• Nadal Brolinelle finaalivoitto Solvallasta

    Kuvassa Nadal Broline Elitloppet-päivänä Solvallassa. Kuva: Anu Leppänen
    Kuvassa Nadal Broline Elitloppet-päivänä Solvallassa. Kuva: Anu Leppänen 
    MT Hevoset
    24.11.201821:16
    MT toimitus

    Elitloppet-kolmonen Nadal Broline viiletti karkuun Propulsionilta ja kumppaneilta.

    Reijo Liljendahlin valmentama ja Onkel Investin eli Päivi Laakkonen-Mäkihongon omistama Nadal Broline otti lauantaina Solvallassa 400 000 kruunun arvoisen voiton. Ulf Ohlssonin ajokki hallitsi keulaan päästyään Kultadivisioona-finaalin tapahtumia varmalla otteella, eivätkä takarivin huonoilta paikoita lähteneet Zenit Brick ja Propulsion kyenneet taistelemaan voitosta.

    Nadal Broline singahti kiihdytyksessä kärkeen ja sai ottaa toisella puolikkaalla vauhtia pois, vaikka Zenit Brick kiersikin rinnalle. 12-radalta startannut Propulsion oli pitkään kolmannen radan jonossa viimeisenä ja leiskautti vaikeista asemista hyvän loppukirin, mutta voittoa ajatellen tehtävä oli mahdoton. Nadal Broline voitti ajalla 11,9/2140a ja kakkoseksi puristanut Zenit Brick hävisi kaksi kymmenystä.

    Nadal Broline oli tehnyt edellisstarteissaankin vahvaa jälkeä, mutta edellinen voitto oli reilun puolen vuoden takaa kauden avauskilpailusta. Onkel Investin omistaman 8-vuotiaan vuoden huippukohtia ovat lisäksi olleet Elitloppet-finaalin kolmossija ja Årjängin sprintterilähdön kakkossija 09,3-tuloksella.

    Videolinkki Solvallan Kultadivisioona-finaaliin

    Artikkelin aiheet
    Nadal Broline
    ravit
    Solvalla
    Kultadivisioona-finaali
    Propulsion
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle