
Isto Kuisma sai talliinsa mielenkiintoisen vahvistuksen viisivuotiaan Yippee Ki Yayn (Maharajah) muodossa. Etta Pakkasen valmennuksesta aiemman uransa kilpailleen tamman voittosumma on vajaat 19 000 euroa, ja voittoja uralta on viisi kappaletta. Viime vuonna nelivuotiskaudella Yippe Ki Yay juoksi ennätykseen 14,0a täydeltä matkalta.
”Mielenkiintoinen hevonen ilman muuta. Se tuli lauantaina meille, ja kohta puoleen pitäisi käydä ajamassa sillä ensimmäistä kertaa”, kertoo Isto Kuisma.
Yippee Ki Yayn viimeisin startti on marraskuulta Kasvattajakruunun välierästä Turusta.
”Rahojensa puolesta sille pitäisi olla hyvin tarjolla lähtöjä. Katsotaan kaikessa rauhassa starttaamista, kun ei tosiaan olla vielä käyty edes ajamassa sillä kertaakaan.”
Kouvolan seudulla hevosia valmentavan Kuisman valmennettavat ovat menestyneet mainiosti alkukaudesta. Voittoprosentti kauden 32 startista on hyvä 19 prosenttia.
”Viime viikollakin tuli kolme hopeatilaa talliin, ja vähän paremmalla tuurilla olisi kakkossijat voineet kääntyä voitoiksi. Hevoset ovat menneet ilman muuta oikein mainiosti alkukaudesta.”

Keskiviikkona Isto Kuisma matkaa Vermon T65-kierrokselle kahden hevosen kanssa. Jukka Torvisen ohjastama Sally Tie (Jontte Boy) starttaa T65-pelin avauksessa ja Santtu Raitalan ohjastajaksi saava Lemmy Model (Lexus Font) T65-pelin päätöskohteessa.
”Kummallakin hevosella on hyvät lähtöpaikat. Sally Tiellä saisi olla vähän enemmän yritystä lopussa. Se on kunnossa, ja voi napata asiallisen sijoituksen Vermosta. Lemmy Model oli viimeksi hyvä sijoittuessaan toiseksi, ja sitä ennenhän se voitti. Vermoon lähdetään ruunan kanssa hyvillä mielin.”
Kevät on pikkuhiljaa ottamassa yliotteen talvesta, ja keskiviikkona Kuisma aikoo ajaa Lemmy Modelilla ilman takakenkiä. Sally Tie juoksee kesäkengässä, ja piakkoin kaikki Kuisman valmennettavat ovat kesäkengässä.
”Ajopaikat ovat jo meillä hiekalla, mutta osa tarhoista on vielä vähän jäisiä. Ei ole kuitenkaan monesta päivästä kiinni kun kaikki hevoset ovat kesäkengässä.”