• Ei voimalla seitsemän vaan kuuden veljeksen

    Hevostarvikeliike Hevarilla on riveissään poikkeuksellinen edustus yhdestä perheestä. Yrityksessä nimittäin toimii kuusi Kiikosen veljessarjan jäsentä.
    Tilaajalle
    Ari Kiikonen kertoo, että Vuohkallion tilat ovat käyneet Hevarille liian pieniksi.
    Ari Kiikonen kertoo, että Vuohkallion tilat ovat käyneet Hevarille liian pieniksi. Kuva: Jaana Kankaanpää
    MT Hevoset|Ravit
    26.4.202610:45
    Markku Lindström
    Heinola

    ”Yhteensä meitä on seitsemän. Veljistä Hannu on ollut mukana alusta asti, ja muutkin jo useamman vuoden”, Hevarin toimitusjohtaja Ari Kiikonen ynnäilee.

    Yhteensä Hevari työllistää noin kolmekymmentä hevos- ja logistiikka-alan ammattilaista. Vahvan oman perheen edustuksen Kiikonen näkee yhtiön vahvuudeksi – etenkin kommunikaation avoimuuden suhteen.

    ”Veljelle pystyy vähän eri lailla sanomaan”, toimitusjohtaja naurahtaa.

    Kiikonen toteaa kuitenkin, että vuosien varrella veljekset ovat pärjänneet samassa yrityksessä oikein hyvin.

    ”Pieniä hiljaisia hetkiä on välillä ollut, mutta ei mitään sen kummempaa.”

    ”Veljelle pystyy vähän eri lailla sanomaan.”

    Ari Kiikonen

    On ollut aikoja, kun Kiikonen on joutunut yrityksen vetäjänä ottamaan vastuuta hyvin laajasta tehtäväkentästä. Tätä nykyä vastuut jakautuvat laajemmin.

    ”Minulla on nykyään enemmän vapaa-aikaa, kun veljet hoitavat myyntiä. Lisäksi kahdelle muulle myymäläautolle pystytään kätevästi viemään täydennystä Killerin ja Teivon raveihin.”

    Raveja seuraavana henkilönä myös toton pelaaminen on Kiikoselle tuttua. Onpa miehen pelihistoriassa yksi toton suurvoittokin. Kiikonen voitti aikoinaan ensimmäisen suvipotin Loviisan kesäraveista.

    ”Se olikin erikoisempi tapaus. Sain vihjeen varmasta, mutta katsoin ohjelmaa väärin ja tein rivit väärien lähtöjen perusteella. Ja silti se osui”, Kiikonen muistelee naureskellen.

    Koska Kiikosen Pelihevonen-lehdestä valitsemat hevoset tulivat aina viereisestä lähdöstä, valikoitui rivin varmaksi täysin pelaamaton Ride Fibber. Marko Redsvenin ruuna tuli Loviisan starttiin tauolta, eivätkä aikaisemmat startit antaneet odottaa menestystä.

    ”Sain lopulta rivin ainoana kiinni, kun toinen mukana ollut lappu tippui viimeisessä lähdössä. Suvipotin kanssa voitoksi tuli noin 36 000 euroa”, Kiikonen myhäilee.

    Lisää aiheesta
    • Ari Kiikonen luotsaa Hevaria tulevaisuuteen. Mielessä on kasvu ulkomaisilla markkinoilla, mutta lähtökohtia ja pitkäkestoisia asiakassuhteita unohtamatta.

      Ravit | Hevari on noussut hevostarvikemyynnin jätiksi Suomessa – nyt kasvua on haettava ulkomailta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hevostarvikkeet
    perheyritys
    hevonen
    raviurheilu
    totopelaaminen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle