• Lumi-Oosan juhannusviikonlopun poisjäännin syy selvisi – lähitulevaisuuden suunnitelmat selvillä

    Mikäli kaikki etenee suunnitelmien mukaan, vuoden 2023 ravikuningatar Lumi-Oosa siirtyy siitostamman uralle tämän kauden lopulla. Valmentaja Harri Kotilainen ei ole huolissaan hevosen vireestä Teivon kuningatarkilpailun lähestyessä.
    Tilaajalle
    Lumi-Oosalla on laaja fanijoukko. Kuvassa Harri Kotilainen ja Lumi-Oosa viime vuoden Kuninkuusraveissa Oulussa. Tuolloin kaksikko sijoittui toiseksi kokonaiskisassa Jockas Ritan jälkeen.
    Lumi-Oosalla on laaja fanijoukko. Kuvassa Harri Kotilainen ja Lumi-Oosa viime vuoden Kuninkuusraveissa Oulussa. Tuolloin kaksikko sijoittui toiseksi kokonaiskisassa Jockas Ritan jälkeen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    22.6.202614:21
    Kaj Närhinen

    Harri Kotilaisen Lumi-Oosa jäi pois juhannusaaton Nordic Queenista. Vuoden 2023 ravikuningattaren poisjäännin taustalla ei ollut kuitenkaan dramatiikkaa.

    ”Lumi-Oosa siemennettiin perjantaina Välähdyksellä. Kiima olisi ehtinyt mennä ohi viikonlopun aikana. Ei saatu siementä kuin vasta iltapäiväksi kotiin. Niin jouduttiin jättämään tamma pois Powerparkista”, Harri Kotilainen aloittaa.

    Valmentajan mukaan Lumi-Oosalla on tarkoitus kilpailla vielä kesän aikana. Teivon kuninkuusravit kuuluvat kaksikon suunnitelmiin. Harri Kotilainen ei ole huolissaan, vaikka kauden neljästä kilpailusta ei ole tullut tilastojen valossa menestystä.

    ”Meillä ei oikein ole ollut onni mukana tämän vuoden starteissa. Paremmilla juoksunkuluilla olisi Lumi-Oosa ollut korkeammalla lopputuloksissa useammassakin tämän vuoden startissaan.”

    Harri Kotilainen kaavailee ajavansa yli 320 000 euroa urallaan ansainneella Lumi-Oosalla kaksi starttia ennen Kuninkuusraveja. Lahden Suur-Hollola-sunnuntain tammalähdön lisäksi Lumi-Oosa nähdään St Michel-sunnuntain tammalähdössä.

    Harri Kotilainen uskoo Lumi-Oosan löytävän huippukunnon Teivon kuningatarkisaan.
    Harri Kotilainen uskoo Lumi-Oosan löytävän huippukunnon Teivon kuningatarkisaan. Kuva: Elina Paavola

    ”Lumi-Oosa on aikaisempinakin vuosina vertynyt kesän edetessä huippukuntoon. Tilanne vaikuttaa samantapaiselle tänäkin vuonna. En ole huolissani kuningatarkilpailun suhteen. Kaksi hyvää starttia alle heinäkuussa, niin sitten pitäisi huippukunto tulla esiin. Lumi-Oosa tuntuu jo nyt hyvälle harjoituksissa.”

    Ravikilpailusääntöjen mukaan kantavalla tammalla saa ajaa kilpaa neljän kuukauden ajan. Mikäli Lumi-Oosa tiinehtyisi juhannusaaton siemennyksestä voisi kilpauraa jatkaa lokakuulle asti. Harri Kotilainen suhtautuu asiaan rauhallisesti.

    ”Jos kävisi tuuri ja Lumi-Oosa tiinehtyisi ensimmäisestä siemennyksestä, niin eipä me muulloinkaan ole paljoa lokakuuta pidemmälle ajettu kilpaa sen kanssa.”

    Mikäli Lumi-Oosa ei tällä kaudella tiinehtyisi, jatketaan tammalla hyvin todennäköisesti kilpailemista ensi kaudella. Harri Kotilainen painottaa siitosuran olevan vääjämättä Lumi-Oosalla edessään.

    ”Jos tänä vuonna ei tärppää, niin aloitetaan siementäminen ajoissa ensi keväänä. Ajellaan sitten kilpaa tilanteen mukaan. Lumi-Oosa on jo nyt 12-vuotias ja nuorempia haastajia tulee jatkuvalla syötöllä lisää peliin mukaan. Niinhän se pitää totta kai ollakin urheilussa. Ei vanhat menestyjät voi loputtomiin olla mukana.”

    Lisää aiheesta
    • Markku Lumiahon hevosuran kohokohta oli vuoden 2023 Kuninkuusravit, kun Lumi-Oosa seppelöitiin ravikuningattareksi.

      Ravit | Lumi-Oosan siitosura saa vielä odottaa – ainakin todennäköisesti: ”Homma on vielä vaiheessa”

      Tilaajalle
    • Oi onnea jakamatonta! Näin nousevat ravikuningattaren kärryt.

      Ravit | Valta vaihtui – Jockas Rita sulatti vastustajat ja sydämet

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Lumi-Oosa
    Harri Kotilainen
    ravit
    Kuninkuusravit
    siitostamma
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle