

Heti kättelyssä käy selväksi, että Liperin ratsastuskeskuksen perustaja Tero Kortelainen luottaa täysin tyttäreensä, ratsastuskoululla työskentelevään ratsastuksenohjaaja Jonna Kortelaiseen.
”En ole itse paikalla, mutta Jonna osaa kertoa tosi hyvin kaikesta”, Tero Kortelainen toteaa puhelimessa.
Puhelua seuraavana päivänä Liperin Salonkylällä ratsastuskeskuksen tallissa iltatallia aloitteleva Jonna Kortelainen lunastaa isänsä lupauksen. Rauhallinen ja ystävällinen nuori nainen on kasvanut sisään hevoskulttuuriin isänsä työparina.
Tero Kortelainen on nuoresta lähtien ratsastanut, kilpaillut ja valmentanut. Hän toimii Ratsastajainliiton tallineuvojana ja on kouluttautunut master-ratsastuksenopettajaksi ja ammattivalmentajaksi.
”Moni kysyy, että onko teillä koskaan isän kanssa kinaa. Ei meillä ole ikinä ollut semmoista. Arvostan häntä tällä alalla niin paljon, olen kulkenut isän perässä ja saanut oppia. Ei ole ollut tarvettakaan sanoa vastaan,” Jonna sanoo hymyillen.
Kortelaiset muuttivat Vuokatista vuonna 2010 Liperiin, kun Jonna oli 10-vuotias ja hänen pikkusisarensa Juulia 6-vuotias.
Ratsastuskeskus rakentui kuvankauniiseen pohjoiskarjalaiseen maisemaan ja avautui vuonna 2014. Liperin ratsastuskeskus on SRL:n Laatutalli.
Tilalla on maneesi, kaksi tallia, ulkokenttä ja suuret laitumet, joilla 15 opetushevosta ja yksityishevoset kesäisin laiduntavat isoissa laumoissa. Muun osan vuotta hevoset tarhaavat pareittain tai laumassa muutamaa yksintarhauksessa parhaiten viihtyvää yksilöä lukuun ottamatta.
Opetushevosten arki on tarkasti mietitty. Keskimäärin 15 hevosen ja ponin elämää tahdittavat säännölliset rutiinit ruokinnassa, liikutuksessa ja terveydenhuollossa. Vapaalla nelijalkaiset opettajat ovat perjantai-illasta maanantain illansuulle.
Vuoden vaihteessa voimaan tullut hevosten hyvinvointiasetus ei aiheuttanut Kortelaisille päänvaivaa, lisätyötä tai -kuluja. Heinäverkot ja olki takaavat pitkät korsirehun syöntiajat hevosille.
”Aika helposti on hyvinvointiasetuksen kanssa mennyt. Talvella karsinat ovat olkikuivituksella, joten hevoset saavat heinän lisäksi syödä olkea. Alkuun olki mietitytti erityisesti poneilla, mutta ei siitä tullut ongelmaa. Ne närppivät olkea silloin kun mieli tekee pureskella.”

Tärkeä asia ovat myös ihmiset opetushevosen arjessa. Kortelaisten strategiana on, että ratsastajat varustavat ja hoitavat hevosensa tunneille ja tunnilta pois. Näin hevoseen tutustuminen tapahtuu jo ennen ratsastusta karsinassa.
”On kiva sekä hevoselle että ratsastajalle, että ratsastaja ei vain tule maneesiin ja kiipeä satulaan. Hoitaessa ratsastajalle kehittyy hevosenlukutaitoa eläimen käyttäytymistä havainnoidessa.”
Kortelaiset tuntevat hevosensa perin pohjin, mikä on Jonnan mukaan tärkeä asia hevosen työhyvinvoinnin ja ratsastajan turvallisuuden sekä oppimisen kannalta.
Hän valitsee hevoselle sille sopivan ratsastajan ja painottaa sitä, että vaikka on hyvä, että ihminen osaa ratsastaa monilla erilaisilla hevosilla, on siinäkin rajansa.
”Kaikki eivät vain sovi kaikille. Jokaisella ratsastajalla on oma tyylinsä ja on hevosia, joille kaikki tyylit eivät sovi.”
”Olen tosi paljon kehunut opetushevosiamme. Ne ovat kultaakin kalliimpia.”
Ratsastuksenohjaajaa hykerryttää erityisesti kokeneet opetushevoset, jotka todella osaavat työnsä.
”Kun ratsastaja vähän sinnepäinkin tekee, konkarit hoksaavat, että tätä minulta nyt varmaan pyydetään. Ja sitten se tekee.”