• Kylmäverikuningas tulee Ruotsista kahdella hevosella Härmään

    Härmän Power Parkin raviradan juhannukset ovat muodostuneet jo käsitteeksi. Tänä kesänä mennään rajoitetulla yleisöllä, mutta se ei rajoita vauhtia kilparadalla. Juhannuslauantain rajulla kylmäverimaililla nähdään kansainvälisyyttä ainakin kaikkien aikojen kylmäverikuninkaan valmentajapuolella, Ruotsin Jan-Olov Perssonin, kahden suojatin Tand Kraftin ja Smedheim Solanin muodossa.
    Ruotsin kallblodskungen Jan-Olov Perssonin elämän hevonen on tietysti kaikkien aikojen kylmäverinen Järvsöfaks. Östersundissa Persson ohjasti voiton Järvsöfaksin pojalla Bellfaksilla.
    Ruotsin kallblodskungen Jan-Olov Perssonin elämän hevonen on tietysti kaikkien aikojen kylmäverinen Järvsöfaks. Östersundissa Persson ohjasti voiton Järvsöfaksin pojalla Bellfaksilla. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    12.6.202012:39
    MT toimitus

    Härmän kaksipäiväisistä juhannusraveista ei tule vauhtia puuttumaan, vaikka yleisörajoituksia on vielä koronaepäidemian jäljiltä. Kansainvälinen tarjontakin on siis jo varmistettu.

    "Uudet yleisörajoitusten lievennykset tulevat voimaan vasta heinäkuun alusta", harmittelee Härmän mediavastaava  Pekka Kaidesoja.

    "Me menemme sellaisella kaavalla, että tallialueelle saapuvat kilpailijat, mediaa ja taustavoimia ja yleisötiloihin tuo sallittu maksimissaan 500 henkeä. Näiden väli on suljettu eli tallialueelle ei yleisöalueelta pääse. Jos ohjeistus muuttuu tässä välissä, me olemme kyllä joustavia. Urheilullisesta tasosta ei kuitenkaan tingitä. Hyvät kisat saadaan, kun Persson lupasi taas tulla paikalle, ja varmasti moni muukin kova nimi tulee."

    Smedheim Solan, 9, oli PowerPark-mailin kakkonen viime juhannuksena ajalla 21,0  Tapio Perttusen ohjastamana.  Odd Herakles Norjasta voitti, ja Norjassa Smedheim Solankin on syntynyt. Tänä vuonna oriin ohjastajaksi on värvätty  Olli Koivunen.

    Tästä pääset Smedheim Solanin (19,7) kilpailutietoihin.

    Tand Kraft, 7, on Norjan Kriteriumin (3-vuotiaille) ykkönen ja Derbyn (4) kakkonen. Ori hieman haki itseään kuusivuotiskauden, mutta on aloittanut seitsemänvuotiaana lupaavasti. Tätä Perssonin valmennettavaa ohjastaa Härmässä Ruotsista käsin nykyään operoiva  Mika Forss. Tand Kraft on Jan-Olov Perssonin superoriin, yhden kaikkien aikojen kylmäveriravureista  Järvsöfaksin, jälkeläinen.

    Tässä linkki Tand Kraftin  uraan.

    Artikkelin aiheet
    härmän juhannusravit
    Jan-Olov Persson
    Smedheim Solan
    Tand Kraft
    ravikilpailu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle