
Henna Halme ja kumppaninsa Veijo Heiskanen muuttivat monen vuoden Ruotsin jakson jälkeen Vermoon reilu vuosi sitten. Henna oli viettänyt Åbyn ravien liepeillä viisi ja puoli vuotta - Veijo useammassa jaksossa naapurimaassa yli 30 vuotta.
”Vermoon tulossa on ehkä enemmän plussia, vaikkei kaikki ole mennyt nappiin”, Henna Halme arvioi.
”Vermossa on hyvä olla, kun raveja on joka viikko, eikä usein tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Plussana on myös että olemme saaneet uusia hevosia ja hevosenomistajia: kokonaisuutena kalusto on nyt parempaa kuin Åbyssä.”
Yksi tosi lupaavista uudemmista hevosista, BWT Falcon (The Bosses Lindy), on illan T65-pankki monelle totoajalle kotiradalla Vermossa. Se teki viimeksi St Legerissä Porissa aivan hirmuisen esityksen. Sarja ei suosinut ja ruuna jäi alun hapuiluissaan vielä lisää kärjestä. Ehkä koko porukan paras lopetus toi kuitenkin nelospalkinnon.
”Nyt täytyy varoittaa pelaajia, että alkulaukka voltin kakkosradalta tuntuu melkein kirjoitetulta jo. Uskon ihan hirmuisesti hevosen riittävyyteen tässä ja sarjoissaan. Jos se ei jäisi liikaa, se voisi voittaa vieläkin, mutta kun en oikein tiedä, kuinka siinä alussa käy. Se on innokas ja mihin suuntaan se sitten oikein puskee? Uskon hevoseen, enkä ota stressiä, mutta varmaksi; en oikein tiedä. Tällä on hyvä tulevaisuus, mutta kuinka tänään käy, se jää nähtäväksi.”
Miten muuten illalla käy?
”Be The Onella (T65-5) on jalat turvoksissa ja se joutui jäämään pois. Kunhan nyt ei tule mitään kulkutautia taas talliin! Samassa lähdössä Celsius Evoon uskon, mutta vastus on myös tosi kova. Se parantaa pikkuhiljaa taukonsa jälkeen ja jos vanha paras taso löytyy, se voittaa kyllä monta kisaa vielä. En lupaa mitään, mutta en ihan täysin unohtaisi ruunaa peleistä. Sillä koitetaan Kouvolassa maanantaina, josko lyhyt starttiväli toisi vähän lisää vauhtia? Hevonen ravaa nyt hyvin ja olen optimisti jatkosta.”
”Bag’s Simoni (T65-1) on ulkona mutta osaa avata kovaakin. Viimeksi se oli vain liian varpaisillaan ja yllätti laukalla, mitä se ei usein ole tehnyt. Esitys muuten oli kuitenkin erinomainen ja voimia jäi ehkä jopa vähän talteenkin. Toissakerralla se oli vaisu mutta viimeksi siis tosi hyvä. Ruuna myös tuntuu tosi hyvältä treenissä, enkä ole haudannut toiveita, vaikka vastus on tosikova. Simo osaa yllättää.”
Teivosta tiistai-illan sumusta tuli Lady-Liigan osalähdön voitto tyylikkäästi Emily Quackfasterilla ja kakkonen oman tallin BWT Highway Starilla. Olitko tyytyväinen?
”No en! Emilyllä meni hyvin, vaikka pelkäsin Emma Väreen ajokkia ja koitin epätoivon vimmalla pussittaa sitä. Se ei vain onnistunut, kun kukaan ei saanut kierrettyä rinnalle sulkemaan pussin suuta, vaikka ajoin kolmannen puolikkaan yli 25-vauhtia. Eipähän ainakaan nyt Lady-liigassa hulluteltu. Lopulta asialla ei ollut merkitystä, kun oma ajokkini olikin niin hyvä, ettei siitä olisi nyt tultu ohi, vaikka Emman hevonen olisi kulkenut raviakin (laukkasi loppusuoralla, kun tila aukeni).”
”Kuitenkin BWT Highway Star (Harper Blue Chip) jäi kaivelemaan, kun se ei ravannut nyt kunnolla. Siihen nähden toinen sija oli ok, kun kaksi laukkaa tuli siellä sumussa kaarteissa. Katselin videolta lähtöä ja totesin, että niitä ei yleisö tainnut nyt nähdä. Hevonen ei ollut kohdillaan, ja se harmittaa, kun voitto olisi kyllä ollut otettavissa.”
Mitä ajattelet omasta kilvanajourastasi juuri nyt? Olet yksi Suomen voitokkaimmista naisohjastajista.
”Enemmän satsaan oman tallin hevosten hoitamiseen, enkä juuri lähde laina-ajokkien perässä mihinkään. Lainakuskihomma vaatisi satsaamista melkein pelkästään siihen. Oman tallin hevosillekin haluan toisen kuskin, jos vähänkään tuntuu, että joku muu pääsisi kyseisellä hevosella paremmin. Kyllä se ohjastaminen jää vähän taustalle näillä ehdoilla.”
Siihen nähden, että sinä ohjastat enemmän kilpaa, teillä on yllättävä systeemi Veijon kanssa, kun hän treenaa hevoset pääasiassa?
”Noin se monena päivänä menee, mutta minusta meillä on toimiva systeemi. Ehkä jos satsaisin enemmän kilvanajoon, pitäisi hiitatakin useammin, mene ja tiedä. Kuitenkin Veijo on hirmuisen hyvä treenaamaan ja hiittaamaan hevosia ja minä taas ehkä osaan hevosten hoitamisesta jotain, niin combo tuntuisi toimivan juuri näin.”
Vermon ravien ensimmäinen lähtö starttaa poikkeuksellisesti vasta kello 18.22. T65 menee kiinni normaaliin aikaansa 19.10, mutta alkaa jo kolmannesta lähdöstä, kun Vermossa on illalla vain kahdeksan lähtöä.