

Ari Kiikoselle tuli mieleen hevostarvikeliikkeen perustaminen 1990-luvulla, kun asepalveluksen jälkeen nuorukainen alkoi kiertää raveissa myymässä hevostarvikkeita toisen toimijan palveluksessa.
”Kun myynti oli ihan hyvää, niin mietin, miksei tätä voisi itsekin tehdä. Kyllä sellaista rahan kiiltoakin oli silmissä. Kulut eivät olleet kovin hirveät, ja myyntikanavat valmiina”, Hevarin toimitusjohtaja Ari Kiikonen muistelee.
Kiikonen perusti liikkeen yhdessä Kari Purasen kanssa. Puranen jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle.
Kiikonen osti vanhan myymäläauton entiseltä työnantajaltaan, ja alkoi tehdä jalkatyötä raveissa oman yrityksen laskuun. Silloisella liikekumppanilla oli nahkatavaraa maahan tuova yritys.
”Muittenkin tavaraa oli myynnissä. Meidän vahvuutemme oli heti aluksi valikoima.”
Laaja-alaisuus on edelleenkin Hevarin valtti. Yrityksen toimitusjohtajana toimiva Kiikonen kertoo myynnin jakautuvan melko tasan ravi- ja ratsupuolen tarvikkeiden osalta.
”Vaikka ratsupuolella meidät mielletään puhtaasti ravitarvikekaupaksi”, Kiikonen naurahtaa.
2020-luvulla nettikauppa on kasvanut koko ajan, vaikka tavaran on liikuttava asiakkaalle fyysisesti.
”Monet asiakkaat tilaavat netin kautta, mutta tavarat toimitetaan raveihin. Nettikauppa kasvaa etenkin Ruotsiin, jonne verkkokaupan perustamisen jälkeen myynti on lähes tuplaantunut joka vuosi. Ruotsi on iso markkina-alue, koska siellä on paljon hevosia ja isoja talleja. Raveihin me ei tahdota Ruotsissa päästä, kun radoilla on omat myymälät.”
Lähes kahdeksan miljoonan euron liikevaihdollaan Hevari on merkittävä toimija alallaan. Kiikonen kertoo, että Hevarin jälleenmyynti kattaa myös muut Pohjoismaat, Ranskan ja Benelux-maat.
”Suomesta ei ole enää nähtävissä merkittävää kasvua, joten tulemme panostamaan Euroopan markkinoihin tulevaisuudessa.”

Suuren volyymin tuotealue Hevarille ovat hevosenkengät ja kengitystarvikkeet. Kiikonen kertoo, että kengitystavaraa pidetään aina saatavilla riittävät määrät.
”Ratsusepät ovat meillä iso asiakasryhmä. Hintakaan ei ole sillä puolella ratkaiseva tekijä vaan se, että tavaraa on saatavana.”
Myös tukkukauppa on yksi Hevarin toiminnan kulmakivistä. Kiikonen kiittelee pitkäaikaista kumppania Puuiloa.
”Meillä on viisi pakkaajaa, jotka keskittyvät vain Puuilon tavaroihin. Päivittäin heille lähtee useita lavoja tavaraa.”
Hevari pyrkii toiminnallaan olemaan läsnä suurimmassa osassa Suomea. Itäisessä Suomessa jälleenmyyntiä hoitaa kumppani, mutta muuten kivijalka ja myymäläautot kattavat valtaosan Suomea.
”Meillä on kivijalkamyymälät Heinolassa ja Vermossa. Lisäksi Kaustisella on pieni myymälä. Myyntiä hoidetaan myös verkkokaupassa ja kolmella raveissa kiertävällä autolla.”
”Onhan hevonen hieno eläin. Vaikka kymmeniä vuosia olin raveissa vain myymässä, niin raviurheilu kiinnostaa edelleen.”
Hevarin pääkonttorin ja myymälän tilat sijaitsevat Heinolassa Vuohkallion yritysalueella. Kiikonen toteaa kiinteistön rajojen tulleen vastaan jo hyvän aikaa sitten.
”Tilat Heinolassa ovat nykyään auttamatta liian pienet. Esimerkiksi kärryt ovat meillä toisessa varastossa.”
Kiikosella itsellään ei ole hevostaustaa, mutta hevosalan ihmiset ovat vuosikymmenten myötä tulleet tutuksi. Toimitusjohtajalle on tärkeää, että asiakaspalvelu on hyvää, ja siihen pyritään satsaamaan jatkuvasti.
”Kyllä asiakkaille pyritään aina vastaamaan nopeasti. Ongelmat on pystytty ratkaisemaan. Edelleen minulle soitetaan suoraan, kun vanhat asiakkaat tarvitsevat tavaraa. Pitkät asiakassuhteet ovat meille tärkeitä.”

Kiikonen ei ole hevostarvikealalla pelkästään bisneksen vuoksi. Raviurheilu ja hevonen kiinnostavat miestä vuosikymmenten jälkeen.
”Onhan hevonen hieno eläin. Vaikka kymmeniä vuosia olin raveissa vain myymässä, niin raviurheilu kiinnostaa edelleen. Seurailen yleensä keskiviikon ja lauantain kotimaan ravit kotoa, ja tietysti tällaiset Elitloppetit ja Prix d’Ameriquet tulee seurattua”, Kiikonen luettelee.