• Vauhdikas alku yhteistyölle

    Twigs Voici kehitti vauhdikkaan loppukirin ja voitti tammalähdön ajalla 12,4/1609a.
    Twigs Voici kehitti vauhdikkaan loppukirin ja voitti tammalähdön ajalla 12,4/1609a. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    24.6.201719:40
    MT toimitus

    POWERPARK. Pekka Korven ja Ilkka Herlinin yksi yhteistyöhevosista, Twigs Voici, ratkaisi Härmän tammalähdön loppukirillä.

    Juhannuslauantain avoimen tammalähdön sankariksi kiri Pekka Korven tähtitamma Twigs Voici. Useimmat voittonsa kärkipaikalta napannut tamma joutui tällä kertaa kirimään takaa ja kiertämään viimeisen kaarteen neljättä rataa, mutta muista ei ollut silti tiukkaa vastusta maalisuoralla. Nousussa oleva Oh Goodness punnersi kakkoseksi.

    Kauden neljännen voittonsa ottanut Twigs Voici ei ole valmentajansa mukaan ihan parhaimmillaan, mutta pystyy kovuudellaan tekemään silti hyviä suorituksia.

    ”Ei sitä tietysti joka starttiin voi virittääkään, vaan tamman on annettu olla välillä helpommallakin. Ei se juuri nyt ihan sellainen ole kuin terävimmillään ollessaan, mutta ei sitä moittiakaan voi. Tammalähtöjä on tarkoitus etsiä, Tammavaltikka ainakin on yksi”, Pekka Korpi valotti jatkosuunnitelmia.

    Urallaan yli 271 000 euroa tienannut ja 31 kertaa voittanut Twigs Voici on yksi niistä hevosista, jotka siirtyivät Korven ja liikemies Ilkka Herlinin yhteisomistukseen. Kaksikko satsaa hevoskasvatukseen, mutta Twigs Voicia siitosura odottaa vasta ensi vuonna.

    Pekka Korpi näkee laajassa yhteistyössä Ilkka Herlinin kanssa mahdollisuuksia saada kasvatettua entistä laadukkaampia ravureita.

    ”Mahdollisuudet ovat hyvät ja on hienoa saada Ilkan kaltainen kaveri mukaan”, Korpi kiitteli.

    ”Tänä päivänä kilpailu on kovaa ja nyt on mahdollisuus käyttää maailman huippuoriita. On ollut puhe, että yritetään tasoa parantaa ja mahdollisimman hyviä hevosia kasvattaa. Koetetaan saada tammat kantavaksi, uusia hankintoja ei ole sen paremmin vielä suunniteltu.”

    Kuten Ravinetti aiemmin viikolla uutisoi , kaksikon yhteisomistukseen siirtyy Twigs Voicin lisäksi kymmenkunta siitostammaa. Pekka Korpi myös vuokraa Herlinin Qvidjan kartanoon Paraisille remontoimansa modernin kasvatustallin.

    ”Siellä on hienot paikat hevosille. Suomessa ollaan parempaan päin menossa ja varsinkin nuorille hevosille on parempia palkintoja tarjolla. Kyllä tähän hommaan vielä pitää uskoa”, Pekka Korpi tiivisti.

    Twigs Voicin voittoa juhlimassa hoitaja Hanna Rakkolainen ja ohjastaja-valmentaja Pekka Korpi. Kuva: Anu Leppänen
    Twigs Voicin voittoa juhlimassa hoitaja Hanna Rakkolainen ja ohjastaja-valmentaja Pekka Korpi. Kuva: Anu Leppänen 
    Artikkelin aiheet
    ravit
    hevonen
    Pekka Korpi
    Ilkka Herlin
    Twigs Voici
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle