

Uusien harrastajien saaminen raviurheilun pariin ei ole pelkästään suomalaisen raviurheilun haaste. Kaikissa Pohjoismaissa pohditaan kynnyksen madaltamista raviurheilun harrastamisen aloittamiseksi. Länsinaapurissamme Ruotsissa raviratojen pyörittämällä ravikoulutoiminnalla on pitkät perinteet. Viime vuosina Ruotsissa on entistä enemmän panostettu ravikoulujen toimintaan. Raviradat saavat kannustinrahaa ravikoulujen oppilasmäärien perusteella. Nykyisellään ravikoulutoimintaan panostamatta jättäminen ei tulisi kyseeseen ruotsalaisilla raviradoilla.
Suomalaisessa raviurheilussa taloudelliset resurssit ovat tunnetusti monta luokkaa pienemmät kuin Ruotsissa. Viime vuosina ravikoulutoimintaa on kuitenkin käynnistelty laajemmassa mittakaavassa muutamilla raviradalla. Pääratamme Vermo on ollut yksi aktiivisimmista toimijoista ravikoulutoiminnassa. Yksi Vermon alun perin yhteistyössä Ypäjän Hevosopiston kanssa vuonna 2017 aloitetun ravikoulun ensimmäisistä oppilaista oli Ilkka Romo.
Kangasniemellä syntynyt ensi vuonna 60 vuotta täyttävä Ilkka Romo oli saanut ensikosketuksensa jo lapsuusvuosinaan hevosiin kotona.
”Meillä oli vielä 70-luvun alussa työhevonen kotona. Hevonen oli eläimenä tuttu, mutten nuorempanakaan ollut harrastanut raviurheilua.”
80-luvulla Romo muutti Helsinkiin opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Valmistumisen j Työ- ja perhe-elämä vei tyypilliseen tapaan vastavalmistuneen pääkaupunkiseudulle asettuneen Romon ajasta suuren osan. Käytännön hevosharrastukselle ei ollut aikaa. Nykyisin Romo toimii Skanskassa laadun ja tuottavuuden kehittämisestä vastaavana johtajana.
”Hevoset ja raviurheilu olivat kuitenkin taustalla mukana koko ajan. Kävin aikataulujen salliessa muun muassa kuninkuus- sekä St Michel -raveissa. Mielessä poltteli oman hevosen hankinta elämäntilanteen salliessa sen.”
Viitisen vuotta sitten Ilkka Romon hevosen hankinta konkretisoitui. Romon kotipaikka sijaitsee Kangasniemen Harjunmaassa. Pieni kylä on todellinen taitavien hevosmiesten keskittymä. Samalla kylällä asuvat muun muassa Terho Rautiainen sekä Eero ja Jaakko Laitinen. Ei ollutkaan yllätys Ilkan ensimmäisen hevosen ollessa suomenhevonen.

”Suomenhevosella on ilman muuta oma erityinen paikka elämässäni. On minulla nykyisellään myös puolikas lämminverisestä. Mutta halusin ostaa kuitenkin suomenhevosvarsan alkujaan”, pohjustaa Ilkka Romo kertoessaan ensimmäisen hevosensa ostosta.
Eero Laitisella oli ratkaiseva rooli Ilkan ensimmäisen hevosen löytymisessä. Romon oma Noutaja on samasta emästä kuin Laitisten omistama Kihisee.
”Eero tuntee luonnollisesti kasvattaja Pälvi Pöyhösen hyvin. Hän vinkkasi minulle juuri syntyneestä orivarsasta Kihiseen emästä. Ostin Noutajan muutaman viikon ikäisenä.”
Romon hankittua hevosen, halusi hän itse alkaa valmentamaan tulevaa ravuria. Juuri samoihin aikoihin oli Ypäjän Hevosopisto avannut Vermon raviradalle ravikoulun. Ilkka ilmoittautui ensimmäisten joukossa kurssille. Hän kiitteleekin ravikoulun tarjoamaa opetusta ja apua myöhemmissäkin vaiheissa.
”Ihan alkujaan opettelimme hevosten käsittelyä ja valjastamista. Myöhemmin ajamista sekä porukassa ajamista. Suoritinkin C-ajoluvan ravikoulun hevosilla. Ilman ravikoulua olisi minun ollut vaikea päästä lajiin sisälle.”

Ensimmäisen talven Noutaja vietti Kangasniemellä Hannu ja Eija Albrechtin tallissa. Ensimmäisen vuoden jälkeen Ilkka siirsi hevosena aluksi Mika Mäkelän tallin Vihtiin. Seuraavaksi varsan siirtyi Siuntioon Nina Pettersson-Perklénin talliin. Ilkalla oli siellä jo puoliksi omistamansa Bearway. Iltojen pimentyessä Ilkka kohtasi monen muunkin harrastajavalmentajan haasteen.
”Töiden jälkeen pimeässä ajamisesta ei tullut varsan kanssa mitään. Piti keksiä jokin muu ratkaisu.”
Vermon ravikoulun silloinen vetäjä Hanna Lepistö tarjosi Ilkalle oivallisen ratkaisun. Koulun tallissa oli vapaita täysihoitopaikkoja. Näin Noutaja muutti Vermoon, ja päivittäiset rutiinit helpottuivat huomattavasti.
”Ajomatka tallillekin lyheni asuessamme Espoossa. Tärkeintä oli kuitenkin päästä ajamaan iltavalaistuksessa joko varsinaisella kaviouralla tai pienemmällä radalla.”

Hanna Lepistön ja Ilkka Romon yhteistyö on jatkunut Lepistön lopetettua Vermon ravikoulusta. Nykyisin Noutaja asuu Lepistön kotitallissa Vihdissä.
”Noutaja on sielläkin täysihoidossa. Minä käyn ajamassa ruunalla, mutta Hanna hoitaa hevosen päivittäisen hoidon. Työssäkäyvälle ihmiselle tämä on paras mahdollinen ratkaisu. Töiden jälkeen hevosella ajaminen tarjoaa mukavaa vastapainoa toimistotöille.”
Ilkka Romo on ehtinyt huomata viiden vuoden mittaisella hevosenomistajaurallaan lajin haasteellisuuden. Ensimmäisenä hevosena toisen ravikouluoppilaan kanssa ostettu Bearway osoittautui liian haasteelliseksi hevoseksi vasta-alkajille. Seitsemänvuotias ruuna on nykyään Janita Antti-Roikon valmennuksessa.
”Omistamme ruunan edelleen Maarit Hellgrenin kanssa. Se on vähän meneväinen ajaessa. Ihan jo sen takia annoimme kokeneempien hevosihmisten toimia ruunan kanssa. Sen on vaikea kilpailla tasaisesti.”
Noutajankaan kanssa ei raviura ole mennyt suunnitelmien mukaan. Matkan varrelle on osunut muun muassa ravi- ja jalkaongelmia. Suoritettuaan koelähdön heinäkuussa on viisivuotias ruuna mennyt todella mainiosti starteissaan. Noutaja suoritti koelähdön Romon vanhalla kotiradalla Mikkelissä. Taustalla oli harjoituskavereiden puute kotitallilla Vihdissä.
”Hannalla on lämminverisiä. Niiden kanssa ei oikein voi ajaa hiittiä aloittelevalla suomenhevosella. Otinkin Noutajan kesäksi kotipaikalle Kangasniemelle. Ajoimme paljon hiittiä yhdessä Laitisten hevosten kanssa. Hyvät hiittikaverit auttoivat Noutajaa kehittymään selkeästi”, kiittelee Ilkka Romo Eero ja Jaakko Laitisen kesällistä apua.
Noutaja on ehtinyt tehdä Ilkka Romon ohjastamana viisi starttia hyvällä menestyksellä. 37,1-tuloksella suoritetun koelähdön jälkeen ruuna on voittanut kaksi starttia ja ollut kerran kolmas. Viikko sitten perjantaina Kouvolan voitossaan Noutaja kirjautti mukavan 31,5 ennätyksen täydeltä matkalta. Omistaja-valmentaja korostaa sekä hevosen että ohjastajan oppivan uutta starttien myötä.
”Olen tyytyväinen menestykseemme. Kaiken ollessa kunnossa olisi tarkoitus ajaa vielä tällä kaudella ainakin muutama startti loka-marraskuussa. Toki menemme hevosen ehdoilla.”