

Ruotsin eturivin valmentajiin lähemmäs 30 vuotta kuulunut Robert Bergh on tietyllä tapaa uuden edessä. Neljästi sekä Derbyn että Kriteriumin voittanut ja vuonna 2013 Elitloppetin Naharilla nimiinsä vienyt valmentaja palasi juurilleen viime kesänä.
Sundsvallista menestykseen ponnistanut valmentaja siirsi toimintansa vajaat 10 vuotta sitten Göteborgin liepeille Hajomiin. Hevoset menestyivät länsirannikolla mainiosti, mutta arjen pyörittäminen kävi lopulta liian raskaaksi.
”Hajomissa oli todella hienot puitteet valmentaa hevosia. Minulla oli vaikeuksia saada palkattua osaavaa henkilökuntaa Göteborgiin. Eikä pelkästään hevosenhoitajia vaan myös tilanhoitajaa, joka olisi laittanut ratojakin kuntoon, oli vaikea löytää”, Robert Bergh harmittelee.
Viime kesänä Robert Bergh tekikin lopullisen päätöksen palata takaisin Sundsvalliin. Paluu takaisin Bergsåkerin valmentajaksi oli käytännössä helppo päätös tehdä.
”En saanut myytyä tilaani Sundsvallissa. Siellä oli käytännössä koko ajan hevosia, joten valmennuspaikat eivät olleet päässeet rapistumaan. Takaisinmuuton syynä olivat kuitenkin rektytointiongelmat”, painottaa Bergh.
Vielä muutama vuosi sitten hänellä oli valmennuksessaan lähemmäs 170 hevosta. Nyt hevosmäärä vähentynyt reiluun 70 valmennettavaan. Valmentaja korostaa olevansa tyytyväinen hevosmääräänsä.
”Sundsvallin tallit ovat täynnä. Lisäksi minulla on reilut parikymmentä kaksivuotiasta Tobias J Gustafssonilla sisään ajettavina. Kyllä hevosia on ihan riittävästi”, naurahtaa Robert Bergh.
Eikä pidä luulla, että muutama vuosi sitten 50 vuoden ikäpyykin ylittänyt mies olisi palannut Sundsvalliin jäähdyttelemään. Menestysvalmentaja vaikuttaa äärimmäisen innostuneelle ja motivoituneelle. Hän on kunnostanut vanhan tilan valmennuspaikkoja. Myös uusi hiittisuora on rakenteilla. Uuden valmennuspaikan malli ja pohjamateriaalin laatu on kopioitu Hajomista.

”Huomasin Hajomin vuosien aikana hevosten parantavan tosi paljon niiden tullessa Hajomin valmennuspaikkoihin Sundsvallin yksiköstä. Voitimme pari vuotta sitten peräti 100 kolmevuotislähtöä. Uuden hiittisuoran rakentamisen pitäisi näkyä tallin tuloksissa.”
Robert Bergh ei ole vielä saanut myytyä Hajomissa sijaitsevaa tilaansa. 60 hehtaarin kokoinen tila käsittää hienojen valmennuspaikkojen lisäksi 160 karsinapaikkaa sekä isot tarha-alueet. Tila tarjoaa omistajansa mukaan paljon erilaisia toimintamalleja.
”Sieltä löytyy kaksi erillistä tallia, joten tilalla voisi toimia kaksikin valmentajaa. Siellä on myös paljon käyttämätöntä tonttimaata. Eli voisi lohkoa tontteja ja rakennuttaa taloja. Tai vuokrata osan karsinoista jollekin toiselle valmentajalle. Tilasta on ollut kyselyitä Keski-Eurooppaa myöten. Toki ajankohta on hieman haasteellinen noin ison kompleksin myymiselle.”

Valmentaja korostaa haastattelun aikana useamman kerran elämänhallinnan tärkeyttä. 60 vuoden ikävuoden lähestyminen on asettanut elämän arvot tietyllä tapaa uuteen asentoon. Aiemmin Berghin pariskunta asui tilalla. Nyt he päättivät kokeilla toisenlaista ratkaisua ja rakennuttivat merenrantaan talon.
”Onhan tästä vähän matkaa tallille. Meren läheisyys tarjoaa minulle jollakin tapaa paremman mielenrauhan. Göteborgissakin yksi parhaista asioista oli meren läheisyys. Pitää myös tunnustaa realiteetit. Vaikka olen nykyisin ehkä paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan, ei näillä ikävuosilla jaksa ravata ympäriinsä kuin aiemmin. Pitää muistaa kuunnella myös itseään.”
Robert Bergh on ollut aktiivinen raviurheilun mielipidevaikuttaja Expressen-lehden kolumneissaan. Hän nostaa pyydettäessä esiin Ruotsin raviurheilun suurimmat tulevaisuuden haasteet. Raviurheilun palkintorahojen tasapäistäminen massan ja eliitin kesken on Berghin mukaan hieman ongelmallinen suuntaus.
”Monen ammattivalmennuksessa hevosia pitävän omistajan asema heikkenee palkintorahojen jakautuessa tasapäisesti. En silti pidä sitä läheskään niin suurena ongelmana kuin työntekijäpulaa.”
”Työntekijäpula on koko Ruotsin elinkeinoelämän ongelma.”
Saadakseen henkilöstöongelmat ratkaistua Hajomissa, tarjosi menestysvalmentaja paljon alan keskimääräistä palkkatasoa parempia palkkoja työntekijöille. Paremmalla korvauksella ei ollut toivottua apua henkilöstön palkkaamiseen.
”Työntekijäpula on koko Ruotsin elinkeinoelämän ongelma. Raviala on sen verran erityinen ala, että meillä rakenneongelmat kärjistyvät muita aloja enemmän.”
Viimeisimpänä ideana työntekijäpulaan Robert Bergh on korkeampien palkkojen sijaan alkanut eriyttää työtehtäviä tallityöntekijöiden kesken.
”Nuoremmilla työntekijöillä on usein enemmän intoa kiertää raveissa. Jo vähän varttuneemmille tarjoan mahdollisuuden säännöllisempään työaikaan ilman raveissa kiertämistä. Iäkkäämmät työntekijät voivat keskittyä tallitöihin kotitallilla raveissa kiertämisen sijasta. Näin he voivat toivottavasti sovittaa yhteen paremmin vaikkapa perhe-elämän.”
Pitkän linjan raviammattilainen korostaa painottavansa henkilökunnan rekrytoinnissa nykyisin kokemuksen sijasta hevosiin liittyvää tunnetta.
”Tarkoitan tällä, että tallityön rutiinit voi opettaa vasta-alkajalle. Minulle valmentajana on tärkeämpää, että hoitaja osaa lukea hevosia sekä asettaa eläimen hyvinvoinnin etusijalle. Sellaiset hevosenhoitajat ovat kullanarvoisia.”
Haastattelupäivänä oli Robert Bergh suuntaamassa illalla Bollnäsin raveihin. Torstai-illan raveissa avasi uransa Suomessa syntynyt Plucky Swamp (Googoo Gaagaa). Kolmevuotias ori sai kokeneelta valmentajalta hyvän arvosanan ennen kolmanteen sijaan päättynyttä debyyttiään.
”Se on raviltaan hyvin tyypillinen Googoo Gaagaan jälkeläinen. Kyseessä on isokokoinen ori, joka oli starttivalmis aiemmin kuin toivoin. En missään nimessä poissulje mahdollisuutta ajaa oriilla ikäluokkalähtöjä myöhemmin tällä kaudella. Ei mennä kuitenkaan asioiden edelle.”
Googoo Gaagan menestyneimpiin jälkeläisiin lukeutuvaa Poweria ei ole nähty kilparadoilla yli vuoteen. Seitsemänvuotias ori on ilmoitettu koelähtöön ensi maanantaiksi.
”Sille nousi kuume ennen parin viikon takaista koelähtöä. Nyt kaikki on kunnossa. Hevonen on keskittynyt siitokseen viime kaudet. Nyt se on tarjolla pakastespermalla. Keskitytään kilpailemaan. Mielenkiintoista nähdä oriin kilpailevan taas 1 000 metrin radoilla Vincennesin radan sijasta”, myhäilee Robert Bergh.