• Päivän ravit: Kovat kolmevuotiaat Vermossa – Pohjoismaiden päätähdeksi pyrkivä Ecurie D. Solvallassa

    Keskiviikkona seurataan huippuraviurheilua meiltä ja muualta. Vermon ilta huipentuu 10 000 euron ensipalkinnolla ajettavaan Kolmivuotispokaaliin. Toto86 Xpressin vetonaula on puolestaan matkansa kohti Elitloppetia aloittava Ecurie D.
    Pekka Korpi ja Birgit Combo lähtevät jahtaamaan illan Toto65-päätöksessä Kolmivuotispokaalin täysosumaa. Vastassa on vuonna 2018 syntyneen ikäluokan eliittiä. Birgit Combo oli 2-vuotiaana SHKL Hevosenomistajapokaalissa toinen ja Kasvattajakruunussa kolmas.
    Pekka Korpi ja Birgit Combo lähtevät jahtaamaan illan Toto65-päätöksessä Kolmivuotispokaalin täysosumaa. Vastassa on vuonna 2018 syntyneen ikäluokan eliittiä. Birgit Combo oli 2-vuotiaana SHKL Hevosenomistajapokaalissa toinen ja Kasvattajakruunussa kolmas. Kuva: Jukka Heiskala
    MT Hevoset
    7.4.202110:19
    MT toimitus

    Vermon Toto65-kierros päättyy Kolmivuotispokaaliin, missä voittaja kuittaa kymppitonnin. Sipi Erkkilän tappioton lahjakkuus Deep Blue Font joutuu totiseen testiin, kun vastassa ovat ikäluokkalähdöissä 2-vuotiaina menestystä niittäneet Dusktodawn Boogie, Zolamani, Time Match, Stratton ja Birgit Combo.

     

    Kolmivuotispokaali ajettiin vuoteen 2014 saakka Erkki Rajakoski Memorialina, millä mahtaa olla monen raviharrastajan korvissa kisan nykyistä nimeä tutumpi kaiku. Lähtö ravattiin ensimmäisen kerran 1978. Kyseisen kisan voitti Tuomo Mäkelän Meadow Musial. Viime vuonna Kolmivuotispokaalin vei nimiinsä Aripekka Pakkasen valmentama ja Olli Koivusen ohjastama Arcie's Arsenal.

     

    Varsat ovat muutenkin Vermossa valokeilassa, kun Toto65-kohteidensa suosikkeina starttaavat alku-uransa molemmat kisansa nimiinsä vienyt 3-vuotislupaus Shackhills Twister ja sitä vuotta vanhempi sarjahissi King Cole.

     

    Lämminveristen ykkössarjassa kohtaa kivikova kipparikvartetti American Hero – Deangelo – BWT Caesar – Effronte Photo.

     

    Suomenhevosten ykkösmatsissa kamppailevat kauden avauksessaan epäonnistunut luokkaruuna Syneri, tauolta tuleva vauhtimylly Heporix sekä kohti tammahuippua kiipeävät Lily ja Layla.

     

    Vermon ilta alkaa lämminveristen montén SM-karsinnalla, missä Jugador haastaa viimeksi Vermossa juhlineen Target Kronoksen. Ensin mainittua ohjastaa viime viikon vieraana esitelty Nelly-Janiika Korpikoski.

     

    Vermon Toto65-ravit käyntiin kello 18.

     

     

    Toto86 Xpress -illan tarjoilevat Solvalla ja Åby. Katseet kohdistuvat Solvallan Dartster F -lähtöön, missä avaa 5-vuotiskautensa aikuisten tasolle astuva Ecurie D. Elitloppetiin tähtäävälle pikakiitäjälle panee hanttiin Petri Salmelan tallin lippulaiva, upealla urallaan yli 11 miljoonaa kruunua ansainnut Makethemark.

     

    Frode Hamren treenaama Ecurie D. on poikkeusyksilö, joka voitti uransa 11 ensimmäistä kisaansa. Tällä hetkellä statistiikka on: 17 starttia, 14 ykkössijaa. Oriin uran arvokkaimmat ykköset ovat Vermosta sensaatiomaisen juoksun jälkeen irronnut 3-vuotiaiden Euroopan mestaruus ja Elitloppet-viikonlopun 4-vuotiseliitin voitto. Kyseinen ykkönen lohkesi  Jean-Pierre Dubois'n kasvatin ennätystuloksella 09,2aly.

     

    Ecurie D.:n toisen omistajan Marko Kreivin mietteitä supertähtensä kauden suunnitelmista pääset lukemaan täältä.

     

    Toto86-peli starttaa kello 21.30.

     

    TotoTV:n studiolähetys kello 18.30-23.00. Asiantuntijoina ovat Hannu-Pekka Korpi ja Marko Lähteenmäki. Juontajana toimii Jere Törmänen. Haastattelut: Lauri Hyvönen.

    Artikkelin aiheet
    Vermon ravit
    Ecurie D.
    Kolmivuotispokaali
    Solvalla
    raviurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle