• Tonttilan ykkösketju siirtyi Mäki-Tulokkaalle

    Attack Diablo ja kumppanit siirtyivät Tapio Mäki-Tulokkaalle.
    Attack Diablo ja kumppanit siirtyivät Tapio Mäki-Tulokkaalle. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    25.9.201717:50
    MT toimitus

    Tapio Mäki-Tulokkaan talli sai maanantaina mielenkiintoisia vahvistuksia, kun Esa Himanen siirsi hevosensa Ville Tonttilalta Mäki-Tulokkaalle. Kolmikosta nimekkäin on lauantain kultadivarissa kakkoseksi sijoittunut Attack Diablo 10,9a.

    Muut Tonttilalta Mäki-Tulokkaalle siirtyneet hevoset olivat reilut 30 000 euroa ansainnut Nitro Diablo 13,6ake sekä vasta kahdesti Suomessa kilpaillut Snabba Cash 11,2aly. Koko kolmikko on hankittu tämän vuoden aikana Peter Untersteinerin tallista Ruotsista.

    Nitro Diablo on voittanut tällä kaudella kolmesti ja ansainnut 19900 euroa. Attack Diablo voitti Tonttilalta kahdesti ja ansaitsi 13550 euroa.

    "Harvinainen juttu minun urallani, kun samalla soitolla tarjotaan kulta-, hopea- ja pronssidivisioonan hevosia", Tapio Mäki-Tulokas toteaa.

    "Ville toi hevoset tänään, ja ainakin ne ovat tosi hienossa kunnossa päällepäin. Attack Diablohan oli tosi hyvä lauantaina, mutta muuten niistä ei osaa sanoa sen enempää, kun on vasta päällisin puolin nähnyt ne. Mielenkiintoinen kolmikko joka tapauksessa, kun niillä on niin vähän starttejakin."

    Artikkelin aiheet
    ravit
    hevonen
    Tapio Mäki-Tulokas
    Ville Tonttila
    Esa Himanen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle