• Öystein Tjomslandin kaksikko saapuu Turkuun etelästä ja pohjoisesta ‒ ”Santun saaminen kuskiksi oli kannaltamme hieno asia”

    PM-lähdön luonne muuttui Evartin ja Parvelan Retun puuttumisen johdosta.
    Tilaajalle
    Grislefaksen G.L. saapuu edustamaan Norjaa Turun PM-lähtöön. Kuvassa rattailla oleva valmentaja Öystein Tjomsland luottaa lauantaina ohjat Hannu Torviselle. Toiseksi kuvassa sijoittuva Wolt puolestaan juoksee 5-6-vuotiaiden lähdössä.
    Grislefaksen G.L. saapuu edustamaan Norjaa Turun PM-lähtöön. Kuvassa rattailla oleva valmentaja Öystein Tjomsland luottaa lauantaina ohjat Hannu Torviselle. Toiseksi kuvassa sijoittuva Wolt puolestaan juoksee 5-6-vuotiaiden lähdössä. Kuva: MALIN ALBINSSON / TR BILD
    MT Hevoset|Ravit
    5.10.202313:30
    Kaj Närhinen

    Turun lauantaisen T75-kierroksen huipentaa kylmäveristen PM-lähtö. Tänä vuonna viisi 12 osallistujasta saapuu Suomen rajojen ulkopuolelta. Norjalainen menestysvalmentaja Öystein Tjomsland lähettää Suomeen mielenkiintoisen kaksikon.

    Viime vuonna kyseisessä lähdössä omistaja Gustav Larsenin valmennuksesta toiseksi sijoittunut Grislefaksen G.L. on ollut viime ajat Tjomslandin valmennuksessa. Toinen Tjomslandin valmennettava 30 000 euron ykköspalkinnolla ajettavassa lähdössä on Philip Ess.

    Tjomslandin 180 valmennettavaa ovat jakautuneet Etelä-Norjassa sijaitsevan Tjomslandin kotitilan ja Ruotsin Sundsvallissa sijaitsevan Wolmstan tilan välille. Vuonna 2018 Ruotsin kylmäveriderbyn voittanut Philip Ess valmentautuu Sundvallissa. Wolmstan toiminnoista vastaava Jimmy Jonsson on tyytyväinen yhdeksänvuotiaan oriin viime startteihin. Toissa starissa ori sijoittui kolmanneksi Unionskampen-lähdössä Mika Forssin ohjastamana. Viime torstaina ori kiri toiseksi Bergsåkerissa.

    ”Philip Ess on noussut alkusyksystä oikein hyvään kuntoon. Färjestadin kiri oli todella ensiluokkainen, ja Bergsåkerissa hevonen sai melko myöhään kiritilaa.”

    Lauantaina Philip Ess starttaa takarivin sisimmältä radalta Santtu Raitalan ohjastamana. Viime starttien tapaan hevonen kilpailee avojaloin. Färjestadissa perässä olleet jenkkikärryt otetaan Turkuun mukaan. Jonsson uskoo oriin pystyvän edulliselta lähtöpaikalta sijoitukseen vähintään kärjen tuntumaan. Evartin ja Parvelan Retun puuttuminen lähdöstä muuttaa oleellisesti taktisia kuvioita.

    ”Santun saaminen kuskiksi oli kannaltamme hieno asia. Vastus vaikuttaa aika sopivalle. V.G. Voiton debyytti avoimella tasolla on kuitenkin mielenkiintoinen. Sehän on hallinnut ikäluokkansa suurkilpailuja.”

    Santtu Raitala voitti Öystein Tjomslandin valmentamalla Holter Odinilla Härmän juhannusaaton viisivuotislähdön. Jimmy Jonsson (vas.) oli mukana Suomen kilpailumatkalla.
    Santtu Raitala voitti Öystein Tjomslandin valmentamalla Holter Odinilla Härmän juhannusaaton viisivuotislähdön. Jimmy Jonsson (vas.) oli mukana Suomen kilpailumatkalla. Kuva: Elina Paavola

    Hannu Torvisen ohjastama Grislefaksen G.L. puolestaan voitti lauantaina Birissä ravatun T75-lähdön. Viime vuoden PM-kakkonen on löytänyt menemiseensä oikeat sävelet viime kilpailuissaan.

    ”Se on kärsinyt paljon loukkaantumisista, mutta kapasiteetti riittää pitkälle. Senhän näki hyvin viime vuoden PM-kisassa. Hannu tuntee oriin viime vuodelta, ja en ole yllättynyt sen sijoittuessa jälleen palkintopallille. Sen on tarkoitus mennä ilman etukenkiä ja jenkkikärryillä.”

    Ulkomaan kilpailumatkoissa on aina lisäjärjestelynsä. Tjomslandin hevoset matkustavat eri kyydeillä Suomeen. Jonsson on tyytyväinen sujuviin lauttayhteyksiin.

    ”Kumpikin hevosista matkustavat perjantai-illan lautalla Kapellskäristä Naantaliin. Mukava kun Naantalista ei ole pitkä matka Turun radalle. Philip Essin kanssa samalla kyydillä tulee Jan-Olov Perssonin Wolt. Heillä oli vähän ongelmia kuljetuskaluston kasaan saamisessa. Hyvä auttaa kilpailijaakin välillä.”

    Lisää aiheesta
    • V.G. Voitto kohtaa ensi kertaa urallaan avoimen tason vastustajat Turun lauantaisessa PM-lähdössä.

      Ravit | Suomenhevosten pakasta löytyi yllätyskortti kylmäveristen PM-kisaan – V.G. Voitto pyrkii isänsä jäljille

      Tilaajalle
    • Öystein Tjomsland ohjasti viime startissa Grislefaksen G.L.n tyylipuhtaaseen voittoon Färjestadissa.

      Ravit | ”Todella hieno kokemus päästä Suomeen kilpailemaan omalla kasvatillamme” ‒ Turun PM-kisan kaukaisin vieras saapuu Norjan eteläkärjestä

      Tilaajalle
    • Jimmy Jonssonin tässä ohjastama Spik Loke on yksi Öystein Tjomslandin tallin kylmäverisistä. Nuorten lähdöissä hyvin menestynyt ruuna siirtyi viime kesänä Suomeen Tiina Koskisen valmennukseen.

      Jimmy Jonsson piti ensin omaa valmennustallia – "Teet töitä kellon ympäri, ja ei saa oikein kunnollista korvausta tekemälleen työlle"

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle