Kun satulaseppä Petro Sirola menee asiakaskäynnille, hän kertoo lähes joka toinen kerta törmäävänsä liian eteen satuloituun ratsuun.
”Empiirinen näkemykseni on, että 50 prosenttia omistajista satuloi liian eteen ja satula on hevosen kaulalla. Satulan etukaaren pitäisi jäädä lavan lihasten taakse ja satulavyön ja etujalan väliin pitäisi jäädä kämmenen verran tilaa”, Sirola toteaa satuloinnin perusteista.
Hän antaa vinkin, jonka avulla jokainen pystyy päättelemään satulan oikean sijainnin hevosen selässä.
”Keskellä etukaaren päätä on niin sanottu siipinasta, josta voi varmistaa missä on satulan etukaaren pää. Siipinastan pitää sijaita hevosen lapalihaksen takana. Lapalihaksen löytää, kun nostaa hevosen etujalan ylös ja etsii lapaluun takana olevan lihaksen.”
Hevosjalostus on Petro Sirolan mukaan tuottanut viimeiset parikymmentä vuotta yhä kompaktimpia ratsuja.
”20 vuotta sitten oli vielä paljon pitkäselkäisempiä hevosia, mutta ne ovat vähentyneet.”
”Hevonen ei pysty taipumaan, jos sillä on liian pitkä satula.” Petro Sirola
Tämä jalostuksen aikaansaama muutos on tuonut satuloihin tuotekehitystä. Yhä enemmän tarvitaan Sirolan mukaan satuloita, joissa hevosta vasten olevat paneelit ovat lyhyitä, mutta paneelien päällä on laaja istuin, johon aikuisratsastaja mahtuu.
Käytännössä tämä on Sirolan mukaan aiheuttanut sen, että useat laatusatuloina pidetyt perinteiset vanhat satulat ovat nykyratsuille liian pitkiä ja selkärangantilaltaan ahtaita. Nykysatulassa paneelien väliin jäävän selkärangantilan on oltava useita senttejä leveämpi kuin perinteisten satuloiden, sillä ratsuhevosten ylälinjat ovat usein aiempaa leveämpiä.
”Satulan rungon pitäisi loppua hevosen viimeiseen kylkiluuhun, eli satulan pitäisi olla kylkiluiden päällä, ettei runko ulotu lanneselän päälle. Patja voi ylittää viimeisen kylkiluun, jos se on ylös suuntautuvassa linjassa, mutta satulan runko ei voi. Hevonen ei pysty taipumaan, jos sillä on liian pitkä satula”, Sirola toteaa.
Hän painottaa, että satulan pitää jakaa ratsastajan paino tasaisesti hevosen selkään. Satulan sopivuuteen vaikuttavat paitsi pituus ja kaaren leveys, myös rungon ja paneelien muoto sekä selkärangantilan leveys.
Sirola huomauttaa, että myös satulan painopiste on tärkeä, jotta ratsastaja istuu keskellä satulaa. Satulan oikea painopiste on istuimen keskellä.
Satulan oikean painopisteen löytymiseen hyvä mielikuva Sirolan mukaan on hahmottaa mitta siipinastasta takakaareen mitalla ja keskikohta siitä. Hän kertoo, että jos asettaa vaikkapa kuulalaakerin istuimelle, vierii se satulan syvimpään kohtaan. Kohdan, johon laakeri pysähtyy, tulisi olla siipinastan ja takakaaren keskikohdassa.
Satulan istuvuus muuttuu helposti hevosen selän muuttuessa.
”Jos satula on liian kapea, on se aina katollaan taaksepäin, jolloin ratsastajan istuinluut ja paino siirtyvät satulassa taakse. Etukaareltaan liian leveässä satulassa ratsastajan jalat taas tulevat helposti yli polvityynyistä ja satula kallistuu eteenpäin”, Sirola havainnollistaa.
”Väärin topattuja, liian täynnä olevia patjoja näkee myös paljon.” Petro Sirola
Ratsuhevosen omistajan elämää värittävät sopivan satulan jälkeen vielä monet haasteet, joista osa liittyy satuloiden toppausten kestävyyteen, huoltoon ja uusimiseen. Satuloiden paneeleissa voi täytteenä olla luonnonkumia eli lateksia, villaa, keinovillaa ja jopa keinovanua.
Sirola toteaa, että estesatuloissa hän pitää lateksia usein parhaana vaihtoehtona. Villa taas on hänen mukaansa kaikkein ergonomisin toppausmateriaali hevoselle.
”Tämän hetken tutkimusten mukaan paras villa on sellainen, jossa on pari prosenttia keinokuitua joukossa. Se ei huovutu käytössä kostuessaan niin helposti kuin pelkkä villa”, Sirola sanoo.
Isoilla tehtailla käytettävä keinovilla on satulasepän mielestä usein liian jäykkää, kovaa ja muotoutumatonta. Hän kertoo, että toisinaan satuloiden uudelleentoppaamiseen käytetään jopa pehmeää keinovanua – samankaltaista kuin pehmolelujen täytteenä.
”Uusissa satuloissa keinovanua ei käytetä. Keinovanun ongelma on siinä, että se on liian pehmeää, eikä anna riittävää tukea paneelin täytteenä. Satula ei ole pehmolelu”, Sirola napauttaa.
Hän toteaa nähneensä työssään myös villasukilla ja nahanpaloilla topattuja satuloita.
”Väärin topattuja, liian täynnä olevia patjoja näkee myös paljon. Täyteen topatusta patjasta tulee pyöreä ja sen kantopinta vähenee selkää vasten. Patjan pitäisi aina olla litteä.”
”Satuloille olisi hyvä tehdä puolivuositarkastus tai edes vuositarkastus.” Petro Sirola
Sirola suosittelee uuden satulan ostajalle satulan tarkistusta kolmen kuukauden päästä hankinnasta. Uuden satulan myötä hevosen selkä ja liikeradat usein muuttuvat, joten tarkistus on paikallaan pikaisesti.
”Satuloille olisi hyvä tehdä puolivuositarkastus tai edes vuositarkastus. Villojen vaihto satuloihin on syytä tehdä keskimäärin viiden vuoden välein, sillä käytössä villa imee kosteutta ja huovuttuu.”
Pitkään työtään tehnyt satulaseppä toteaa, että monien hevosen ongelmien syyksi voi paljastua satula. Siksi hänen mukaansa jokainen ratsu ansaitsee omaan selkäänsä sopivan satulan.
”Usein se on hevonen, joka saa maksaa satulaongelmien hinnan.”
