

Ruotsissa on kuluvalla kaudella tapahtunut useampi kylmäveristen aiheuttama vakava onnettomuus ravikilpailuissa. Heinäkuun alussa Rättvikissä Peter Eriksson menetti näkönsä kylmäverisen potkaistua Peter Erikssonia kärryihin lähtötilanteessa. Lokakuussa Amanda Hedlund joutui sairaalahoitoon kylmäverisen potkaistua ohjastajaansa opetuslähdön yhteydessä Bergsåkerin raviradalla. Hedlund sai vakavia vammoja kasvoihinsa ja hampaisiin, ja joutuu olemaan pitkään sairauslomalla.
Vakavien onnettomuuksien jälkeen on Ruotsissa virinnyt keskustelu kylmäveristen suhteellisen suuresta osuudesta raveissa sattuneissa onnettomuuksissa. Kylmäverisillä valmentajana hienosti menestynyt Jörgen Westholm kaipaa Trav365-sivuston haastattelussa tutkimuksia kylmäveristen muuttuneesta käytöksestä.
”Jokin kylmäveristen käytöksessä on muuttunut. Onko kyse ikävistä sattumista, vai onko jalostuksessa tapahtunut jotakin muuttuneen käytöksen selittävää”, Westholm kysyy Trav365:n haastattelussa.
Pari viikkoa sitten Åbyn raveissa Johan Untersteiner kieltäytyi ajamasta kylmäverisellä kilpaa. Vuoden valmentajaksi edellisessä Ruotsin ravigaalassa valittu Untersteiner perusteli päätöstään turvallisuusasioilla.
”En tunne oloani turvalliseksi kylmäveristen rattailla. En halua riskeerata mitään”, Untersteiner kommentoi Travrondenin haastattelussa.
Viimeisimpänä laittoi lusikkansa soppaan Lutfi Kolgjini Trav365-julkaisun haastattelussa. Hänen mukaansa kylmäveristen muuttuneen käytöksen taustalla on syynä lämminveristen käyttö kylmäverijalostuksessa.
”Vuosikymmeniä sitten kylmäverisiin sekoitettiin lämminveristä. Sieltä on peruja kylmäveristen muuttunut käytös” Lutfi Kolgjini väitti Trav365:n haastattelussa.
Malmön liepeillä Etelä-Ruotsissa vaikuttava Kolgjini tunnetaan kaikkiaan kärjekkäistä mielipiteistään ja innostaan nostaa keskustelua. Kolgjini on aikaisemmin kritisoinut kylmäveriurheiluun satsaamista ja vaatinut kylmäverisille jaettavien palkintojen leikkaamista.
Myös Johan Untersteiner vaikuttaa Etelä-Ruotsissa, missä kylmäveriurheilua ei ole käytännössä lainkaan.
Suomessa kylmäveriset saavat kilpailla varsin vapaasti suomenhevosia vastaan, vaikka suomenhevosilla ei olekaan vastavuoroista kilpailuoikeutta kylmäverilähdöissä Ruotsissa ja Norjassa. Myös Suomessa on nähty kylmäveristen aiheuttamia vaaratilanteita, ainakin ammattiohjastaja Ville Pohjola on tullut kilpailuissa kylmäverisen päähän potkaisemaksi. Pohjola kuitenkin selvisi tilanteen vaarallisuuteen nähden varsin pienin vaurioin.
Travronden haastatteli kylmäveristen aiheuttamien onnettomuuksien tiimoilta sekä keskusjärjestö ST:n että kylmäveriyhdistys Sleipnerin edustajia. ST:n tilastojen mukaan toukokuusta 2022 alkaen Ruotsin ravilähdöissä on tapahtunut 66 onnettomuutta, jonka aiheuttajana on hevosen käytös. 35 prosenttia näistä onnettomuuksista on kylmäveristen aiheuttamia.
Kylmäveriset ovat onnettomuustilastossa selvästi yliedustettuina, sillä esimerkiksi vuonna 2022 Ruotsin ravilähdöistä reilut 12 prosenttia oli kylmäverisille. ST:ssä raviratojen turvallisuusasioista vastaava Karin Svensson ei halua kuitenkaan vetää suoria johtopäätöksiä tilastoista.
”Tuossa aineistossa kylmäveriset ovat yliedustettuina onnettomuuksissa. Aineisto ei ole riittävän kattava johtopäätösten tekemiseen”, Karin Svensson kuvailee Travrondenissa.
Svensson ei halua käydä keskustelua pelkästään kylmäveristen ja lämminveristen välillä.
”Meillä oli 66 onnettomuutta liikaa, se on fakta. Johtuvatko onnettomuudet hevosten käsittelystä, varusteista, ulkoisista seikoista, jalostuksesta vai rodusta. Monta kysymystä, joihin onnettomuusraportointimme toivottavasti antaa tulevaisuudessa vastauksia.”
Svensson muistuttaa myös valmentajan vastuusta hevosten kilpailuttamisessa.
”Valmentajan vastuulla on, että kilpaileva hevonen on kilpailukuntoinen. Siihen liittyy olennaisesti myös toimimattomuus, tällöin hevonen ei ole kilpailukuntoinen. On myös hyvä muistaa, että hevonen on pakoeläin. Se yrittää paeta, mikäli kaikki ei ole kohdillaan. Meidän vastuullamme on saada hevonen tuntemaan itsensä tasapainoiseksi.”
Travrondenin haastattelema kylmäveriyhdistys Sleipnerin puheenjohtaja Marita Arvidsson on yllättynyt viime aikojen keskustelusta kylmäveristen vaarallisuudesta.
”En tunnista kylmäveristä edellä mainittujen valmentajien kuvauksista. Yhdistyksemme mielestä kylmäverinen on sopiva aloittelevien harrastajien hevonen. Mutta yhdistyksemme on jo aloittanut keskustelut ST:n kanssa asian selvittämiseksi. Miksi tällaisia kauheita onnettomuuksia on tapahtunut viime aikoina juuri kylmäveristen kanssa.”
Useilla kylmäverisillä Suomessa kilpaa ajanut, ja Ruotsin menestyneimmän kylmäverivalmentajan Jan-Olov Perssonin tallilla töissä olleelle suomalaisohjastaja Olli Koivuselle ongelmat kylmäveristen kanssa eivät ole uusia. Hän painottaa kylmäveristen olevan usein haasteellisempia ajettavia.
”On tietysti vaikea verrata Jan-Olov Perssonin kylmäverisiä riviharrastajien hevosiin. Persson on Ruotsin kylmäveriurheilun ykkösnimi, ja siellähän oli Ruotsin ykkösvarsat myös silloin, kun minä olin hänellä töissä”, Koivunen huomauttaa.
”Yleisellä tasolla suomenhevonen ja kylmäverinen ovat haasteellisempia ajettavia kuin lämminveriset, ja niin asia on ollut mielestäni aina. Tänä vuonna tapahtuneissa onnettomuuksissa on ollut epäonnea mukana, ja ne ovat olleet todella ikäviä.”

Koivunen on pohtinut viime aikojen onnettomuuksien jälkeen kulttuurieroja Suomen ja muiden kylmäverimaiden välillä.
”Suomenhevoset käyttäytyvät paremmin kuin kylmäveriset. Tämä on vain omaa pohdintaani, mutta liittyisikö asiaan myös se, että Suomessa suomenhevosilla kilpaileminen aloitetaan keskimäärin myöhemmin kuin kylmäverisillä Norjassa ja Ruotsissa”, Koivunen heittää.
”Lisäksi minulla on käsitys, että suomalaisilla harrastajavalmentajilla on parempi taitotaso hevosten kanssa kuin naapurimaissa. Suomenhevoset ovat usein pienemmissä talleissa, ja kyllähän suomenhevoset ovat keskimäärin parempia ajettavia kuin ainakin alempien sarjojen kylmäveriset.”
Lähes 1500 voittoa urallaan ohjastanut Olli Koivunen toivoo sääntömuutosta kolme- ja neljävuotiaille suomenhevosille sekä kylmäverisille.
”Potkurautakärryt olisivat hyvä olla pakolliset sekä nuorille suomenhevosille että kylmäverisille. Norjassahan näin taitaa olla jollakin tapaa. Potkuremmiä suosittelen käyttämään nuorilla hevosilla rodusta riippumatta. Mieluummin liian usein kuin harvoin.”
Norjassa turvallisuusasiat ovat Olli Koivusen mainitseman suuntaisia. Travrondenin haastattelussa keskusjärjestön turvallisuusasioista vastaava Hanne Saebö kertoo Norjan erilaisista säännöistä.
”Kaikilla raviradalla ajettavilla kaksivuotiailla pitää olla joko potkurautakärryt tai pitkät hiittikärryt. Sääntö koskee niin harjoitus- kuin kilpailutilanteita raviradalla. Lisäksi meillä on kohta säännöissä, joka velvoittaa käyttämään potkuremmiä ja sekkiä niillä hevosilla, jotka ovat esittäneet elkeitä potkimiseen. Elkeillä tarkoitetaan esimerkiksi hännän kipristelyä, eli ei ole edes tarvinnut potkaista kunnolla”, toteaa Hanne Saebö.