
Suomen eturiviin valmentajiin lukeutuva Harri Koivunen kävi viime viikolla mielenkiintoisella opintomatkalla Ruotsin puolella. Vierailukohteina oli useampi Ruotsin eturiviin kuuluva ravivalmentaja. Reissun isäntänä toimi Koivusen pitkäaikainen tuttava, kylmäverivalmennuksen legenda Jan-Olov Persson.
”Olin tiistaista torstaihin Jannen vieraana Hagmyrenin raviradan naapurissa. Sieltä ei ole kuin 80 kilometrin matka Sundsvalliin, missä kävimme hänen kanssaan tutustumassa Daniel Wäjerstenin, Öystein Tjomslandin sekä Robert Berghin valmennuspaikkoihin”, Harri Koivunen kertoo.
Koivusen mukaan matka oli yhdistelmä virkistäytymistä ja opintomatkailua.
”On aina hyödyllistä nähdä kuinka muut huippumiehet toimivat, ja on mukava myös tavata tuttuja ilman että on kiire seuraavaan paikkaan. Sosiaalinen puolikin on tärkeä tällaisilla reissuilla”, Koivunen painottaa.

Ennen paluutaan Suomeen Koivunen kävi vielä perjantaina Timo Nurmoksen valmennuskeskuksessa Jordanstorpissa Tukholman eteläpuolella.
Vaikka kaikki valmentavat omilla systeemeillään, Suomen eturivin valmentajiin jo pitkään kuulunut Harri Koivunen löysi kaikista vierailukohteistaan yhden yhdistävän tekijän.
”Valmennuspaikkoihin oli kaikissa näissä paikoissa panostettu todella paljon”, Koivunen kertoo.
”Ei nykyisellään menesty, jos ajopaikat eivät ole hyvät ja myös hyvässä kunnossa. Mutta ei sen puoleen, myös meillä Turussa on Suomen mittakaavassa todella hyvät valmennuspaikat.”
Harri Koivunen on vuosien saatossa kilpailuttanut valmennettaviaan jonkin verran myös Ruotsin puolella. Viime aikoina tallin hevoset kuitenkin ovat kilpailleet vain Suomessa. Tähän on Koivusen mukaan hyvin realistinen syy.
”Meillä ei ole ollut viime aikoina hevosia, joilla kannattaisi lähteä Ruotsin puolella käymään, ja on ollut parempi yrittää menestyä Suomessa. Ilman muuta Ruotsin kilpailumatkat kiinnostavat edelleen, ja viimeistään Elitloppet-viikonlopulle yritetään saada joukkue kasaan.”
Koivusen valmennettavat ovat usein kilpailleet ahkerasti myös talviaikaan. Alkuvuodesta tallin hevosille on kuitenkin kertynyt vasta 75 starttia. Pienehkön starttimäärän taustalla on tallin hevosten nuorentunut keski-ikä, sillä Koivusen valmennuslistalla on peräti 13 kolmevuotiasta ravurinalkua. Jo starttaamaan ehtineet kolmevuotiaat ovat aloittaneet uransa voitokkaasti.
”Emme ole pienentämässä toimintaa, mutta kilpailukalenterin muutosten takia päätimme satsata nuorempiin hevosiin”, Harri Koivunen selvittää.
”Olli (Koivunen) ottaa koko ajan enemmän vastuuta valmentamisesta ja kilvanajosta. Minun vastuullani on tallin arjesta huolehtiminen.”

Turun raviradalla vajaan 50 hevosen valmennustallia pitävän Koivusen valmennettavia kilpailee perjantaina kotiradalla ja lauantaina Porissa suuri nippu. Rataolosuhteet ovat olleet tapetilla jälleen viime aikoina oikullisen kevään johdosta. Turkulaisvalmentaja ei ole erityisen huolestunut kummankaan radan kunnosta.
”Lunta tuli viime viikolla, ja tällä viikolla toki yöpakkaset ovat haitanneet ratamestarien työskentelyä. Luulen radan olevan hyvä sekä perjantaina Turussa että lauantaina Porissa.”
Koivusen valmennettavista Fiorini sekä J.H.Mannerheim ovat mukana T75-kohteissa. Viidennessä T75-kohteessa starttaava Fiorini palasi Ruotsista Koivusen valmennukseen jokin aika sitten.
”Ajoimme viimeksi ilman etukenkiä. Olisiko se vähän piristänyt tammaa, sillä se oli paljon parempi kuin aiemmin. Tarkoituksena on jatkaa samalla balanssilla Porissa. 20 metrin takamatkalta tehtävä tuntuu haastavalle. Jere Hurme saa toivottavasti luovittua tammalle sisäratajuoksun. Jos lopussa tulee sopivasti tilaa, en olisi yllättynyt vaikka se olisi melko korkeallakin.”
T75-pelin päätöksenä ravattavassa Kultaloimessa on mukana Olli Koivusen ohjastama J.H.Mannerheim. Kahdesti Koivusen tallista startannut 10-vuotias ruuna joutuu kiihdyttämään matkaan takarivistä.
”Kahdessa viime startissaan se on saanut ykkösradalta hyvä juoksut. Nyt juoksusta tulee erilainen, mutta viimeksi sen sijoittuessa kolmanneksi sillä jäi voimia käyttämättä. Jatketaan jenkkikärryillä ja ilman kaikkia kenkiä.”