”Jos hevosen luonne ei ole palvelualtis, ei sillä tee mitään, vaikka se olisi kuinka hieno”, toteaa suomenhevosia vuosikymmenet varsinaissuomalaisessa Marttilan kunnassa kasvattanut Elina Kylämäki.
Hämeen Härkätien tuntumassa Marttilan kirkonkylän liepeillä mutkittelee verkkaisasti Paimionjoki. Muutaman viikon kuluttua joen rannan laitumet täyttyvät kaikenikäisistä hevosista, kun Kylämäen hevostilan noin 80 hevosen laidunkausi alkaa.
”Tiineet tammat päästimme jo kevään kuivattamalle laitumelle, vaikkei siellä vielä syötävää ole. Ensimmäisiä vihreitä piippoja etsiessään ne saavat isolla laitumella hyvää liikuntaa”, tilan toinen omistaja Kylämäki kertoo.
Tilalle on tänä keväänä syntynyt kaksi varsaa ja aivan lähipäivinä odotellaan lisää, sillä vielä 14 siitostammaa on kantavana. Suurin osa tiineistä tammoista on tilan omia suomenhevosia.
Kevään ensimmäiset varsat, suomenhevosori ja lämminveritamma, pääsevät emiensä kanssa lämpiminä iltapäivän tunteina tallin läheiselle laitumelle. Varsojen rallia katsoessaan Kylämäki hymyilee ja naurahtaa ääneen.
”Tähän ei koskaan kyllästy, varsojen katselemiseen ja niiden kanssa touhuamiseen.”
Tilalle syntyy toistakymmentä varsaa lähes joka vuosi. Tilan noin 30 suomenhevostammaa ovat pääsääntöisesti vuorovedoin siitoskäytössä ja ratsastuskouluhevosina.
Kylämäen jalostustavoite hevosille on kristallinkirkas: selväpäisiä monitoimihevosia tulla pitää. Sitä tavoitetta edistetään tavoittelemalla hyvää luonnetta ja rakennetta. Loppu yhtälöstä rakennetaan olosuhteilla ja käsittelyllä.
”Kaikki meillä asuvat varsat opetetaan näyttelytouhuun ja ajolle nuorina. Kolmevuotiaina ne laitetaan satulaan ja sisäänratsastetaan. Tammat astutetaan kolmevuotiaina ja niiden ratsukoulutusta jatketaan, kun varsat on vieroitettu”, Kylämäki kertoo.
Hänen mukaansa jalostuksessa – olipa se ratsu- tai ravurijalostusta – tavoitellaan usein valtavan hienoja ja näyttäviä hevosia. Kylämäessä ei, ja tähän on syynsä: tavallisille, ihmisen kanssa mielellään toimiville hevosille on harrastajapiireissä suurin tarve.
”Kaikki haluavat jalostaa hienoja ratsuja tai kovaa juoksevia ravureita, mutta minä haluan tehdä selväpäisiä monitoimipolleja, jotka käyvät kaikille.”
Oleellisinta hyvässä hevosessa on Elina Kylämäen mukaan palvelualttius.
”Jos hevosen luonne ei ole palvelualtis, jos se ei halua tehdä kuten ihminen pyytää, ei sillä tee mitään, vaikka se olisi kuinka hieno. Toinen tärkeä asia on rakenne, sillä jos hevosessa on suuria rakennevirheitä, se hajoaa käytössä.”
Kylämäen sukutilaa ovat hoitaneet sisarukset Elina ja Juha Kylämäki vuodesta 1992 lähtien. He ovat 11. isännät sukutilallaan, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle vuodesta 1703 lähtien. Elina on opiskellut muun muassa agrologiksi, Juha juristiksi. Molemmat työskentelevät täysipäiväisesti tilalla.
”Yritin pitkään pyristellä vastaan, ettei hevosista minulle ammattia tule, mutta se vaan vei. Agrologiksi valmistuttuani etsin muualta töitä, mutta en saanut, joten lähdin kehittämään tilan hevostoimintaa”, muistelee Elina Kylämäki.
Jo vuodesta 1974 on Kylämäen tilan kivijalka ollut broilerintuotanto. Enimmillään broilereita oli kasvamassa 60 000, mutta vanhempi halli muutettiin talliksi ja lintujen määrä puolittui.
Hevosten ympärille tilalla rakentunut toiminta on runsasta: hevoskasvatusta noin 15 tammalla, oma ori ja oriasema, ratsastuskoulutoimintaa noin 15 tammalla, hevosten kuntoutusta ja talli- sekä pihattopaikkoja. Uusikin projekti Elina Kylämäellä on.
”Nyt kokeiluvaiheen jälkeen olen käynnistämässä laajemmin tammanmaitopohjaisten luonnonkosmetiikkatuotteiden valmistuttamista. Mutta ei se mitään isoa tuotantoa ole, sillä tammalta lypsetään kerralla litra maitoa yhdestä kolmeen kertaan päivässä.”
Ennen kuin selän välilevyongelmat katkaisivat ravikärryillä istumisen, Kylämäki valmensi ravihevosia. Kaksinkertainen ravikuningas ja Pohjoismaiden mestari, ori Pette, oli hänen valmennettavanaan.
Lakritsia rakastanut kuningas eli 32-vuotiaan elämänsä loppuun asti Kylämäessä. Tänä päivänä Petten betonista valettu näköispatsas vartioi mäeltä ikiaikaista peltoaukeaa.
