

Viime vuosina suomenhevostammojen mittelöissä on totuttu näkemään Suven Sametin ja Lumi-Oosan kovia taistoja. Kaksi vuotta sitten Kouvolassa Lumi-Oosa voitti kuningatarkilpailun ja viime vuonna se voitti kisan kaksi ensimmäistä osamatkaa, mutta putosi pitkän matkan epäonnistumisen myötä kokonaiskisan neljänneksi.
Tänä vuonna Harri Kotilaisen valmentama Lumi-Oosa ei ole vielä löytänyt aivan terävintä iskuaan. Kauden kuudesta startista sillä on yksi voitto ja yksi kolmossija. Sunnuntaina Lahdessa Lumi-Oosan pitkä kiri ei kantanut perille asti, vaan se jäi kahdeksanneksi.
”Harri käyttää tamman tällä viikolla täydellisessä terveystarkastuksessa”, Lumi-Oosan omistaja-kasvattaja Markku Lumiaho kertoo.
”Epäily on, että mahassa olisi taas ongelmaa, vaikka sitä on lääkitty säännöllisesti. Vähän kysymysmerkkejä on ilmassa. Lahdessa oli huono paikka (rata 12) ja juoksusta tuli raskas, mutta ei hevonen ole parhaimmillaan.”
Lumi-Oosa voitti kuun alussa Vermossa ja oli ennen Lahden starttia Nordic Queenissa toinen. Monelle muulle sen tämän kauden näytöt olisivat kovat, mutta Lumi-Oosan kohdalla odotukset ovat vielä kovemmat.
”Vermon voiton aikaan suunta näytti paremmalta. Eikä hevonen huono Powerparkissakaan ollut, mutta olisihan se parhaimmillaan ollessaan voittanut sen lähdön keulasta”, Markku Lumiaho analysoi.
Lumiaho tunnetaan intomielisenä hevoskasvattajana. Lumi-Oosa ei kuitenkaan ole siirtymässä toistaiseksi siitokseen.
”On astuttaminen käynyt mielessä, mutta ajetaan nyt kuitenkin kilpaa. Viittä tammaa on tänä vuonna siemennetty, ja joku rajansa silläkin toiminnalla pitää olla, varsinkin tässä varsojen kauppatilanteessa.”
Markku Lumiaho on perinteisesti puhunut tammojen nuorena siitokseen siirtämisen puolesta. Lumi-Oosallakin on jo viisivuotias varsa Lumi-Vikke (Sipori), joka aloittelee kilpauraansa emänsä tallikaverina.
”Kyllä tämä on omien periaatteidensa syömistä”, Lumiaho toteaa Lumi-Oosan kilpailu-uran jatkumisesta nauraen.
”Asioilla on aina monta puolta. Tänä vuonna ei näytä tulevan läheskään yhtä hyvää kautta, mutta Lumi-Oosa on voittanut paljon kisoja ja juossut ison voittosumman viime vuosina. Silläkin puolella on oma merkityksensä.”
Oulun Kuninkuusravit ovat nykyisin Raaheen kuuluvan Vihannin Lumimetsässä asuvalle Markku Lumiaholle kotikisat.
”Hevosen tilanteen mukaan tietysti mennään, mutta kyllähän kuningatarkisaan on tähdätty.”
Ravikuningattareksi Lumiaholla on tässä vaiheessa vain yksi suosikki.
”Suven Sametti on ollut niin hyvä, ettei Jockas Ritakaan taida sitä kokonaiskisassa voittaa. Siis jos Jockas Rita lähtee mukaan, eihän Santtu Raitalan ajatuksista taida kukaan ottaa selvää”, Lumiaho pohtii.
”Sillä lailla tilanne on hyvä, että kuningatarkisaan näyttäisi olevan nousemassa aika monta uutta nimeä. Porukka vaihtuu aika joutuin, mutta Suven Sametti tosiaan on niin kova, että vaikea sitä on kenenkään voittaa. Se on näyttänyt menevänsä kaikki matkat ja kestävänsä monenlaista.”