• HEVOSISTA LYHYESTI

    MT Hevoset
    6.5.201316:00
    MT toimitus

    Kiuruveden Hingunniemeen rakennettava Ylä-Savon eläinsairaala on saanut merkittävää rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta.

    Eläinsairaalan toiminta pyritään käynnistämään vuoden 2013 aikana. Rahoituksella muutetaan ja varustetaan klinikan tilat eläinsairaalaksi.

    Tarkoitus on saada sairaalaan useampia eläinlääkäreitä, joiden erikoistumiskoulutuksesta vastaa Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta.

    Lisäksi Hingunniemelle hankitaan eläinlääkintäauto, jonka turvin eläinlääkäripalveluita voidaan viedä asiakkaiden luo eri puolille maakuntaa.

    Elokuun 3.–4. päivä pidettävän kansallisen poninäyttelyn ilmoittautumisaika alkaa 15. toukokuuta. Ilmoittautua voi kesäkuun 16. päivään asti.

    Kansallinen poninäyttely järjestetään tänä vuonna 36. kertaa. Tapahtumapaikkana on tuttuun tapaan Vermon ravirata.

    Näyttely on avoin kaikille jalostusohjesäännön mukaan kasvatetuille rotuponeille sekä suomenpienhevosille.

    http://poninayttely.com/

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hevoset
    poninayttely
    Hingunniemi
    Ylä-Savon eläinsairaala
    Vermon ravirata
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle