Talliyrittäjä tähtää tohtoriopintoihin – korona vei nelikymppisen Annamiina Pulliaisen akateemiselle uralle

Minttu Pulliainen on tehnyt koko ikänsä hevoshommia, ja haastattelijan kysymyksiinkin hän vastaa tehden samalla tallin kesäsiivousta.

Pulliainen lähti koulun jälkeen Ypäjälle ja opiskeli siellä ratsastuksenohjaajaksi. Vuonna 2012 hän lähti puolisonsa mukana Saksaan ja työskenteli siellä hevosalan yrittäjänä. Valmennettavia kertyi oikeinkin mukavasti.

Kun parisuhde päättyi, Pulliainen päätti palata Suomeen. Valmennettavat Saksassa olivat kuitenkin sen verran tyytyväisiä, että ohjelmaan jäivät säännölliset valmennusreissut Keski-Eurooppaan. Tai jäivät siihen asti, kunnes tuli korona-aika, matkustaminen loppui ja Pulliaiselta putosi kolmannes tuloista.

”Saksassahan kiellettiin valmentautuminen, siinä kun meillä Suomessa kävi päinvastoin ja harrastajamäärät lisääntyivät”, Pulliainen selittää.

Lopulta töitä kyllä löytyi, mutta Pulliaiselle jäi jonkinlainen epävarmuuden tunne. Hän halusi työuralleen toisen tukijalan, ja hän laittoi paperit vetämään Helsingin yliopistoon. Paikka aukesi, ja Pulliainen alkoi opiskella saksan kieltä, viestintää ja politiikkaa. Kandiksi hän valmistui kahden vuoden opintojen jälkeen, ja alle neljässä vuodessa hän oli maisteri – vaikka teki koko ajan aktiivisesti töitä yrittäjänä hevosten parissa.

Hyppy akateemiseen maailmaan ei pelottanut, sillä Pulliaisen isä oli filosofian tohtori ja Oulun yliopiston eläintieteen professori, Susi-Pulliaisenakin tunnettu luonnonsuojelija, kansanedustaja ja valtiopäiväneuvos Erkki Pulliainen. Äiti Riitta Pulliaisen ura on ollut kulttuurin parissa, hän on toiminut muun muassa 10 vuotta Oulun kaupunginorkesterin intendenttinä.

Minttu Pulliainen ja hänen 7-vuotias ruunansa Vanderbilt (Vilancio - Compliment) Lahan maisemissa.  Kuva: Lil Virtanen

Pulliainen myöntää, että vanhempia ilahdutti kovasti, kun tytär päätti kokeilla siipiään opiskelussa hevoselämän ohella.

”Molemmille vanhemmille se oli ja on ollut ilo. Olin lapsena hyvä koulussa”, Pulliainen hymyilee.

”Mutta itseni vuoksi lähdin opiskelemaan. Ensin se oli plan B eli ammatillinen turva. Nyt se on hieno vastapaino hevosuralle”, hän lisää.

Pulliainen ratsastaa nykyään vain koulua, sillä yliliikkuvan selän takia ratsastus on tehnyt pahaa hänen välilevyilleen. Lahassa karsinapaikkoja olisi 25, mutta hän pyrkii pitämään tallissa 10-15 asiakasta, jotka kaikki ostavat täysihoitopaikan lisäksi valmennuspalveluita. Tallilla järjestetään ahkerasti kouluratsastuksen rataharjoituksia, ja hollantilainen Rien van der Schaft valmentaa siellä kerran kuussa.

Tallin pitämistä on tarkoitus jatkaa, mutta Pulliaista kiinnostaa jatkaa tohtoriopintoihin.

”Olen perheetön ihminen, jolla ei ole lapsia, enkä voi niitä enää saada, joten teen kaksi uraa. Haluan jatkaa väitöskirjatutkijaksi, kunhan saan huolehdittua riittävän hyvän rahoituksen siihen. Hevosala ei hirveän hyvin elätä sitä toista uraa”, hän miettii.

Pulliainen paljastaa, että monet ovat varoittaneet häntä siitä, että ei ihminen ehdi kaikkeen hänen suunnittelemaansa – hän myös valmentautuu ja kilpailee usealla hevosella.

”Mutta eiköhän tässä ole tullut jo näytetyksi, että se on mahdollista”, Pulliainen kuittaa.

Kandin työnsä hän teki poliittisen viestinnän aiheesta, mutta gradun kanssa tuli vähän kiire, ja hän päätti valita tutun hevosaiheen. Työn nimeksi tuli ”Durchlässigkeit – Suomen-, englannin- ja saksankielisten termien ja käsitteiden vastaavuus kouluratsastuksen erikoiskielessä”.

Opinnäytetyön ohjaaja hämmästyi esimerkiksi sanoja kokorataleikkaa ja ympyräleikkaa, jotka eivät ole lainkaan suomen kielen konventioiden mukaisia. Hän totesi, että väitöskirjatyön aiheita kyllä riittää.

Tutkimusasetelmassa Pulliainen suunnitteli pohtivansa kouluratsastuksen kieltä peilattuna alan sosiaalisen lisenssin kautta. Lopulta tämä näkökulma jäi kuitenkin käytännön syistä ohueksi.

Termistöstä nousi vain yksi eettisesti puntaroitava termi: kouluohjelmien yleisvaikutelman osana arvioitava kuuliaisuus, joka antaa vaikutelman, että arvostelun kohteena olisi hevosen luonneominaisuus sen saaman koulutuksen ja ratsastuksen laadun sijaan. Tosin Pulliainen huomauttaa, että kuuliaisuus on vielä maltillinen ilmaus verrattuna sen englanninkieliseen termivastineeseen submission, alistuminen.

Monia kiinnostavia huomioita tutkimuksessa nousi. Pulliainen toteaa, että Saksa on kouluratsastuksen vahva maa, ja se näkyy kielessä selkeinä käsitteinä ja termien vakiintuneisuutena.

Suomen kielessä kaikille kouluratsastuksen ilmiöille ei löydy sanaa, ja toisaalta joidenkin käsitteiden nimityksille on useita synonyymeja. Suomen kieleen monet termit ovat tulleet ruotsin kielestä pohjoismaisen ratsastusyhteistyön kautta.

Hyvä esimerkki kouluratsastuksen käsitteelle, jolle ei suomen kielestä löydy hyvää sanaa, on koulutusskaalan termi Schwung. Se on usein käännetty lennokkuudeksi, nykyään myös aktiivisuudeksi. Siitä puuttuu kuitenkin lähtökielen sanaan liittyvät merkitykset työntövoimasta ja ponnekkuudesta. Pulliainen kertoo, että saksankielisissä sanonnoissa sanaa Schwung käytetään erityisesti ”vipinää kinttuihin” -tapaisissa ilmauksissa.

Tutkimuksen aineistona toimivat kansainvälisen ratsastajainliiton lajille laatimat arvosteluohjeet, Suomen ja Saksan kouluratsastuksen kilpailusäännöt sekä Suomessa käytössä olevat kouluratsastusohjelmat. Analyysin mukaan valtaosa aineiston käsitteistä on tutkittujen kielten välillä harmoniassa keskenään.

Suomen kielestä puuttuu neljä käsitettä, joista kaksi esiintyy vakiintumattomilla nimityksillä kouluratsastusohjelmissa. Näille käsitteille ja termeille Pulliainen ehdottaa työssään vastineet.

Erittäin oleellinen on tutkimuksen nimessäkin oleva Durchlässigkeit, joka tarkoittaa hevosen mukautumista koulutukseen, sen herkistymistä ratsastajan antamille merkeille sekä sen fyysistä ja henkistä valmiutta suorittaa halutut tehtävät. Englanniksi käytetään sanaa throughness.

Pulliainen toteaa, että kyseessä on hieman eri asia kuin ratsastettavuus. Sen sijaan suomessa sanotaan, että hevonen on ”läpi” (through / durch), joten Pulliainen ehdottaa uudeksi termiksi sanaa läpisyys.

Toinen puuttuva termi on saksaksi Selbsthaltung, englanniksi self-carriage eli hevosen toivottu tasapainon tila, jossa hevonen polkee aktiivisesti takajaloillaan liikettä eteenpäin ratsastajan käden tarjoamaa tuntumaa kohti työntäen ja tuntumaan tukeutuen, mutta kantaa itsensä niin, että ratsastaja voi säilyttää tuntuman kevyenä. Sille Pulliainen ehdottaa suomenkieliseksi sanaksi itsenäinen tasapaino.

Muut kaksi ovat kouluratsastusohjelmien tehtävät, joista toisessa ratsastajan päästäessä ohjista hevosen on tarkoitus jäädä kantamaan itseään ja toisessa venyttää pidentyvän ohjan tuntumaa kohti. Niille Pulliainen ehdottaa termeiksi myötääminen (Überstreichen, give and retake the rein) ja muodon venyttäminen pitkille ohjille (Zügel-aus-der-Hand-kauen-lassen, let the Horse stretch on a long rein).

Pulliainen toivoo, että myös Ratsastajainliitossa keskitytään jatkossa termien tarkkuuteen, niin että ratsastaja varmasti tietää, mitä tuomari odottaa hänen tekevän.