• Oulun T76-ravien kuvagalleria

    MT Hevoset
    13.5.201815:21
    MT toimitus

    Kuvat Anu Leppänen, kuvatekstit Miika Lähdeniemi

    Lähtö 1 Rose´s Tara / Timo Salmela

    Nelivuotias Rose's Tara oli loppukirissä vahvin ja taustajoukot kaavailevat sille syksymmällä tammojen ikäluokkalähtöjä. "Tämä on ollut meillä varsasta saakka ja odotuksia on koko ajan ollut", Timo Salmela sanoi. Salmelalla on tallissa varsojen ja starttihevosen lisäksi siitosori All Laid Out.

    Lähtö 2 Aaprahami / Santtu Raitala

    Aaprahamilla on urallaan enemmän kakkossijoja kuin voittoja, mutta tällä kertaa se piti rehdisti pintansa Olegia vastaan.

    Lähtö 3 Tähen Toivomus / Henri Bollström

    Henri Bollström iloitsi Tähen Toivomuksen kirkastettua kakkossijat voitoksi Jokivarren Kunkun rinnalta.

    Lähtö 4 Blady Bols Blue / Ville Pohjola

    Blady Bols Blue voitti Kari Viitamaa Memorialin. Lähtö ajettiin reilu vuosi sitten menehtyneen Oulun ja Ylivieskan raviratojen toimitusjohtajan muistolle.

    Lähtö 5 Toto76-1 Remote Control / Niko Jokela

    Remote Control yllätti kaikki jo kiihdytyksessä ja pyssytti kasikaistalta piikkipaikalle. Lopussa se piti pintansa, vaikka Zeus Kemp ja Minto's Daisy Star kirivät ulkoa vahvasti.

    Lähtö 6 Toto76-2 Herra Heinämies / Antti Ojanperä

    Kriterium-kakkonen Herra Heinämies aloitti 5-vuotiskautensa voitolla ja hienolla tuloksella 24,4/2100a.

    Lähtö 7 Toto76-3 Aragorn Hoss /Antti Teivainen

    Aragorn Hoss täräytti kasiradalta keulaan ja hallitsi perille asti. Antti Teivaisen kanssa voittajan kyydissä hoitaja Viena Kauppi.

    Lähtö 8  Toto76-4 Hollywood Hills / Iikka Nurmonen

    Oulun Stayer Cup oli yhtä Hollywood Hillsin näytöstä, sillä se voitti kaikki neljä karsintalähtöä ja nyt myös finaalin väkevällä suorituksella.

    Lähtö 9 Toto76-5 Die Kaiserin / Marko Hakkarainen

    Tero Lehterän omistama Die Kaiserin aloitti keulavoitolla Marko Hakkaraisen valmennuksesta, vaikka ei saanut vielä täysiä pisteitä uudelta valmentajalta. "Kiima ei vaikuttanut, mutta etukenkien pois ottaminen vähän huononsi ravia. Eiköhän sitä kurvijuoksua saada vielä paremmaksi", Hakkarainen arvioi tuoreeltaan.

    Lähtö 10 Toto76-6 Evartti / Jorma Kontio

    Evartti on Jorma Kontiolle merkittävä hevonen, sillä juuri Evartilla mies ajoi uransa 10 000. voiton Pihtiputaalla elokuussa 2015. Silloin se juoksi suomenhevosten alokassarjassa, tällä kertaa Tähtidivisioonassa.

    Lähtö 11 Toto76-7 Next Direction / Jukka Torvinen

    Jukka Torvisella oli aikaa tuulettaa, kun Next Direction marssi Number Onen sankariksi ja teki Äimäraution uuden rataennätyksen 11,1.

    Lähtö 12 Mr Golden Quick / Santtu Raitala

    Ravipäivä päättyi Mr Golden Quickin voittoon Haastajadivisioonassa.

    Veikko Haapakangas valmennustiimistä iloitsi 5-vuotiaan ruunan uran kuudennesta voitosta.

    Artikkelin aiheet
    Oulun ravit
    hevonen
    ravikilpailu
    kuvagalleria
    T76
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle