• Veera Vekola yllättyi valinnasta talenttiohjelmaan – suunnitelmissa toiminnan laajentaminen

    Veera Vekola yllättyi iloisesti tultuaan valituksi mukaan ATG Talent -kehitysohjelmaan. Kaustisella kahdeksaa hevosta valmentava nuori ammattilainen etsii toimintaansa kasvua esimerkiksi kimppahevosista.
    Veera Vekola nähdään Killerillä Frozen A.F:n ohjaksissa.
    Veera Vekola nähdään Killerillä Frozen A.F:n ohjaksissa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    17.12.202516:00
    Markku Lindström

    Veera Vekola iloitsi päästessään mukaan Suomen Hippoksen ja peliyhtiö Hippos ATG Oy:n ensimmäiseen nuorille ravivalmentajille tarkoitettuun koulutusohjelmaan ATG Talentiin.

    Kaustisella valmennustoimittajaa harjoittava Vekola valittiin kolmen muun valmentajan ohella mukaan 24 hakijan joukosta. Hän sanoo valinnan olleen lopulta yllätys.

    ”Ajattelin vain laittavani hakemuksen ja kokeilevani. Olin tosi iloisesti yllättynyt, kun valinta osui kohdalle. Olen tosi odottavaisin fiiliksin nyt, kun ollaan saatu ohjelmaa ja koulutuskertojen sisältöä”, Vekola iloitsee.

    Vekola kertoo hakevansa koulutusohjelmasta lisäosaamista ravitalliyrityksen pyörittämiseen. Siihen liittyy monia asioita yhteistyökumppaneiden hakemisesta lähtien. Myös kimppahevosten omistamiseen ja valmentamiseen olisi tarkoitus syventyä.

    ”Tuntuu, ettei meidän alueella ole niin paljon kimppahevosia. Sille voisi olla tilausta, ja sen myötä voisi saada kasvatettua valmennustoimintaakin.”

    Vekola hankki reilu vuosi sitten oman paikan Kaustisen raviradan läheltä valmennustoiminnan harjoittamista varten. Valmentamisen lisäksi hän tekee asuntolaohjaajan töitä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä Kpedussa.

    ”Se on mukavaa vastapainoa valmentamiselle. On mukavaa nähdä nuorten kasvua ja kehitystä hevosalalla. Se on merkityksellistä työtä. Oppilaitokselta on myös ollut nuoria suorittamassa harjoittelujaksoja tallissani.”

    ”On mukavaa nähdä nuorten kasvua ja kehitystä hevosalalla. Se on merkityksellistä työtä.”

    Veera Vekola

    Nuoren valmentajan mielessä on toiminnan laajentaminen sen kokoiseksi, että se toisi yksinään toimeentulon.

    ”Kyllä olisi tarkoitus kehittää koko ajan siihen suuntaan, että saisi elantonsa yrittämällä. Vielä pikkuisen tuosta olisi varaa laajentaa.”

    Vekolan oli tarkoitus startata Killerin keskiviikkoisissa raveissa kahdella hevosella. Molemmat hevoset on kuitenkin jätetty iltapäivällä pois raveista.

    Lisää aiheesta
    • Kun kulkee, niin kulkee. Patri Filatoff iloitsee valinnasta talenttiohjelmaan.

      Ravit | Patri Filatoffilla kiireitä tiedossa: hevoset, liikunnanohjaus ja talenttiohjelma

      Tilaajalle
    • Veera Vekola aikoo panostaa alkaneella kaudella viime kautta enemmän lainaohjastamiseen.

      Ravit | Veera Vekolan Frozen A.F. tavoittelee jo kauden kolmatta voittoaan

      Tilaajalle
    • Kaustisen raviopiston monté-simulaattori on tuttu laite Veera Vekolalle. Vieressä tilannetta seuraa haastattelija Juha Jokinen.

      Ohjelmat | Veera Vekola MT Hevoset -ohjelmassa: ”Mun mielestä jokaiselle ravurille sellainen jumppa tekisi hyvää”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Veera Vekola
    Frozen A.F.
    Hevonen
    Valmennus
    Eläinurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle