• Klinikalta puhtaat paperit

    Klinikalla tutkittiin mm. Kellyn SI-nivelet.
    Klinikalla tutkittiin mm. Kellyn SI-nivelet. Kuva: Miika Lähdeniemi
    MT Hevoset
    14.11.201821:30
    MT toimitus

    Ranch Kelly tutkittiin tänään varmuuden vuoksi läpi, eikä sanomista löytynyt. Seuraavaksi etsitään lihashuoltajaa ja mietitään jatkosuunnitelmia.

    Tänään tamma tutkittiin perusteellisesti jänteistä, hankkareista ja nivelistä lähtien. Haluttiin sulkea kaikki ne vaihtoehdot pois, ja mitään sanomista ei siltä puolelta löytynyt. Näyttää siltä, että lihaksistopuolta pitää vain hoitaa.

    Klinikka oli oikein mukava ja Kellyn tutkinut Gerauld Tourtoulou noin kuusikymppinen herra, joten hän ei ollut ensimmäistä kertaa hommissa. Juoksutin Kellyä suoralla, mutta siellä on tapana juoksuttaa myös liinassa pehmeällä ja kovalla alustalla. Eläinlääkäri kysyi, voiko hän juoksuttaa itse. Näppärästi hän Kellyä juoksuttikin ja kehui fiksuksi hevoseksi.

    Maanantain startissa ei nähty normaalia menoa Kellyltä. Rata oli toki raskas kun oli satanut pari päivää vettä eikä juoksunkulkukaan ollut hyvä, mutta meneminen oli vähän tahmeampaa. Ei näistä hevosista vain aina tiedä. Kellyltä ei tippunut kenkää, vaikka sellaista taidettiin jossain miettiä.

    Yritetään saada nyt lihaspuoleen apuja, Saara etsii sopivaa henkilöä. Siellä on samoja, pieniä juttuja, joita on ollut Suomessakin aina välillä. Kisakaudella Kelly käy kerran kuussa Pursiaisen Tuulalla. Lisäksi Miia Hautajärvi on tärkeä lenkki kotipitäjässä, hän on ammatiltaan hevoshieroja ja käy myös Pursiaisella usein mukana. Näitä kahta on vähän ikävä. Toisethan eivät niin perusta lihasjutuista, mutta tiedän, että Kellylle tiettyyn kohtaan se auttaa. Jos on lihaskireyttä, se alkaa heijastua koko kroppaan ja liikkumiseen.

    Edetään nyt rauhallisesti sellaisen oman tuntuman mukaan. Pitää tarkkaan seurata Kellyä ja miettiä, ajetaanko vielä joulukuun kuudes päivä kilpaa. Ei nyt heti olla maitojunalla kotiin tulossa, vaan hevonen on ainakin marraskuun vielä täällä. Sitten pitää katsoa myös vähän Suomen kelejä. Viikonloppuna tulen itse käymään Suomessa, kun perjantaina on Mikkelin raviradan pikkujoulut ja lauantaina Kellyn omat pikkujoulut.

    Pitää myös oikeasti alkaa miettiä orivaihtoehtoja. Totta kai niitä on tullut jo paljon mietittyä. Kellyn jääminen Ranskaan on yksi vaihtoehto, mutta ei se ensisijainen ole. Hevonen on kuitenkin meidän oma ja jotenkin haluaa, että se olisi lähempänä. Kelly on spesiaalitapaus, kun sen kanssa on touhuttu alusta saakka. Koko asiaa ajattelee sen takia eri kantilta.

    Tässä oltiin röntgenissä.
    Tässä oltiin röntgenissä. 
    Tässä juoksutettiin Kellyä.
    Tässä juoksutettiin Kellyä. 
    Tuttu kengittäjä Simo Ikonen oli paikalla maanantaina.
    Tuttu kengittäjä Simo Ikonen oli paikalla maanantaina. 
    Tosifanit eivät jätä Kellyä huonoinakaan hetkinä.
    Tosifanit eivät jätä Kellyä huonoinakaan hetkinä. 
    Vettä riitti ennen maanantaita. Vincennesissä oli raskas ja märkä rata.
    Vettä riitti ennen maanantaita. Vincennesissä oli raskas ja märkä rata. 
    Näitä ihania saappaita myynnissä kohta Suomeenkin asti.
    Näitä ihania saappaita myynnissä kohta Suomeenkin asti. 
    Artikkelin aiheet
    hevosurheilu
    hevosen hoito
    ravihevonen
    Ranskassa
    klinikkakäynti
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle