• D.D.'s Hitman tuskin tulee Mikkeliin

    Finlandia-Ajon sankari D.D.'s Hitman passannee St Michelin.
    Finlandia-Ajon sankari D.D.'s Hitman passannee St Michelin. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    27.6.201720:39
    MT toimitus

    Sunnuntaina Bold Eaglen voittamassa kisassa neljänneksi sijoittunut D.D.'s Hitman on todennäköisesti jättämässä St Michelin väliin. Reima Kuislan mukaan oriin kausi jatkunee seuraavaksi Norjassa.

    Petri Puron valmentama ja Reima Kuisla Stablen omistama D.D.'s Hitman on noussut tämän vuoden aikana yhdeksi kuumimmista suomalaisten omistamista ravureista. Finlandia-Ajon voittonsa jälkeen ori selvisi Elitloppetin finaaliin, ja viimeksi sunnuntaina se oli hyvä neljäs Pariisin Vincennesissä ajetussa Prix René Ballièressa ajalla 10,9ake.

    "Hevoseen oltiin tyytyväisiä", Reima Kuisla kertoo. "Ajattelin, että se voisi olla kolmas, mutta sillä oli ollut viimeisessä kaarteessa pieniä teknisiä vaikeuksia, kun se oli lyönyt jalkojaan yhteen. Se ei ollut maalissakaan väsynyt, mutta rytminvaihdot eivät ole noissa kyydeissä helppoja muille kuin Bold Eaglelle."

    D.D.'s Hitman palasi kisan jälkeen kotitalliinsa Etelä-Ruotsiin. Ori on kutsuttu vajaan kolmen viikon päästä ajettavaan St Micheliin. Kuislan mukaan Suomeen saapuminen kuitenkin on epätodennäköistä.

    "Täytyy vielä keskustella Petrin kanssa, mutta luultavasti Hitman on seuraavaksi Jarlsbergissä Norjassa. Siellä on UET Masters -lähtö, ja ennen kaikkea matka sinne on huomattavasti lyhyempi ja kevyempi", Kuisla taustoittaa. "Hevosella on juuri takana pitkä kuljetusreissu, ja Halmstadista tulisi Mikkeliin aikamoinen reissu laivamatkoineen. Nyt näyttää siltä, että Mikkeli jätetään väliin."

    D.D.'s Hitmanin lähiajan tähtäimiin kuuluu Hugo Åbergs Memorial, ja pitkän päälle oriilla sihdattaneen myös Pariisin talvimeetingiin.

    "Vähän sillä ajatuksella käytiin nyt testaamassa Pariisissa kilpailemista. Ensi talven isoja kisoja ajatellen Hitmanilla on vain sellainen ongelma, että sen voittosumma on vielä liian pieni niihin mukaan päästäkseen. Hevosen luokka kyllä riittää, mutta sillä pitäisi olla ainakin sata tuhatta isompi voittosumma, että se pääsisi parhaisiin kisoihin. Toisaalta, onhan tässä vielä aikaa tienatakin."

    Artikkelin aiheet
    D.D.'s Hitman
    ravit
    Reima Kuisla
    Petri Puro
    St Michel
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle