• Lauantain T75-ravit siirtyvät Rovaniemeltä Ouluun

    Viikon pääravit siirretään Rovaniemeltä Ouluun. Rovaniemn ravirata on sulanut epätasaisesti, eikä Napapiirillä olisi pystytty takaamaan kilpailijoille turvallisia olosuhteita.
    Olosuhteet eivät mahdollistaneet Rovaniemellä kilpailemisen lauantaina. Kuvituskuva.
    Olosuhteet eivät mahdollistaneet Rovaniemellä kilpailemisen lauantaina. Kuvituskuva. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    19.3.202613:05
    Kaj Närhinen

    Rovaniemen lauantain Arctic Horse Race -ravit siirretään Ouluun. Rovaniemen raviradan toimitusjohtajan Tapani Enbusken mukaan kilpailijoille ei voida taata turvallisia olosuhteita lauantain T75-kierroksella .

    ”Rovaniemen kavioura on sulanut epätasaisesti. Oulussa olosuhteet mahdollistavat ravien läpiviemisen turvallisesti”, Tapani Enbuske kertoo.

    Rovaniemen kauden avausravit piti ajaa viime sunnuntaina. Ravit kuitenkin peruttiin rataolosuhteiden johdosta. Enbusken mukaan radalla on tehty iso työ lauantain ravien eteen viime viikonlopusta lähtien.

    Oulun radalla aiemmin ratamestarina toiminut Antti Jaara on ollut neuvonantajana Rovaniemelle kuluvan viikon aikana.

    ”Meillä oli omien radanhoitokoneiden lisäksi puolenkymmentä talkoolaisten konetta rataa kunnostamassa. Antin kanssa ollaan oltu koko ajan yhteyksissä radan suhteen. Hän oli tänään paikan päällä katsastamassa rataa kilpailun valvojan Otto Väihkösen kanssa. Siirtopäätös tehtiin sen jälkeen Suomen Hippoksen johdolla”, Enbuske kertoo.

    Arctic Horse Race -ravit olisivat olleet Rovaniemen kahdeksan kilpailupäivää käsittävän kauden päätapahtuma.

    Vaikka ravit ajetaan Oulussa, järjestetään iltajuhla suunnitellusti Rovaniemen raviradan tiloissa.

    ”Eini esiintyy iltakymmeneltä iltajuhlassamme. Sitä ennen ohjelmassa on karaokea ja muutakin musiikkia. Iltajuhlaan ei ravien siirtämisellä ole vaikutusta”, Tapani Enbuske päättää.

    Lisää aiheesta
    • Juha Keskimaunu on vastannut Vermon raviradasta vuoden 2009 joulukuusta lähtien.

      Ravit | Ratamestarin herätyskello soi jopa puolen tunnin välein läpi yön, kun ravit ovat tulossa – ”Verenpainelääkitys on lähes jokaisella”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    t75-ravit
    ravit
    Rovaniemi
    Oulu
    Arctic Horse Race
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle