
Mikkelin raviradan hallituksen koostumusta koskevat erimielisyydet on saatu sovittua. Laineet alkoivat lyömään loppukesästä, kun kunnallisvaalit voittanut keskusta alkoi ajamaan puheenjohtajaksi Rauno Ylöstä.
Mikkelin kaupunki omistaa raviratayhtiöstä 75 prosenttia.
Vuodesta 2023 hallitusta johtanut Maria Närhinen sai tukea useammaltakin hallituksen edustajalta. Närhisen katsotaan olleen suuressa roolissa Mikkelin ravitoiminnan eripuraisen toimintaympäristön rauhoittamisessa.
Hallituksen nykyisistä jäsenistä Terho Rautiainen ja Marjo Kaipainen kertoivat aiemmin, etteivät ole hallitustyöskentelyyn käytettävissä, jos puheenjohtaja vaihtuu.
Vaikka Ylönen on seurannut raviurheilua vuosikymmenet, hevosväki suhtautui epäluuloisesti puheenjohtajuuden vaihdokseen hetkellä, jolloin raviurheilu on murroskohdassa sekä resurssien että pelaamisen suhteen.
Asiasta käytyjen neuvottelujen tuloksena tilanne päätettiin rauhoittaa. Mikkelin keskusta päätti, että Ylönen nimetään lokakuun yhtiökokouksessa raviradan hallituksen varapuheenjohtajaksi.
Vuoden siirtymäajan jälkeen Ylönen nousee varapuheenjohtajan paikalta puheenjohtajaksi vuonna 2026.
Rauno Ylönen suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti, vaikka keskustelu on noussut ajoittain kärkeväksikin.
”Toivon mukaan ratkaisulla saadaan hevosvoimat rauhoitettua, ja jatketaan raviradan hallituksen osalta positiivisesti. Ei itselläni asiaan ole sen kummempia intohimoja. Roolit sitten selkiytyvät yhtiökokouksessa”, Ylönen kommentoi tilannetta.
”Tavoitteet pitää olla korkealla.”
Ylönen korostaa, että tärkeintä kaikessa on Mikkelin raviradan etu. Raviradan menestyksen vaalimiseen tarvitaan kaikki saatavilla oleva kokemus.
”Minä tietysti tuen kaikella tavalla Mikkelin ravirataa ja sen yhtiötä. Nyt on niin monta palloa ilmassa, että voi olla fiksuakin aloittaa näin. Taustalla kummittelee vielä ravien peliuudistus.”
Mikkelissä järjestetään ensi vuonna 15 totoravit. Tähän vuoteen vähennystä on kaksi ravipäivää. Toimintatukien puolesta ensi vuosi on vielä täysin auki.
”On tärkeää löytää raviradalle ravien ulkopuolisia tapahtumia. Ravikauden lyheneminen ei välttämättä ole niin dramaattinen. Mutta toimintaa on joka tapauksessa sopeutettava. Näkisin, että Mikkelin vauhtiradan mainetta pitää edelleen vahvistaa. Nopealle radalle pystytään saamaan hyviä hevosia tekemään ennätyksiä.”
”Tavoitteet pitää olla korkealla. St Micheliin voidaan edelleen yrittää saada maailmanluokan hevosia ennätysjahtiin. Ja ravitapahtumiin pitäisi yleensäkin saada ihmisiä viihtymään.”
Raviradoille nykytilanne on haasteellinen, sillä alan tunnusluvut ovat laskussa. Tämä koskee sekä ravipäiviä että raviratojen toimintatukia. Tukirahoitus ei ollut vuodelle 2026 selvillä siinä vaiheessa, kun ratakohtaisista ravipäivistä ilmoitettiin viime kuussa.
Mikkelin raviradan yhtiökokous viimeistelee hallitusvalinnat myöhemmin lokakuussa.
Raviradan hallituspaikoista syntyneestä sovusta kertoi ensimmäisenä Yle.