• Raviurheilun realityohjelma alkaa maanantaina – pääosissa kolme lajin tunnettua kasvoa

    Rata Auki -niminen tositv-ohjelmasarja alkaa maanantaina. Ohjelmaa lähetetään Nelosella sekä Ruutu-suoratoistopalvelussa.
    Elokuun alussa Milla Markkanen nähtiin Teivossa montératsastuksen SM-finaalissa.
    Elokuun alussa Milla Markkanen nähtiin Teivossa montératsastuksen SM-finaalissa. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset|Ravit
    23.8.202621:00
    Markku Lindström

    Dokumentaarisessa realitysarjassa Rata Auki mennään pintaa syvemmälle raviurheilun maailmaan. Viisiosaisessa sarjassa seurataan kolmea eri raviurheilijaa yhden ravikesän ajan.

    Ohjelmassa mukana ovat Tapio Perttunen, Hannu Torvinen ja Milla Markkanen. Raviurheilun ja sen herättämien tunteiden lisäksi ohjelma käsittelee ammattilaisten elämää lajin ulkopuolella.

    Tapio Perttunen, 69, on suomalaisen raviurheilun legendaosastoa. Orimattilassa vaikuttavan ravivalmentajan ja -ohjastajan ansioluettelo on pitkä. Jonkinlaisen kuvan Perttusen historiasta saa pitkälti yli 6 000 voiton saavuttamisesta ohjastajana.

    Hannu Torvinen, 34, on uuden sukupolven ohjastajakärkeä. Pirkkalassa asuva Torvinen ylitti hiljattain 3 000 voiton rajan. Suurkilpailujen voittoja Torvinen on päässyt juhlimaan useasti.

    Milla Markkanen, 27, on nouseva ohjastaja, joka taitaa sekä kärrylähdöt että montén. Amatööriohjastajien PM-voittaja viime syksyltä on työskennellyt talleilla sekä Suomessa että Ruotsissa. Australiassa hän kävi tutustumassa laukkaurheiluun. Kansainvälisistä kokemusta on kerääntynyt myös ajajakilpailuista.

    Savitaipalelainen Markkanen kertoi, että ensimmäinen aloite tuli ohjelman tekijöiltä.

    ”Mietin vähän aikaa, ja haastattelu menikin sitten kivasti. Meillä alkoi heti juttu luistamaan ohjelman tekijöiden kanssa. Monté on ohjelmaan mielenkiintoinen näkökulma. Se tuntui sytyttävän tekijätiimiä, joten toivottavasti se välittyisi ohjelmaankin”, Markkanen toivoo.

    Kuvauspäivät olivat Markkasen mukaan tiiviitä, mutta ohjelmaa oli mukavaa tehdä.

    ”Oli kiva päästä esittelemään meidän lajia. Kuvauspäivät olivat rentoja ja oman näköisiä.”

    Markkanen kertoo seuraavansa realitysarjoja jonkun verran itse, vaikka hierojana työskentelevälle ja tiiviisti raviurheilua harrastavalla henkilöllä niiden katsominen jää yleensä suoratoistojen varaan.

    ”Paria omaa hevosta laittelen, se on ihan elämäntapa. Starttimäärät ohjastajana ovat kasvaneet sen jälkeen, kun lopetin hevosenhoitajan hommat. Olen päässyt ajamaan enemmän kilpaa, mistä tykkään paljon.”

    Markkanen uskoo, että Rata Auki tulee antamaan jotain myös niille, joille raviurheilu ei ole ennestään tuttua. Hän rohkaisee kaikkia katsomaan sarjaa.

    ”Uskon, että siitä tulee hieno sarja. Se toivottavasti avaa silmiä, mitä raviurheilu oikeasti on. Siinä päästään kotiin kulissien taakse ja nähdään, mitä ohjastajat, valmentajat ja kasvattajat tekee. Ja mitä kaikkea kilpailun eteen pitää tehdä”, Milla Markkanen päättää.

    Lisää aiheesta
    • Milla Markkanen menestyy sekä montéssa että kärrylähdöissä.

      Ravit | Milla Markkanen ohjasti Pohjoismaiden mestariksi – kisasta tuli viime metreillä jännitysnäytelmä

    • Annika Hellsberg nauttii yhteisestä harrastamisesta Like Jerry Cottonin kanssa.

      Ravit | Like Jerry Cotton on Annika Hellsbergille paljon muutakin kuin kilpakaveri

      Tilaajalle
    • Ravit | Hannu Torvisen juhlavoitto tuli Massimo Hoistin tallikaverilla

    • Tapio Perttunen ja Reeta Heino kertoivat MT Hevosten Livessä ravitallin tunnelmia suurkilpailupäivän aamuna.

      Ohjelmat | MT Hevoset vieraili ravilegenda Tapio Perttusella – lauantaiaamun suora lähetys nyt tallenteena

      Tilaajalle
    • Tapio Perttunen on neljäs suomalainen raviohjastaja joka on ylittänyt 6000 voiton rajan.

      Ravit | Tapio Perttuselle 6000 voittoa täyteen perheen omalla hevosella

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    realityohjelma
    Rata Auki
    ohjastaja
    monté
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle