• Sisutamma Ranch Kellylle tehtiin oma kappale - musiikkivideo on julkaistu

    Sisutamma Ranch Kellylle tehtiin oma kappale.
    Sisutamma Ranch Kellylle tehtiin oma kappale. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    20.12.201819:10
    MT toimitus

    Timo Hirvonen sanoitti Anne Luttisen terästamma Ranch Kellylle oman nimikkokappaleen.

    Uskomattoman menestyskauden tehnyt tamma on saanut oman biisin, jonka nimi on Sisutamma Ranch Kelly. Sävellyksen ja sanoituksen on tehnyt Timo Hirvonen, joka on Kellyn hovikengittäjä Simo Ikosen avopuolison isä. Hirvonen on tehnyt yli 25 vuotta musiikkia ja sanoituksia.

    "Kesäjuhlissa soiteltiin ja laulettiin yhdessä Suonna Konosen suomenhevoselle tekemää kappaletta, joka on yksi hienoimpia hevoslauluja mitä on olemassa", Hirvonen taustoittaa. "Anne oli sen jälkeen mietteliään näköinen ja heitti, että voisiko Kellylle tehdä oman biisin. Sanoin, että totta kai ja sain Annelta syksyllä vähän taustatietoja. Toki olin seurannut hevosta tarkkaan muutenkin."

    "Kappaleesta haluttiin tehdä henkilökohtaisempi niin, että siinä on mukana Annen ja Kellyn tarinaa. Olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Päästiin vielä hyvään studioon tekemään kappaletta ja tuottajana ollut Janne Haavisto on muun muassa J.Karjalaisen tuottaja."

    Sisutamman biisissä käydään läpi Ranch Kellyn tarinaa ja lähetetään myös terveisiä Italiaan. Elokuussa Solvallassa Ranch Kelly koki tammojen Euroopan mestaruudessa lähdön aikana häiriötä italialaisen Pietro Gubellinin käännettyä ahtaasti eteen, ja tallialueella tapahtunut sattuma päätyi kappaleeseen.

    "Varikolla Heidi talutteli Kellyä ja siinä joku italialaiskaveri puhui lähistöllä puhelimeensa. Kelly hujautti häntä takakaviolla sen verran, että kännykkä lensi ja italialainen säikähti aika lailla. Hevosen potkaiseminen ei ole tietenkään leikin asia, mutta tässä tapauksessa se oli vain kevyt hujautus. Uskomaton sattumus kaikkiaan, Kelly taisi siinä lähettää terveisiä Italiaan", Hirvonen paljastaa.

    Sisutamma Ranch Kelly -kappaleen voi kuunnella ja katsoa tästä:

    [embed]https://www.youtube.com/watch?v=7Oy20xeM1Ww[/embed]

    Artikkelin aiheet
    Ranch Kelly
    hevoset
    musiikki
    suomenhevoset
    Timo Hirvonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle