• Raviohjastajan vastuu kasvaa - pitää keskeyttää, jos hevonen väsynyt tai vahingoittunut

    Katajan Kunnarin onnettomuus Oulussa johti sääntömuutokseen. Ohjastajan vastuu hevosen kunnosta kisan aikana kasvaa.
    Varsinkin talvella tarvittavat hokit ovat omiaan lisäämään riskiä siihen, että hevonen voi loukata jalkansa.
    Varsinkin talvella tarvittavat hokit ovat omiaan lisäämään riskiä siihen, että hevonen voi loukata jalkansa. Kuva: Sanne Katainen
    MT Hevoset
    9.2.201719:25
    Kaijaleena Runsten

    Suomen Hippos muuttaa ravikilpailujen sääntöjä Oulun raveissa kuukausi sitten tapahtuneen onnettomuuden vuoksi.

    "Jos hevonen on väsynyt tai siinä on vahingoittumisen merkkejä, ohjastaja on velvoitettu keskeyttämään kilpailun", kertoo Hippoksen johtava eläinlääkäri Katja Hautala.

    Muutoksesta päätti tiistaina kokoontunut Hippoksen sääntövaliokunta. Se kirjataan ravikilpailun sääntöjen pykälään 55.

    Nykyisellään pykälän mukaan hevosella on pyrittävä voittoon tai parhaaseen mahdolliseen sijoitukseen, "ellei selvää väsymystä tai vahingon merkkejä ole havaittavissa tai ellei hevonen laukan tai muun syyn takia ole jäänyt ratkaisevasti".

    Olen tyytyväinen siitä, että ohjastajan vastuu kasvaa, Hautala sanoo.

    Se on hänen mukaansa omistajillekin viesti, että ohjastajan arviota hevosen jaksamisesta ja mahdollisesta vammasta on arvostettava.

    Hautala kertoo, että asiaa käydään läpi raviohjastajien ja -valmentajien sekä tuomarien kokoontuessa kevään aikana eri puolilla maata.

    Suomen ravivalmentajien puheenjohtaja Tuomo Ojanperä, joka edustaa valmentajia ja -ohjastajia myös Hippoksen sääntövaliokunnassa, pitää tarkennusta hyvänä.

    "Itse asia (keskeyttämisestä) on ollut sisällä pykälässä tähänkin asti. Mutta kirjoitusasua tarkennettiin nyt samansuuntaiseksi kuin mitä se on myös Ruotsissa."

    Hän muistuttaa, että aukottomaksi asiaa ei saada vaan kysymys on viime kädessä tulkinnasta. "Se on sitten kiinni siitä, miten kukin ohjastaja tilanteen kokee."

    Taustalla ovat Oulun ravien tapahtumat 9. tammikuuta. 6-vuotias Katajan Kunnari loukkasi pahasti pinnallisen koukistajajänteensä ja ruuna lopetettiin heti ravien jälkeen. Omistaja on vaatinut Hipposta ottamaan tapahtumiin kantaa eläinsuojelun näkökulmasta (MT 6.2.).

    Jos käynnissä olevan poliisin esitutkinta (MT 3.2.) johtaa varsinaiseen rikostutkintaan ja rangaistuksiin, Hippos ottaa Katja Hautalan mukaan asian jatkokäsittelyyn.

    Artikkelin aiheet
    ravikilpailut
    hevosten hyvinvointi
    sääntömuutos
    Oulun ravit
    Suomen Hippos
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle