• Svensk Travsportilta päätös Ruotsin raviurheilua hiertäneeseen case-Propulsioniin – vastuulliseksi todetulla Redénillä valitusoikeus

    Valmentaja ei päässyt vastuusta, vaikka ST joutui myöntämään, että tuontiprosessin aikana myös keskusjärjestö tiesi huippuravurin hermokatkaisusta synnyinmaassaan Yhdysvalloissa.
    Huippuori Propulsion menetti kilpailuoikeutensa taannehtivasti. Kuva on Pariisista Prix d`Ameriquesta tammikuulta 2020.
    Huippuori Propulsion menetti kilpailuoikeutensa taannehtivasti. Kuva on Pariisista Prix d`Ameriquesta tammikuulta 2020. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    24.9.202118:45
    Kaj Närhinen

    Perjantaina iltapäivällä saatettiin Ruotsin raviurheilua jo yli liki1,5 vuotta kuohuttaneen Propulsionin tapaukseen.

    Ruotsin raviurheilun keskusjärjestön, Svensk Travsport (ST) julkaisi ensimmäisen oikeusasteen päätöksen kotisivuillaan. Ravituomioistuin (STAD) totesi valmentaja Daniel Redénin syylliseksi hermokatkaistun hevosen kilpailuttamiseen.

    Valmentajanvastuun perusteella syylliseksi todettu Redén ei kuitenkaan saa sanktiota esimerkiksi sakkojen muodossa.

    ST:n toimitusjohtaja Maria Croon toteaa tiedotteessa kaikille olleen tietynlainen helpotus, että tapauksesta tuli lopulta päätös.

    ”Tämä on ollut raskas prosessin niin kaikille tapaukseen liittyville tahoille kuin myös ruotsalaiselle raviurheilulle”, toteaa Maria Croon.

    Ravituomioistuin katsoo päätöksessään, että Propulsionille on tehty toimenpide, joka luetaan ST:n sääntöjen perusteella hermokatkaisuksi. Vaikka ST:llä oli Propulsionin tuontiprosessin aikana tieto hevosen hermokatkaisusta, se ei tuomioistuimen mukaan sulje pois ravikilpailusääntöjen sekä antidopingsäännöstän mukaista valmentajan vastuuta.

    Näin ollen Propulsionilla ei ole kilpailuoikeutta Ruotsissa.

    Maria Croonin mukaan ST on käynyt läpi Propulsion-prosessin aikana tuhansia tuontihevosia varmistaakseen, ettei samankaltaista virhettä tulisi esille muiden hevosten kohdalla.

    ”Olemme jo vuosi sitten aloittaneet uudistamaan ja parantamaan hevosten rekisteröintiin liittyviä prosesseja, ettei tällaista virhettä pääsisi enää tapahtumaan."

    Ravituomioistuimen päätöksestä voi valittaa 14 vuorokauden sisällä raviurheilun ylituomioistuimeen.

    STAD ei ota päätöksessä kantaa oriin siitoskäyttöön.

    Keskusjärjestön päätös kokonaisuudessaan

    Lue aiempia vaiheita:

    Skandaali syvenee Case Propulsionissa: "Näin ei toimita oikeusvaltiossa"

    Propulsionilla ei saa astuttaa Ruotsissa

    Ruotsin raviurheilun synkkä tiistai: ST:n johtoa syytetään koko totuuden salaamisesta Propulsionin tapauksessa

    Mitä hermokatkaisu tarkoittaa ja miten se tehdään? – Propulsionin omistajaa uhkaavat miljoonien korvausvaatimukset

    Artikkelin aiheet
    Propulsion-tapaus
    Ruotsin raviurheilu
    Svensk Travsport
    Daniel Redén
    ravituomioistuin
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle