
Kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että lauantaina Killerillä ajettavaan suomenhevosten Derbyyn on vain yksi suosikki: Esa Holopaisen ohjastama Siirin Toive.
Holopainenkin sanoi reilu viikko sitten karsintalähtöjen jälkeen, että Siirin Toiveen suosikin asema on otettava vastaan.
Oriin valmentaja Petri Lainekaan ei varsinaisesti väistele suosikin viittaa.
”No joo, mutta kai se lähtö kuitenkin täytyy ajaa. Ei niitä voittorahoja vielä koskaan ole kotiin lähetetty ajamatta. Eikä sitä voittajaa tiedä ennen kuin maalilinja on ylitetty”, Laine sanoo.
”Paljon ehtii tapahtua itsestä riippumattomia asioita. Kun on kyse eläimistä, ei koskaan tiedä, onko tämä päivä samanlainen kuin edelliset. Jos hevonen on samanlainen kuin ennen, jonkinlaiset mahdollisuudet on pärjätä. Mutta ei kannata etukäteen pullistella”, Laine jatkaa.
Viisivuotiaalla Siirin Toiveella on startattu erittäin vähän. Oriilla on yhteensä vasta seitsemän starttia, joista viisi viime vuodelta ja vain kaksi tältä vuodelta. Siirin Toive on voittanut lähdöistään kuusi.
Laineen mukaan vähäiselle starttimäärälle on syynsä.
”Tällä oli vähän probleemia. Toisessa etusessa oli keväällä vähän sanomista, ja siksi kauden aloitus siirtyi myöhäisempään. Yleensähän se on on niin, että mitä parempi hevonen, tahtoo tulla enemmän vaivoja”, Laine sanoo.
”Ja kesällä oli tuota siitostouhua. Sekin täytyy aina miettiä, pystyykö molempia tekemään täysipainoisesti. Nyt kun siitoskausi on ohi, pystyy taas kilpailemaan täysipainoisesti”, Laine miettii.
Siirin Toiveella oli kesän aikana 43 tammaa.
”Olen tosi tyytyväinen siihen määrään, kun oriilla ei ole tuon enempää startteja. Moni tamman omistaja miettii oriiden kilpailumenestystä, mutta Siirin Toivehan on sukunsa puolesta ihan huippua. Paljon parempisukuisia siitosoriita ei ole”, Laine tietää.
Nyt, kun oriin keskittyminen on taas siirtynyt tammoista kilparadoille, Laine uskaltaa odottaa valmennettavaltaan hyvää suoritusta lauantaina.
Ohjastaja Esa Holopainen sanoi viime viikon torstain karsinnan jälkeen, että joutui ajamaan voiton eteen jopa hieman liian kovan startin, koska Rebyytti antoi rinnalla kovaa painetta. Laineen mielestä karsintalähtö ei ollut Siirin Toiveelle liian kova.
”Olihan se kova startti. Mutta en pidä sitä mitenkään huonona asiana. Se oli vasta toinen startti tähän kauteen, niin kyllä tuollainen startti pitää kestää.”
”Olisi eri asia, jos tämä olisi ollut toinen tai kolmas ja joutunut antamaan kaikkensa. En pidä karsintaa mitenkään ongelmana, kun hevonen meni sen kuitenkin helposti”, Laine sanoo.