• Hevoset rynnäköivät pääkaupunkiin - Kaivopuistossa ravataan

    100-vuotiaan Suomen juhlintaan osallistuvat niin hevoset kuin ponit. Pääosa on varattu suomenhevoselle.
    Suomenhevonen Huumaava Eeva ja sillä monteratsastuksessa kilpaileva Miia Myllymäki hämmensivät Helsingin Tervasaaressa liikkuvia viime kesänä. Toukokuussa sata hevosta saapuu Kaivopuistoon.
    Suomenhevonen Huumaava Eeva ja sillä monteratsastuksessa kilpaileva Miia Myllymäki hämmensivät Helsingin Tervasaaressa liikkuvia viime kesänä. Toukokuussa sata hevosta saapuu Kaivopuistoon. Kuva: Markku Vuorikari
    MT Hevoset
    16.11.201620:36
    Kaijaleena Runsten

    Helsingin keskustassa järjestetään kaupunkiravit 20.—21. toukokuuta. Sitä varten rakennetaan reilu 200 metriä pitkä ja seitsemän leveä rata legendaarisen kylpylärakennuksen, Kaivohuoneen, ja merenrannan väliin.

    Hevoset Kaivarissa -tapahtumaan odotetaan noin 30 000 katsojaa. Yleisö pääsee seuraamaan ravien tiivistä tunnelmaa kaksintaisteluna toteutettavassa kisassa, johon osallistuu kahdeksan suomenhevosta, kahdeksan lämminveristä ja kahdeksan raviponia.

    Viikonlopun aikana kaupunkilaisille avautuu mahdollisuus tutustua muutenkin erilaisiin hevosiin ja poneihin. Luvassa on niin keppihevostelua kuin hevosvarusteiden ja -tarvikkeiden myyntiä. Pääkaupunkiseudun läheiset tallit ja yhdistykset esittäytyvät.

    Koko ensi vuoden jatkuva "Mahdollisuuksien hevonen" on suurin hevosjärjestöjen koskaan yhdessä toteuttama kampanja. Kaivopuiston tapahtuma on sen suurimpia ponnistuksia.

    100-vuotiaan Suomen juhlinnassa merkittävimmän roolin saa suomenhevonen, jonka kantakirja täyttää ensi vuonna 110 vuotta.

    Kummihevoset ilahduttavat jälleen lapsia ja vanhuksia sekä erityisryhmiä. Kummitoiminta on yksittäisten hevosenomistajien ja ammattilaisten vapaaehtoistyötä, jota on harjoitettu aiemminkin. Nyt se jatkuu osana juhlavuotta.

    Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsentalleilla toivotetaan uusia harrastajia tervetulleiksi ratsastamaan.

    Kokonaiskampanjasta vastaa Hippolis ry. Järjestelyissä ovat mukana myös Suomen Hippos, SRL sekä runsas joukko pienempiä hevosalan järjestöjä.

    Artikkelin aiheet
    Kaivopuisto
    kaupunkiravit
    suomenhevonen
    Mahdollisuuksien hevonen
    hevosjärjestöt
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle