

Muutama vuosi sitten Ranch Kellyn (Tsar d’Inverne) kanssa Pariisin Vincennesiä myöten menestynyt Anne Luttinen on edelleen aktiivinen toimija raviurheilun parissa. Pertunmaalla vaikuttavalla Luttisella on tallissaan Ranch Kellyn kolmevuotias varsa Vive Wendy (Maharajah) sekä keväällä kolme voittoa putkeen ottanut Estelle Travian (Maharajah - Callela Benefit).
Lähiviikkoina tallin pääluku kasvaa kaiken mennessä suunnitellusti.
”Ranch Kellyn pitäisi varsoa Propulsionista. Toivotaan, että varsominen sujuisi tällä kertaa ongelmitta. Ei tässä olla Elitloppet-matkalle lähdössä, vaan ollaan asemissa varsomisen alkaessa”, naurahtaa Anne Luttinen.
Kolmevuotias Vive Wendy on 09,7a-ennätyksisen Ranch Kellyn vanhin elossa oleva varsa. Anne Luttinen ei ole pitänyt kiirettä isokokoisen tamman kanssa.
”Se on saanut säännöllisesti liikettä, ja kyllä siinä on ainakin minun silmään paljon samaa kuin emässään. Tarkoituksena olisi aloittaa kilpaileminen syksyllä. Suotta näiden kanssa on hätäillä. Kaukaisena haaveena olisi olla mukana neljävuotiskauden tammalähdöissä.”

Viisivuotias Estelle Travian aloitti kilpauransa viime syksynä. Se sai juonen päästä kunnolla kiinni tänä keväänä, ja tuloksena olikin kolme perättäistä voittoa. Sen jälkeen tamma oli poissa Kouvolasta toukokuun alussa.
”Silloin toukokuun alussa oli talven viimeiset liukkaat kelit. Se kolautti sitten etujalallaan toiseen takajalkaan. Eläinlääkäri määräsi kuukauden lepoa. Ei siinä pitäisi olla mitään vakavampaa. Kesällä on tarkoitus jatkaa starttaamista. Toki se vaikuttaisi menevän hyvin hokeillakin. Eli talvella voisi hyvin ajaa kilpaa, vaikka toki raviurheilu on kesällä hauskempaa harrastaa.”
Anne Luttinen painottaa useaan kertaan etenevänsä hevosten ehdoilla, eikä kiirehdi hevostensa kanssa.
”Estelle Traviankin hankimme sen ollessa pikkuvarsa. Ei siinä ole ollut sinällään mitään vikaa. Sekin on suhteellisen isokokoinen, ja olemme edenneet sen kanssa maltilla. Toki on hienoa saada voittoja radalta, mutta kyllähän omiin hevosiin kiintyy. Haluaa parasta niille, ja ei halua kiirehtiä liikaa.”
”Heidillä on todella iso rooli Estelle Travianin menestyksen takana.”
Kolme hevosta on kuitenkin Anne Luttisen mukaan maksimimäärä, minkä harrastajavalmentaja ehtii töiden ohella hoitaa. Ilman valmentajan tyttären Heidi Kongan apua ei nykyisenkään hevosmäärän kanssa ehdittäisi toimimaan.
”Heidillä on todella iso rooli Estelle Travianin menestyksen takana. Hän osallistuu sekä hevosten ajamiseen että hoitamiseen.”
Näin ollen Ranch Kellyn tuleva varsa olisikin tarkoitus myydä.
”Ei kaikkia tosiaan voi pitää. Tietysti varsomisen pitää mennä hyvin, ennen kuin aletaan sen enemmän myymään varsaa.”
”Kolmevuotias Vive Wendy on tammana pitohevonen. Sen kautta voi sitten aikanaan jalostaa sukua eteenpäin. Tulevaa isäoria en ole vielä Ranch Kellylle miettinyt, mutta todella innolla odotetaan Propulsionin varsaa. Oriin olemus on tehnyt minuun todella suuren vaikutuksen.”