

Viime vuonna Elitloppetissa hienosti kuudenneksi sijoittunut Massimo Hoist päätti kautensa Porin St Legerin voittoon lokakuussa. Seitsemänvuotiaan oriin treenikausi on sujunut hyvin, vaikka valmentaja Jukka Hakkarainen olisi toivonut lumirikkaampaa talvea.
”Ori on vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin vuosi sitten. Mutta lunta on aivan liian vähän. Sekin lumi mitä on, on sellaista puuterilunta. Emme ole saaneet tehtyä kunnon lumipolanteita missä ajaisi”, Jukka Hakkarainen harmittelee.
Viime vuonna Massimo Hoist tuli radoille maaliskuun lopulla. Tänä keväänä kauden avaus siirtynee huhtikuun puolelle. Huhtikuun lopulla ajettava Seinäjoki Race on kauden ensimmäinen isompi tavoite.
”Joku startti huhtikuun alkupuolella olisi saatava alle ennen Seinäjokea. Jos hevonen on kunnossa, toukokuussa ohjelmassa varmaan on Finlandia-ajo.”
Jukka Hakkarainen kertoo Elitloppet-paikan olevan viime vuoden tavoin mielessä. Viime kaudella Massimo Hoist kävi ulkomailla vain Elitloppetissa, mutta tänä vuonna Hakkarainen ei pidä muitakaan ulkomaan kisoja poissuljettuina.
”Elitloppet tietysti kiinnostaa, mutta sinne pitää ensin saada paikka”, Hakkarainen naurahtaa.
”Ruotsissa on hyväpalkintoisia kisoja loppukesästä alkusyksyyn, ja täytyy katsoa miten kausi muotoutuu. Suomessakin kyllä on hyvin rahaa tarjolla koko kesän ajan.”
Moni suomalainen ravifani toivoisi näkevänsä Massimo Hoistin kilpailemassa Vincennesin Talvimeetingissä. Jukka Hakkarainen ei täysin poissulje Heikki Korhosen omistaman Massimo Hoistin Ranskan matkaa.
”Omistajahan näistä asioista pitkälti päättää. Mutta ajellaan nyt ensiksi kilpaa täällä pohjoisessa. Ovathan Ranskan kisat hevoselle kovia lähtöjä ja lähempänäkin on tarjolla paljon hyviä mahdollisuuksia.”

Kuopiolaisen Hakkaraisen valmennuslistalla on 16 hevosta, joiden joukossa on monta muutakin mielenkiintoista nimeä kuin Massimo Hoist.
Callela Nelson voitti viime kaudella seitsemän kertaa, vaikka suuripalkintoisimmissa kilpailuissa ei tullutkaan onnistumisia.
”Se on oikein hyvä hevonen, mutta ei Massimo Hoistin veroinen. Talvi on mennyt mukavasti ja kauden avaus voi olla ohjelmassa aiemminkin kuin Massimo Hoistilla”, Hakkarainen arvioi.
Viime vuonna kovan ennätyksen 10,2a juossut Christine L Garden keskittyy alkavan kauden kilpailemiseen. Siitosura saa odottaa.
”Siitä on tarkoitus teettää joskus varsoja, mutta minusta sen luokka riittää tällä kaudella voimissa tammalähdöissä. Yritetään ajaa niitä.”
Viisivuotiaiksi kääntyneitä ovat Callela Callmeboss sekä Massimo Hoistin sisar Fabiana Hoist. Kummankin viime vuosi jätti jossiteltavaa.
”Callema Callmeboss sairasteli viime kesänä. Kausi meni vähän piloille siinä. Fabiana Hoistinkin olisi pitänyt pystyä parempaan viime vuonna. Ajellaan kummallakin kilpaa. Fabiana Hoistilla tähdätään Arvid Åvallin Tammaderbyyn.”

Neljävuotiaaksi kääntyneitä valmennettavia löytyy tallista kolme. Jukka Hakkarainen toivoo kolmikon nostavan tasoaan kolmivuotiskaudesta.
”Siinä on ainakin pari asiallista aihiota. Ei ole ihan poissuljettua, että voitaisiin päästä kokeilemaan tänä vuonna ikäluokkakisoissa.”
Kaksi- ja kolmevuotiaita löytyy kummastakin ikäluokasta neljä. Yksikään kolmevuotiaista ei kilpaillut viime kauden kaksivuotislähdöissä.
”Kaksivuotislähdöt ovat sen verran kovatasoisia Suomessakin, että varsojen pitää olla valmiita niihin. Kolmevuotiaissa pitäisi olla ainakin muutama ikäluokkavarsan oloinen. Starttien myötähän sen sitten näkee.”
Hakkaraisen valmennettavat ansaitsivat viime vuonna lähes 500 000 euroa. Hieman haastavista talvivalmennusolosuhteista huolimatta valmentaja on toiveikas alkavan kauden menestyksen suhteen.
”Aineksia on oikein hyvään vuoteen, kunhan hevoset pysyvät terveinä ja isommissa lähdöissä on vähän tuuriakin. Suurkilpailuissa on oikein hyvät ansaintamahdollisuudet”, hän muistuttaa.