunut tehtävästään, kerrotaan HU:n nettisivulla.

    Talaslahti kiittää uutisessa lukijoita ja henkilöstöä kuluneesta vuodesta.

    ”Kokemus on ollut antoisa ja ikimuistoinen. Nyt on aika siirtää viestikapula seuraavalle”, Talaslahti sanoo.

    ”Talaslahden päätoimittajakaudella lehdessä vietiin läpi isoja kehityshankkeita sekä uudistettiin toimituksen työskentelytapoja kohtaamaan nykyinen digiympäristö. Lehden journalistista linjaa sekä sisäisiä toimintaperiaatteita selkeytettiin. Haluankin kiittää Tero-Mikkoa hyvin johdetusta kehitystyöstä”, Suomen Hevosurheilulehti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Kairtamo kertoo uutisessa.

    Talaslahden aikana Hevosurheilu siirtyi lehtenä yksipäiväiseen ilmestymiseen entisen kahden kerran sijaan. Muutos tapahtui vuoden 2022 alussa. Netissä Hevosurheilu uutisoi päivittäin.

    Uutisessa kerrotaan myös, että jatkosta tiedotetaan tarkemmin ensi keskiviikkona olevan lehden hallituksen kokouksen jälkeen.

    Ennen Talaslahtea Hevosurheilun päätoimittajana oli alkuvuodesta 2017 vuoden 2021 lopulle Stiina Ikonen. Hän ilmoitti irtisanoutuvansa elokuussa 2021.

    Juttua on päivitetty 20.1. 2023 kello 17.03. Lisätty Hevosurheilun muuttuminen yksipäiväiseksi sekä Stiina Ikosen osuus.

    Uutinen Hevosurheilun nettisivulla

    Lisää aiheesta
    • Pian 100 vuotta täyttävä Hevosurheilu-lehti muuttuu kerran viikossa ilmestyväksi ensi vuoden alusta.

      Hevosurheilu yksipäiväiseksi - uusi päätoimittaja Talaslahti optimistina kohti tulevaa

    • Hevosurheilun päätoimittaja Stiina Ikonen on irtisanoutunut tehtävästään.

      Hevosurheilu-lehden päätoimittaja vaihtuu – Stiina Ikonen on irtisanoutunut

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle