• Macao Keeper parantaa edelleen

    Vermon keskiviikkoisella Toto75-kierroksella on useita laadukkaita lähtöjä, mikä tuo kierrokseen myös haasteita. Rivin tukipilarit lähtevät hyviltä lähtöpaikoilta, ja niillä on tuoreet näytöt kunnostaan.
    Tilaajalle
    Hajanaisesti kilpailemaan päässyt Macao Keeper on kovaluokkainen kilpahevonen.
    Hajanaisesti kilpailemaan päässyt Macao Keeper on kovaluokkainen kilpahevonen. Kuva: LARS JAKOBSSON / TR BILD
    MT Hevoset|Ravivihjeet
    20.5.202609:00
    Markku Lindström

    Avauskohteen Macao Keeper palasi huhtikuussa pitkältä tauolta, ja oli siihen nähden suorastaan erinomainen. Jarmo Saarelan ohjastama laatuhevonen irtosi lopussa oikein väljään voittoon.

    Kun tauon jälkeiseen toiseen starttiin ladataan vielä parannuspotentiaalia, ovat muut lähdön menijät helisemässä Timo Korvenheimon valmennettavan kanssa. Kyseessä on maistuva piikki heti rivin alkuun.

    Junioritähti vaikuttaa ensi vilkaisulla erittäin hankalalta kohteelta, mutta lopulta lähdöstä pyritään selviämään vähillä merkeillä. Honeys Magnificent on parantanut kovasti täksi kaudeksi, ja viime viikolla tuli Joensuussa voitto amatöörikuskilla.

    Vermon lähdössä ohjaksiin tarttuu Tuukka Varis, eli Honeys Magnificentillä on lähdön taitavin kuski. Kaveriksi kelpaa vain hyvässä kunnossa kilpaileva Go Go Goya.

    Kylmäveristen kovassa ryhmässä rastiminen aloitetaan viime kerralla kovan kisan ottaneista Karlaksesta ja Pastorista.

    Pakkorasti on viime startissa alun haparointinsa komeasti paikannut Soketti. Ronald Tumppi kelpaa mukaan potinnostajaksi. Pase Kevätön jätetään riviltä ulos yhden tasaisemman suorituksen jälkeen

    Lämpöisten lyhyessä voltissa suositaan perusmatkan menijöitä, sillä takamatkalta on varsinkin nopealla kelillä ehtimistä.

    Riville otetaan ensimmäisinä Quidditch Håleryd sekä Mama Rock. Matias Salon kova kaksikko Mudcake Comery sekä Gratulations kuuluvat myös kuitille.

    Pronssidivisioonafinaali on kerännyt todella kovia osanottajia. Jopa niin kovia, että säästömielessä jätetään kovassa kunnossa kilpaileva ja hyvältä paikalta starttaava Black Revenge ulos vihjesysteemistä.

    Riville otetaan sen kummemmin kantaa ottamatta puolen tusinaa maistuvinta hevosta. Todennäköisesti vähälle kannatukselle jäävä makumerkki on Extrema, joka saattaa ulkoakin saada hyvät asemat juoksuunsa.

    Vastus on kova, mutta sitä se oli myös Diamantstoet-karsinnassa, missä mukana olivat Celiaz ja Ete Jet. Extrema sijoittui montaa muuta tähän lähtöön osallistuvaa korkeammalle.

    Rivin toinen varma on kuudennen kohteen Empere’s Battle. Olli Koivusen ohjastama viisivuotias ori otti Seinäjoen haastavissa olosuhteissa hienon voiton. Vermon nousijadivisioonafinaalissa edelle jäi vain hurjaluokkainen Giolitti Grif.

    Tässä lähdössä ei ole aivan niin kovia vastuksia, vaikkei Tapio Perttusen Stop The Pressiä sovi vähätellä. Ruuna oli Vermon Klass I -karsinnassa teknisesti ottaen pussissa, mutta ei saanut lopussa enää vaihdetta silmään. Budjettisyistä Stop The Pressiä ei kelpuuteta kuitille.

    Päätöskohde on finaalilähtö, minkä huomaa hevosten kovasta tasosta. Viimeiseen kohteeseen ei haluta pudota, vaan mukaan kelpaa kuusi merkkiä.

    Estelle Travianilla on alla Vermon hirmuinen maili, mutta tamma kärsinee takarivin paikasta merkittävästi. Pahaltakin paikalta Popeye Tooma on pakko mahduttaa riville.

    Toto75-vihjerivi

    Lähtö 1: 2 Macao Keeper (3, 10)

    Lähtö 2: 5, 3 (1, 7)

    Lähtö 3: 4, 6, 3, 2 (1, 7)

    Lähtö 4: 2, 7, 3, 4 (6, 9)

    Lähtö 5: 8, 4, 6, 7, 1, 9 (2, 11)

    Lähtö 6: 2 Empere’s Battle (5, 11)

    Lähtö 7: 4, 7, 12, 10, 1, 5 (2, 3)

    1152 riviä = 57,60 euroa

    Artikkelin aiheet
    Macao Keeper
    Vermo
    Toto75
    hevonen
    ravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle