
Ravien seuraamisessa pitää tänään odottaa iltaan asti, sillä ennen tuota Göteborgin Åbyn ja Tukholman Solvallan Xpress-pläjäystä ajetaan vain Australian Redcliffessä pelkästään peitsarilähtöjä sisältävät ajot alkaen 10.53 Suomen aikaa.
Odottaminen voi kannattaa, sillä Veijo Heiskasen valmentamat Henna Halmeen ajokit sekä Hanna Lähdekorven, Peter Ingveksen ja Ville Karhulahden ohjastettavat voivat tuoda menestystä. Varsinkin Halmeen ohjastama Ensio Mäntylän ja Heiskasen omistama Zizou on hyvä sauma illan päätteeksi.
Solvallassa vasta menoa onkin! Reijo Liljendahlin valmennettavia on startissa viisi, Nina Pettersson-Perkléniltä kolme, joista yksi montékoelähdössä. Petri Salmelalta kilpailuissa kolme valmennettavaa ja Pekka Korvelta kaksi, joista Magical Princess lienee Mascate Matchin jälkeen tallin kakkoslupaus. Timo Nurmokselta on startissa myös kolme, joista yksi niin ikään koelähdössä. Iikka Nurmonen starttaa 86-kohteessa valmentamallaan Golda Parisislla. Isto Kuismalta on tulessa tallin tähti Stoneisle Ocean, jota ohjastaa Hannu Torvinen. Jälkimmäinen ajaa illan aikana myös Pettersson-Perklénin Don't Press Sendiä. Juha Utalalla on startissa oma kasvatti Piece Of Rock - Katja Melkolla Frozen Queen ja Sebastian Journey. Solvallassa ohjastavat lisäksi Ruotsin ravien "vakionimiet" Jorma Kontio, Kaj Widell, Mika Forss ja Tomi Haapio. Riittääkö? Varmaan jotain suomalaista jäi huomaamattakin - ainakin iso osa hevosista, joilla mainitut kilpailevat, on suomalaisomistuksessa
Keskiviikon Solvallan ravit starttaavat 19.15 Suomen aikaa ja Åby 19.27. Radathan ajavat siis koko illan "vuorotahtiin". TotoTV:n studiolähetys Ruotsin karkeloista alkaa seitsemältä - studiossa mm. Kari Lähdekorpi.