• Knox Hanover kilpailee sunnuntaina Saksassa

    Isto Kuisma suuntaa Knox Hanoverin kanssa Saksaan, missä mies työskenteli vuodesta 1993 vuosituhannen alkuun saakka.
    Isto Kuisma suuntaa Knox Hanoverin kanssa Saksaan, missä mies työskenteli vuodesta 1993 vuosituhannen alkuun saakka. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset
    5.10.201618:51
    MT toimitus

    Workout Wonderilla jätettiin Saksan-reissu väliin, mutta sunnuntaina Hampurin raveissa nähdään silti suomalaisväriä. Isto Kuisman valmentama Knox Hanover osallistuu 11 000 euron ykköspalkinnolla ajettavaan lähtöön. Mika Forss saapuu ohjastamaan Knox Hanoveria, minkä lisäksi Forss ajaa päälähdössä

    Grosser Preis von Deutschlandissa Tomas Malmqvistin valmentamaa Falco di Quattroa.

    Knox Hanoverin kohdalla Hampurin-lähtö on ollut taustajoukkojen kiikarissa jo pidemmän aikaa. Jenkkisyntyisellä ruunalla on tähdätty isopalkintoisiin lähtöihin, mutta Ruotsin sarjat eivät ole sille edullisia.

    "Ruotsi on tämän kohdalla vähän poissuljettu, koska siellä pakkostarttisumma on vielä kovempi. Pidämme Knox Hanoveria sen tasoisena hevosena, että sitä ei ole haluttu kuluttaa, vaan on ajettu kunnon palkinnoista. Se sai nelosradan sunnuntain lähtöön, mutta sen paremmin en ole vielä tutustunut vastukseen. Ajan sillä vielä torstaina Ruotsissa, mutta tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin", Isto Kuisma kertoo.

    Kuisma matkustaa Knox Hanoverin kanssa perjantaina Hampuriin ja matkakaverina on Petri Salmelan valmentama Camelot Sisu, joka kilpailee 4-vuotislähdössä. Parhaillaan Knox Hanover majoittuu Sisu-talleilla Tukholman lähistöllä.

    Knox Hanover oli virkeällä päällä ulkoillessaan keskiviikkona Sisu-talleilla Tukholman kupeessa. Kuva: Isto Kuisma

    Isto Kuismalle kilpailumatka on mieluinen myös siksi, että miehellä on pitkää ravikokemusta Saksasta. Kuisma työskenteli toistakymmentä vuotta Saksassa yksityistreenarina ja myös omaa valmennustoimintaa pyörittäen.

    "Katselin sunnuntain lähtölistat läpi ja paljon näkyi vanhoja yhteistyökumppaneita ja kavereita olevan mukana. Kiva päästä tapaamaan heitäkin", jo lauantaina varsahuutokauppaan suuntaava Kuisma myhäilee.

    Fintoto järjestää sunnuntain raveihin pelimahdollisuuden yhteiseen pooliin Ruotsin ATG:n kanssa. Knox Hanoverin lähtö on V64-pelin avauskohde.

    Artikkelin aiheet
    ravit
    Knox Hanover
    Hampuri
    Isto Kuisma
    kilpailumatka
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle