

Etonnantin valmentaja hollantilaissyntyinen Richard Westerink on valloittanut maailmaa jo nykyisen superoriinsa isällä Timokolla (Imoko). Timokon plakkarissa on kaksi Elitloppet-voittoa Björn Goopin ohjastamina. Kouvolan Kymi GP:ssä valjakko vieraili peräti neljästi. Timoko valloitti Kymin 2014 ja oli toisen Elitloppet-voittonsa jälkeen 2017 kakkonen sekä kolmas 2016.
Nyt Westerinkillä ja Etonnantilla on kiikarissaan kuitenkin uusi manner. Syksyllä on tarkoitus lähteä valloittamaan Pohjois-Amerikkaa. Ensin kaviourilla ja jatkossa ehkä siitosoriina. Sitä ennen on kuitenkin mahdollista, että suomalainenkin raviyleisö saisi nähdä mykistävän Etonnantin kesän suurkilpailuissa. Kesäkuun Kymi GP ja heinäkuun St Michel ovat mahdollisuuksien rajoissa.
”Amerikkaan olisi tarkoitus lähteä, vaikka yksityiskohdat ovat vielä hyvin auki”, Richard Westerink kertoo.
”Samoin Suomen kesä kiinnostaa, mutta maakuljetus Etelä-Ranskasta olisi niin raju, että ilman lentokuljetuksia se ei ole mahdollista. Mikkeli olisi muutamasta syystä ehkä helpompi järjestää. Siitoskausi on vielä hetken käynnissä, ja Etonnantillakin on tammoja työn alla. Heinäkuussa siitoskausi on ohi.”
”Toinen kysymys on kuski. Anthony Barrier on sitoutunut jo ajamaan Ce Bello Romainia, jolla voitti viime vuonna Kouvolassa, joten minulla ei ole kuskia Kouvolaan. Kolmas on palautuminen Solvallasta. Kisa oli raju, mutta käydään hevosen paikat läpi ja annetaan sen hengähtää nyt hetki.”
Meneekö Etonnant vain kilpailemaan Pohjois-Amerikkaan vai myös siitosoriiksi?
”Kilpailemaan ensi kädessä, mutta siitostyökään ei ole poissuljettua. Asiat liittyvät toisiinsa. Jos kilparadalla saadaan annettua vahvaa näyttöä sillä puolen Atlanttia, kiinnostus Etonnantista oriinakin kasvaa. Yonkers International, Breeders Crown ja miksei The Red Milellä kilpaileminenkin kiinnostaisi. Minulla ei kuitenkaan ole varmaa tietoa, onko esimerkiksi Yonkersin ja Lexingtonin välillä tarpeeksi aikaa oriin palautua, jotta se voisi kilpailla molemmissa?”
”Siitosoriin työstäkin on ollut keskusteluja, mutta juuri nyt on lähempänä, että Etonnantin isä Timoko olisi siirtymässä Amerikkaan. Sekin, että molemmat astuvat Amerikassa ensi kaudella on mahdollista, mutta on vielä aikaista sanoa. Timoko oli vain valmennuksessani. Etonnant on myös meidän oma hevonen, mutta molemmat ovat kyllä huikean tärkeitä hevosia minulle.”
Olipahan esitys Elitloppetissa! Osasitko odottaa tällaista showta?
”Osasin. Se oli oikeastaan vähintään yhtä hyvä, ehkä parempikin, viime startissaan Caenissa Prix de Ducs de Normandiessa. Aika (11,6/2450 m) ja muutenkin tyyli olivat todella hyvät jo siellä, lisäksi kengät jalassa. Elitloppetin finaaliin säästeltiin kavioita. Etonnant on vain nykyään kova pähkinä purtavaksi kenelle tahansa ‒ Face Time Bourbonkin sai sen kokea joulukuussa.”
Linkki Prix de Ducs de Normandien tuloksiin ja videoon (replay).
Mikä on saanut Etonnantin, 8, tällaiseen kukkaan, ettei kukaan maailmassa enää pärjää sille hyvänä päivänään?
”Se oli heti varsana mestarin tuntuinen, mutta hevonen kasvoi valtavan isoksi. On tarvittu paljon työtä, jotta voimaa on saatu riittävästi. Lisäksi välillä sille sopi monté paremmin, ja sitä kautta jotenkin päästiin taas eteenpäin ja voitiin palata uudestaan kärrylähtöihin. Molemmat lajit sopivat nyt erinomaisesti. Lisäksi Barrier on sopinut ohjiin parhaiten, molemmissa lajeissa.”
Mikä Suomessa kiinnostaa?
”Meidät on otettu Kouvolassa aina hyvin vastaan ja sinne on mukava mennä. Mikkeli taas kuulemma on mahtavan nopea rata, ja kukaties siellä voisi lyödä ennätyksiä. Viime kesänä Face Time Bourbonin tapauksessa sää ilmeisesti petti, mutta rata on kai tosi nopea silti?”