• Lumi-Oosan siitosura saa vielä odottaa – ainakin todennäköisesti: ”Homma on vielä vaiheessa”

    Vuoden 2023 ravikuningatar kilpailee todennäköisesti ainakin tämän kauden loppuun asti.
    Tilaajalle
    Markku Lumiahon hevosuran kohokohta oli vuoden 2023 Kuninkuusravit, kun Lumi-Oosa seppelöitiin ravikuningattareksi.
    Markku Lumiahon hevosuran kohokohta oli vuoden 2023 Kuninkuusravit, kun Lumi-Oosa seppelöitiin ravikuningattareksi. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    12.6.202614:00
    Ville Toivonen

    Suomenhevostammojen absoluuttiseen kärkikaartiin viime vuodet kuulunut Lumi-Oosa (Liising) kilpailee näillä näkymin koko tämän kauden. Lumi-Oosan omistaja ja kasvattaja, maineikas suomenhevoskasvattaja Markku Lumiaho kertoo arponeensa asiaa pitkään.

    ”Katsotaan nyt ainakin lauantain kisa ja Härmä vielä. Jos ne menevät vallan penkin alle, sitten pitää miettiä. Homma on vielä vaiheessa”, Lumiaho muotoilee.

    Harri Kotilaisen valmentama Lumi-Oosa kilpailee lauantaina Jyväskylän avoimessa tammalähdössä. Tällä kaudella tamma on kilpaillut kolmesti sijoittuen kolmanneksi, kuudenneksi ja neljänneksi. Markku Lumiaho toteaa kauden alun olleen samantapainen kuin viime vuonna.

    ”Silloinkin alkustartit takeltelivat, mutta kunnon ajoitus onnistui hyvin ja Oosa oli kuningatarkilpailussa yllättävänkin hyvä”, hän summaa.

    ”Hevonen on ollut viime starteissaan ihan hyvä, vaikka sijoitukset eivät ole ihan parhaita. Ylivieskassa se oli johtavan rinnalta kuudes ja viimeksi pussissa neljäs. Viimeksi Santtu (Raitala) oli sanonut, että Oosa olisi voittanut, jos olisi saanut tilaa, mutta ne ovat aina jossitteluja.”

    Viime vuonna Lumi-Oosa oli toinen kuningatarkisan kahdella ensimmäisellä matkalla sekä kokonaiskilpailussa ja päätösmatkalla neljäs. Kuningatarkisasta tuli reilut 40 000 euroa, kun Lumi-Oosan kauden kokonaistili oli 58 200 euroa. Kaikkiaan tamma on tienannut jo yli 320 000 euroa.

    Viime vuoden kuningatarkisassa Lumi-Oosalla oli näkyvät kannustusjoukot. Harri Kotilaisen suojatti oli kokonaiskisassa toinen Jockas Ritan jälkeen.
    Viime vuoden kuningatarkisassa Lumi-Oosalla oli näkyvät kannustusjoukot. Harri Kotilaisen suojatti oli kokonaiskisassa toinen Jockas Ritan jälkeen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Suomenhevostammojen kisakausi käy kuumimmillaan, kun kuningatarkisaan hamuavat kiertävät ahkerasti KK-pistelähtöjä. Markku Lumiaho toteaa tammojen puolella kilpailun olevan selvästi laajempaa kuin oripuolella.

    ”Oriiden lähtöjä saadaan hädin tuskin kasaan, mutta tammoja karsitaan joka paikasta vaikka kuinka monta. Uusia nuoria tammoja on nousemassa, eikä pärjääminen ole helppoa”, hän pohtii.

    Lumiahon tallilla Vihannissa on tänä vuonna varsonut neljä suomenhevostammaa ja viidennen pitäisi varsoa ensi viikolla. Lumiaho toteaa, että hänellä ei paristakaan syystä ole varsinaista hinkua uusille siitostammoille.

    ”Varsat käyvät huonosti kaupaksi, ja lisäksi täällä meidän seudulla eläinlääkärihommat ovat menneet huonoiksi. Ylivieskan oriasema lopetti, ja juuri tässä meidän kohdalla on iso aukko oriasemista.”

    Lumi-Oosallakin on jo kuusivuotias poika Lumi-Vikke, joka on emänsä tallikaverina Harri Kotilaisella. Lumi-Viken isä Sipori kuoli kolme vuotta sitten, joten kun Lumi-Oosa siirtyy siitosuralle, varsoille täytyy valita uusi isäori.

    ”On mulla parikin vaihtoehtoa varalta mietittynä, mutta en taida niitä paljastaa”, Lumiaho hymähtää.

    Lisää aiheesta
    • Lumi-Oosa sijoittui viime elokuussa Oulun kuningatarkilpailussa toiseksi Jockas Ritan jälkeen.

      Ravit | Lumi-Oosa treenaa hyvin – kevään startit määrittävät tulevaisuuden kuviot

      Tilaajalle
    • Markku Lumiaho (oik.) on Lumi-Oosan omistaja ja kasvattaja. Vasemmalla valmentaja Harri Kotilainen ja hoitaja Terhi Kotilainen.

      Ravit | Lumi-Oosan siitosura saa odottaa – ”Tämä on omien periaatteidensa syömistä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Lumi-Oosa
    ravikuningatar
    suomenhevonen
    siitosura
    ravikilpailu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle