• Seppele-ajon sankari Karelin Avenger jää pois Vermosta

    Poisjäännistä huolimatta syksyn ikäluokkalähdöt ovat Karelin Avengerin tavoitteena.
    Karelin Avenger on sijoittunut kolmesti kauden viidestä startista kolmen parhaan joukkoon. Kauden tähän mennessä ainoa voitto tuli Seppele-ajosta 15,4a tuloksella Olli Koivusen ohjastamana Finlandia-sunnuntaina.
    Karelin Avenger on sijoittunut kolmesti kauden viidestä startista kolmen parhaan joukkoon. Kauden tähän mennessä ainoa voitto tuli Seppele-ajosta 15,4a tuloksella Olli Koivusen ohjastamana Finlandia-sunnuntaina. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    12.7.202309:35
    Kaj Närhinen

    Kolmevuotisikäluokan kärkivarsoihin kuuluva Karelin Avenger jää pois tämän iltaisesta Vermon startista. Valmentaja Pasi Pörstin mukaan poisjäännin taustalla ei ole vakavampaa ongelmaa. Ruuna ei ollut tuntunut viimeistelyssä hyvälle.

    ”Sillä oli viime kesänäkin ongelmia hengityksen kanssa. Viimeksi Lahdessa ruuna ei ollut niin hyvä kuin olisi pitänyt olla, vaikka sijoittuikin neljänneksi Hambossa. Ajattelin kuitenkin tälle viikolle luvatun sateisemman sään auttavan hengityksen kulkua. Näin ei käynyt, ja jätetään Vermo välistä”, valaisee Pasi Pörsti.

    Finlandia-viikonloppuna Seppele-ajon voittanut Karelin Avenger palaa radoille kesän jälkeen. Tähtäimessä ovat Kriterium, Kasvattajakruunu sekä Kymenlaaksoajo.

    ”Tähdätään täysillä syksyn ikäluokkalähtöihin. Tarkoituksena oli joka tapauksessa pitää valmennusjakso loppukesästä. Nyt valmennustauko alkoi hieman aikaisemmin.”

    Lisää aiheesta
    • Karelin Avenger rutisti loppumetreillä Seppele-ajon voittajaksi. Rattailla oli Olli Koivunen.

      Ravit | Karhu väänsi niskalenkin Vermossa ‒ ”Olin aika luottavainen, että fysiikka riittää”

    Artikkelin aiheet
    Karelin Avenger
    hevonen
    ravit
    Vermo
    valmentaja
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle